Avainsana: ylläpito

Piparimuottimaalausta

Vesivärit ostettu Suomen Taidetarvikkeesta.

Tänään vinkkaan hauskan tavan maalata piparimuottien avulla. Tarvitset vain piparimuotit, vesiväripaperia, vettä, vesivärit ja siveltimet. Extramausteena lisäsin loppu vaiheessa suolaa, kyllä suolaa, seuraa perässä.

Aloitetaan vedellä ja vesivärillä siirtämällä väriä siveltimellä maalitassille sen verran, että siinä on pigmenttiä ja piparimuotin pystyy siinä kastamaan. Riippuen omistamistasi vesiväreistä onnistuuko piparimuottien dippaaminen vesiväriin ja muodon jäljentäminen ”leimaamalla” paperiin, mutta ei hätää, on toinenkin tapa.

Voit myös laittaa muotin suoraan paperille ja pitää siitä kiinni, jonka jälkeen lisäät vesiväriä siveltimellä muotin sisäpuolelle toistamalla muotin reunan muodot. Itselläni vesiväri pysyi myös näin hyvin muotin sisäpuolella ilman, että kuvio leviäisi muodottomaksi. Siispä peukku tälle tekniikalle.

Ota puhtaalla siveltimellä puhdasta vettä ja lähde tasoittamaan kuvion reunojen värejä kuvion keskustaan niin, ettet sotke ääriviivoja ulospäin. Halutessasi voit lisätä keskelle jotain toista väriä, mutta kuvio olisi tarkoitus jäädä utuiseksi. Kuvion ollessa valmis, ripottelin siihen hieman suolaa. Kuivuessaan se antaa kivan tekstuurin ja kuvion vesivärityölle.

Jotkut muotit ovat niin isoja, että niitä on jo muutenkin vaikea kastaa ”dipaten” vesiväriin, joten muotin muodon maalaaminen muotin sisäpuolelta siveltimellä paperiin on helpompi ja varmempi vaihtoehto.

Jos päädyt testaamaan suolaa, niin suolaisiin kohtiin voi myös lisätä tehosteväriä lopuksi ja silloin tehosteväri oikein hakeutuu suolan ympärille jättäen kivan jäljen kuivuessaan.

Arvasittekin varmaan jo teeman, heh! Nämä kaverit pääsevät joulukortteihin ilahduttamaan. Vesiväripaperi on mukavan paksua, joten kuviot pitävät muotonsa ja ovat kuin die cutseja.

Piparkakku sai tussilla vielä kasvot (jonka valon heijastus hyvin hävittää kuvasta). Mukavaa keskiviikkokässäilyä! – Tia

Inspiroidu populaarikulttuurista – Emmi

* mainos * Annika Välimäen 2025 kalenteri saatu yhteistyössä Ainoalta

Kivaa haastetorstaita! Pari viikkoa sitten alkanut uusi haastesarja on tänään mun kohdallani. Tässä haasteessa inspiroidutaan jostain populaarikulttuurista. Aiemmat postaukset löytyvät täältä.

Populaarikulttuuria on tietenkin kirjat, musiikki, videopelit, elokuvat ja niin edespäin. Monet mut tuntevat varmaan ajattelisivat että tartun tietysti videopeleihin, ovathan ne mun suosikkiajanvietettäni. Väärässä olette! Mietin pitkään mikä inspiroisi oikein kunnolla ja päädyin lopulta yhteen suosikeistani: animaatioelokuvaan, Disneyn Frozeniin. Rakastan Disney-leffoja ja Frozen luonnonteemoillaan, skandinaavisuudellaan ja magiallaan on mulle iso fanituksen kohde! Ja koska kuitenkin joku kysyy, niin oon #TeamAnna – hän on itse itsensä pelastava prinsessa! Anna > Elsa.

Aloitin kaivelemalla verkosta värikarttoja joista hakea inspiraatiota. Luminen Frozen sopisi erittäin hyvin jonkun talviaukeaman tekemiseen.

Halusin taas päästä tuunailemaan upeaa Annika Välimäen kalenteria, joka pääsee 2025 alusta tositoimiin. Olen pikkuhiljaa koristellut sinne aukeamia sinne tänne kun en ole malttanut odottaa uutta vuotta!

Kun olin keksinyt idean ja suurpiirteisesti toteutustavan, eniten aikaa meni ehdottomasti liian isojen varastojeni läpikäymiseen. Washiteippejä on 300, mutta sopivaa ei löydy juuri tähän työhön millään! Tarra-arkkeja on hyllyt täynnä mutta mihinkään ne eivät tässä työssä sopisi!

Lopulta päädyin lyömään tarvikkeet ja värit lukkoon. Sain hyvän mahdollisuuden käyttää Paperimurusta tilattuja upouusia magia-tarroja, löysin myös ihanan noita-arkin Stickii-kätköistäni. Näillä liikenteeseen.

Ninjavaihdoin kuvaamisen jälkeen ruutuwashin lumihiutalewashiin joka mielestäni sopi tähän kokonaisuuteen paremmin. Rajasin ensin aukemaa hieman washilla, huomaan aloittavani tästä aina. Hennosta kukkawashista tulee mieleen Arendellin lumottu metsä, jossa Elsan ja Annan porukka seikkailee Frozen 2:n aikana.

Seuraavaksi kaivoin käytännöllisiä tarroja varastostani, löysin mm. kivoja viikonpäivätarroja ja muita tekstitarroja, joista saisi hyvän lisän aukeamaan.

Jatkoin hommaa sommittelemalla upeita luonto- ja mystiikkatarroja pitkin aukeamaa. Suosikkini on tuo Stickiin animetyttötarra, joka muistuttaa mua luonnonhenki-Elsasta! Laitoin myös muutaman sanatarran, jotka liittyy Frozeniin, sikin sokin. Ystävät, perhe, rakkaus. Kantavia teemoja leffoissa.

Laitoin hieman merkintöjä sivuille, merkkasin muistettavia juttuja ja sommittelin leffasta jotain sopivaa lainausta oikean sivun alalaitaan. Aukeama alkoi olla jo pitkällä!

Jotain vielä puuttui.. Unohdin aivan lilan kynän, se väri mulla tulee ensimmäisenä mieleen kun ajattelen Annaa. Lisäsin pieniä koristepalleroita korostustussilla ja viimeistelin lainauksen oikeanpuoleisen sivun loppuun. Tulipas kiva aukeama, tällaisellä on nautinnollista laittaa vuosi käyntiin!

Mukava haaste, oli hauskaa tehdä vähän erilainen aukeama isompaan kalenteriin kuin mitä yleensä käytän. Kivaa talvenodotusta ja nähdään ryhmässä!

– Emmi