Avainsana: ylläpidon postaus

Päiväkirjan kirjoittamisesta

Muistan ihailleeni tarhaikäisenä Tiimareissa ja kirjakaupoissa hienoja lukollisia päiväkirjoja. Ei mun elämässä mitään jännittävää silloin tapahtunut, mitä olisi tarvinnut alkaa kirjaamaan ylös, mutta jotenkin nuo kauniit kirjat vaan kiehtoivat. Lapsena koetun, ikuisuudelta tuntuneen haikailun jälkeen, sain lopulta syntymäpäivälahjaksi ensimmäisen päiväkirjani – ja ai että miten hienoa oli omistaa tuo ruusukantinen lukittava kirja!

En ole kirjoittanut päiväkirjaa vuosiin, sillä jo lapsena niihin kirjoittamisen ylläpitäminen tuntui mahdottomuudelta. Ne olivat vähän kuin Tamagotcheja, jotka vaan lopulta jätettiin kuolemaan jonnekin laatikon pohjalle, kun niiden hoitaminen alkoi kyllästyttää. Tämän takia allekirjoittaneen laatikoista löytyy yhä kymmeniä aloitettuja päiväkirjoja ja muutamia kuolleita Tamagotcheja – mukaanlukien tämä kuusivuotislahjaksi saamani päiväkirja, ja nelivuotiaana Ruotsinlaivalta kinuttu pinkki Tamagotchi.

Päiväkirjan sisältö on juurikin niin laadukasta, mitä voi olettaa ala-asteen aloittamista odottavalta Miljalta. Tai en oikeastaan tiedä millaisia oletuksia teillä on siitä, millainen kyseinen Milja on ollut, mutta tykkäsin kovasti kirjoittaa jo silloin. Oma päiväkirja oli loistava paikka kanavoida tuota kuusivuotiaan tajunnanvirtaa upeine harakanvarpaineen. Käsialani on yhä onnettoman surkea, mutta sentään pari askelta ollaan senkin kehittymisessä päästy eteenpäin.

En millään osaa kertoa, olenko päivännyt ensimmäisen upean ”laulun” tammikuun toiselle päivälle, vaiko kenties helmikuun puolelle. Vuosiluku 1999 sentään on melkein selkeä lukea, vaikka numerot ovatkin hieman erilaisia kuin mihin olen nykypäivänä tottunut. Voi olla myös täysin mahdollista, että olen päättänyt kirjoittaa päivämäärän peilin kautta. Mitään skenaariota ei voi laskea pois, kun kyseessä on ensimmäisen päiväkirjan käsiinsä saanut Milja.

Laulujen päärooleissa nähdään erilaisia eläimiä, joilla tuntuu olevan suurempiakin ongelmia olla ystäviä eri lajien kanssa, ja ne jostain syystä ”loikkivat” tai ”eksyvät” aina metsään. Kissan kaveriksi ei ole käynyt pupu, sillä pupu on kissan mielestä ollut ”liian iso.” En todellakaan tiedä millaisia jättiläiskaneja olen pienenä nähnyt, sillä jokainen tapaamani kissa on poikkeuksetta ollut tapaamiani kaneja isompi. Jostain syystä olen myös kokenut, että ”kotihin” on runollisempi tapa kirjoittaa sana ”kotiin” – tämän faktan on pakko olla tullut jostain lastenlaulusta tai -tarinasta, sillä vaikka puhun oudon formaalisesti myös Internetin ulkopuolella, on ”kotihin” vähän turhan absurdia kieltä jopa minulle.

Eläinten eksyessä jatkuvasti metsään tapaamaan toisia puhuvia olentoja, on runosuoneni sykkinyt myös upeiden tarinoiden myötä. Halloween on jo pienenä ollut lempipyhäni, minkä voi päätellä tästä upeasta taiteellisesta valinnasta, joka löytyy eläinlaulujen jälkeiseltä sivulta. Tässä vaiheessa olen myös jättänyt päivämäärien merkitsemisen pois, mutta tiedän etten ole pitänyt tätä(kään) päiväkirjaa muutamaa kuukautta pidempään elossa. Kuten niitä Tamagotchejakaan.

Pienten kirjainten oppiminen helpotti huomattavasti luetunymmärtämistä tarinoiden kannalta, mutta ne eläimet on tosiaan nyt jätetty sinne metsään pyörimään. Sen sijaan olen pitänyt sokeripaloja ilmeisen taitavina kävelijöinä, ja olen ollut hyvin perillä sokerin sulamistodennäköisyydestä vesiolosuhteissa. Dramaattinen juonenkäänne todella dramaattisen ja pitkän tarinan lopettamiseen, tiedän. En tiedä, onko ”yht’äkkiä’ vai ”kotihin” pahempi miljaismi, mutta voin ainakin hyvin lämmöllä todeta olleeni stereotypia itsestäni jo vuonna 1999.

Mikäli teillä on lapsia – lykätkää niille käsiin oma soma päiväkirja. Saatte varmasti hupia, mikäli lapsistanne löytyy vähänkään yhtä taiteellisia kirjailijasieluja, kuin kuusivuotias Milja on ollut. Voittaa aina jatkuvasti piipittävät Tamagotchit, jotka lapsesi varmasti jossain vaiheessa määrätietoisesti murhaa.

– Milja, pian 26-vuotias sellainen

p.s. upeita lapsuudenmuistoja pääsee kurkkaamaan myös AJ:n ja Inkan päiväkirjoista nimien linkkien takaa!

Esittelyssä – Diario Horizontal (Ajasto)

Jo useampi kuukausi sitten postiluukustani kolahti yhteistyöpostia Ajastolta. Paketista ilmestyi todella kaunis vuoden 2019 viikkokalenteri Diario Horizontal värissä ruusukvartsi. Esittelin kalenterin aiemmin jo live-videossa Kalenterimanian facebook-ryhmässä, mutta nyt pääsen esittelemään sen ominaisuuksia tarkemmin.

Kannet ovat leatherette-keinonahkaa, joka kiiltää upeasti. Kannen sisäpinta on mustaa kangasta ja etukanteen on tehty läppätasku ja läppätaskuun pieni tasku, johon voi sujauttaa esimerkiksi journaling-kortin tai vaikka klemmareita koristeeksi. Takakannessa on pieni muovitasku, johon kalenteriosa sujautetaan. Tämän ansioista voi seuraavana vuonna ostaa pelkän kalenteriosan.

Kalenterissa on mustat tukevat kierteet, joihin kalenterisivut mahtuvat juuri ja juuri. Se tarkoittaa, että jos haluaa koristella kalenteria enemmänkin, kannattaa loppupuolelta ehkä irrottaa muistiinpanosivuja. Näin koristelujen tuoma paksuus ei vaikuta kalenterin käytettävyyteen. Kalenterin värimaailma on miellyttävän hillitty. Väreinä on valkoisten sivujen lisäksi tumma harmaa ja punainen.

Diario Horizontal alkaa vuosinäkymällä, joka on mustassa kansilehdessä. Ensimmäisellä sivulla on tilaa henkilötiedoille ja kääntöpuolella Suomen liputuspäivät vuodelle 2019. Sitten on vuoden 2019 vuosinäkymä, jossa on näkyvissä nimipäivät ja pyhä- sekä liputuspäivät. Seuraavaksi ovat kuukausinäkymät siten, että yhdellä aukeamalla on kuusi kuukautta kerrallaan. Alla on runsaasti muistiinpanotilaa.

Viikkoaukeamat alkavat joulukuun 17. päivästä 2018 ja jatkuvat aina 5.1.2020 asti. Horisontaalisen viikkonäkymän päivät on rytmitelty viivojen avulla. En erityisemmin pidä viivoista, sillä tykkään kirjoittaa välillä isoa ja välillä pientä tekstiä ja koen viivojen rajoittavan luovuuttani. Kuitenkin ne toimivat hyvänä apuna, kun haluaa kirjoittaa asioita suoraan tai nähdä selkeästi vaikkapa päivän aikataulun. Tyhjä tila päivämäärän ja viivojen välissä on mielestäni inspiroiva. Tyhjiin kohtiin voisi vaikkapa laittaa tarran tai piirtää päivän fiiliksiä. Viikkoaukeaman oikeaan reunaan on laitettu neljän kuukauden pieni kuukausinäkymä. Kuluva kuukausi on kirjoitettu punaisella ja kuluva viikko alleviivattu punaisella. Kuun vaihteessa viikkoaukemien välissä on muistiinpanoaukeama, jossa toinen sivuista on viivoitettu ja toinen tyhjä.

Viikkoaukeamien jälkeen on vielä vuoden 2020 kuukausinäkymät ja muiden maiden kansallisia vapaapäiviä vuonna 2019. Sitten on nimipäiväluettelo ja peräti 17 aukeamaa viivallisia muistiinpanosivuja. Lopussa on tilaa viidelle lukujärjestykselle, joissa päiviä on maanantaista sunnuntaihin.

Kokonaisuudessaan pidän Diarion yksinkertaisuudesta ja kätevästä pienestä koosta. Kansiin jäin kaipaamaan jonkinlaista kiinnitysmekanismia, mutta niiden väri lumosi minut täysin. Kuten kuvistakin voi huomata, kansien vaaleanpunaisen sävy muuttuu kylmästä lämpimään riippuen täysin ympäristöstä ja valaistuksesta.

Nautinnollisia hetkiä kalentereiden parissa!

– Sini