Ihanat, pehmeät ja pörröiset tupsut roikkuvat mukana kalentereissa, laukuissa, avaimissa ja tietty pipoissa. Mikäli pidät pörröisistä tupsuista, tänään on onnenpäiväsi! Näytän miten tehdään tupsu helposti itse.
Tarvitset: – tekoturkista (kierrätyksenä vaikka vanhasta takin huppureunasta) – sakset – neulan ja lankaa – vanua tai muuta täytettä (vanhasta tyynystä, mytätty sanomalehtipallo, pariton sukka…) – kiinnitykseen: narua, korunosia, papukaijalukko, avainlenkki, mitä ikinä keksit ja löydät – kulho muotiksi ja merkkauskynä, mutta pärjäät ilmankin
Ensimmäisenä leikataan tarvittava pala tekoturkista, koko on oikea kun se miellyttää omaa silmää. Takapuolelle voi kulhon avulla piirtää ääriviivat ja leikata sen avulla. Kankaan voi myös taittaa kulmasta symmetrisesti 90 asteen kulmassa sisäänpäin kolmioksi ja leikata kulmaa pitkin.
Pala taitetaan puoliksi vastakkaiset kulmat päällekkäin ja pyöristetään kulmat, jolloin ympyrä on valmis. Seuraavaksi tarvitaan lankaa ja neula. Lanka kannattaa laittaa kaksinkertaisena, jotta se kestää vetämistä kiristäessä eikä katkea. Pujotetaan lanka neulan avulla ympyrän reunoja pitkin koko matkalta, mutta ei liian reunaan, ettei kangas repeä lankaa kiristäessä.
Vedetään kangas langalla suppuun, käännetään karva ulospäin ja täytetään vanulla (tai sillä parittomalla sukalla). Jatketaan langan kiristämistä ja samalla parsitaan kangasryppyjä tiiviimmin yhteen, kunnes aukon suu hukkuu karvan sekaan. Tehdään useampi päättelysolmu.
Millä sitten kiinnitetään tupsu kalenteriin? Itse löysin hävinneestä heijastimesta jääneen avainlenkin, jossa on papukaijalukko. Jemmasta löytyi myös korujen valmistukseen tarkoitettua puuvillalankaa, jota pujotin isosilmäiseen parsineulaan ja lävistin tupsun läpi. Pari löysää solmua, ennen kuin pujotin avainlenkin, ja taas pari solmua, jotka pitävät avainlenkin ja tupsun yhdessä. Lopputuloksen voi viimeistellä harjaamalla tupsun kauniiksi.
Tällainen tupsu taiottiin tällä kertaa. Samalla tekniikalla saat samistupsun laukkuun, ja parsimalla vaikka pipoon.
Postauksessa näkyvä vihko ja kortit on saatu yhteistyössä Ainoalta.
Aamusivut ovat kiinnostaneet minua jo erittäin pitkän aikaa. Pääni tuppaa täyttymään milloin mistäkin ajatuksesta ja rauhoittuminen sekä mielen tyhjentäminen on aina ollut omalla kohdallani suuri haaste. Päästessäni eroon yhdestä ajatuksesta, täyttää joku toinen tilan saman tien, ja oravanpyörä jatkaa pyörimistään.
Suurin kynnys aloittamiselleni on ollut suoraan sanottuna työni, jonka takia herätykseni soi lähtökohtaisesti joka arkiaamu neljältä. Vaikka olen saanut unirytmini käännettyä hyvin vastaamaan tätä aikataulua ajatus siitä, että herätystä olisi aikaistettava vielä enemmän, tuntui minusta, entisestä yökukkujasta, lähes mahdottomalta. Ainoan yhteistyö sopi kuitenkin juuri täydellisesti tähän hetkeen ja olen kiitollinen mahdollisuudesta lähteä haasteeseen mukaan.
Aamusivujen idea on todella yksinkertainen, sillä joka aamu kirjoitetaan kolme sivua tekstiä, ennen kuin tehdään yhtään mitään muuta. Ajattelin aluksi, että tämä vie aamustani varmaan puolisen tuntia, mutta ensimmäisenä aamuna yllätyin, kuinka hankalaa tekstin tuottaminen lopulta olikaan ja mieleni tahtoi harhailla: todellisuudessa aikaa kului lähes tunti. Varsinkin kahden sivun kohdalla tuntui iskevän ihan totaalinen blokki, josta pääsin kuitenkin yli.
Tekstin tuottaminen tuntui kuitenkin erittäin terapeuttiselta, sillä olin juuri haastetta edeltävänä viikonloppuna kokenut menetyksen, josta luonnollisesti sain tuntemuksiani kirjoitettua ylös. En ole koskaan ollut hyvä puhumaan tunteistani, saatikka sitten näyttämään koko maailmalle suruani, joten tämä on ollut minulle oiva työkalu purkaa nämä ajatukset paperille ilman, että kenenkään tarvitsee niitä koskaan lukea. Selkeästi tämä on auttanut jollain tasolla surutyön tekemisessä, mikä ei tietenkään ollut ensimmäisenä odotuslistallani, kun lähdin tähän haasteeseen mukaan.
Huomasin myös, että vaikka olenkin kirjoittanut paljon käsin, en ole tottunut lainkaan tällaisiin tunnin rutistuksiin ja käteni onkin lähtökohtaisesti puolessa välissä tuntunut hieman turralta. Nyt ensimmäistä kertaa tänä aamuna (tätä kirjoittaessani on torstai) sain kaikki kolme sivua kirjoitettua ilman ensimmäistäkään käsiongelmaa.
Käytän yleensä myös varsin ohutkärkisiä kyniä kalenteritouhuissa, mutta aamusivujen kanssa huomasin kaipaavani hieman paksumpaa kirjoitusjälkeä oman käsialani ollessa varsin pientä printtiä. Olen myös joutunut päästämään irti siitä pakonomaisesta ”kirjoitusjäljen on pakko olla suoraa” -fiiliksestä, sillä saamani Mantra Collectionin vihko on nimenomaan blankoilla sivuilla, jotta pienimmätkin häiriötekijät ovat poistettuna. Huomaan tosin tukeutuvani edellisen sivun rivityksiin, jotka aavistuksen kuultavat sivulta läpi, vaikka en edes tietoisesti lähtenyt niin tekemään. Näin kiinni ilmeisesti olen siinä, että rivien on oltava suoria, että tiedostomattani lähden etsimään edes yhtä linjaa, mitä seurata.
Tähän linjojen suoruuteen liittyy vahvasti myös, ainakin omalla kohdallani, käsialan siisteys. Olen tehnyt joskus jopa sitä, että kirjoitan kaiken uusiksi, mikäli käsialani ei ole miellyttänyt omaa silmääni. Aamusivujen kohdalla olen joutunut jättämään kirjoitusvirheitä jälkeeni, olen viivannut yli epäonnistuneen sanan tai ajatuksen, enkä ensimmäisenä ajatellut nappaavani korjausteippiä peittääkseni tämän virheen. Oma käsialani, jolla näitä sivuja olen kirjoittanut, ei muistuta lainkaan sitä käsialaa, jonka miellän omakseni, vaan jostain syystä näen siinä oman äitini pyöreät kirjoitusjäljen ja tavat yhdistää nämä kirjaimet.
Vaikka haastetta on kulunut nyt tähän mennessä vasta neljä päivää, nautin erittäin paljon tästä kokemuksesta. Tämän postauksen tullessa ulos, on ryhmässä pyörivä haaste juuri päättynyt. (Mikäli haluat hypätä haasteeseen jälkikäteen, linkki Ainon pitämään liveen löytyy täältä, koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa!) Tällä hetkellä olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että haluan jatkaa aamusivujen parissa ja haastaa itseäni edelleen, jotta pääsisin irti kahleistani ja siitä sisäisestä kriitikostani.
Vielä toistaiseksi ei ole tullut päivää vastaan, jolloin aamusivut olisivat jääneet kirjoittamatta. Se päivä on kuitenkin pakostikin tulossa vastaan jossain vaiheessa ja toivon vain itseltäni siinä vaiheessa armollisuutta: sitä etten jäisi soimaamaan puuttuvaa päivää, vaan jatkaisin seuraavana päivänä kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Ovatko aamusivut tuttu asia? Oletko kiinnostunut kokeilemaan? Suosittelen lämmöllä heittäytymään mukaan haasteeseen. Itse olen erittäin kiitollinen siitä, että sain itselleni vihdoin sen ”tekosyyn”, jonka varjolla sain itseni pakotettua tähän projektiin. En malta odottaa, mitä kaikkea hyvää saan vielä aamusivuista irti, jonka takia ainakin allekirjoittanut aikoo jatkaa sivujen kirjoittamista pidempääkin. Vaikka joka aamu ei olisi herkkua, niin kunhan muistaa, että teen tätä vain itselleni ja se on oikeasti minulle hyväksi, jaksaa toivottavasti niinä huonoinakin aamuina hypätä sängystä ylös suoraan sivujen kimppuun.
Ja hei, muut aamusivuihin liittyvät postaukset löydät täältä! Ihanaa alkanutta viikkoa!
