Avainsana: yhteistyössä

Esittelyssä – Kuu Arts

Postaus toteutettu yhteistyössä Kuu Artsin kanssa.

Heipä hei! Tänään päästään tutustumaan ihaniin Kuu Arts tuotteisiin, joita onkin ryhmän puolella päästy jo ihastelemaan niin kuvien kuin avausliven merkeissä. Kuu Arts on karjalais-suomalaisen taiteilijan tuotemerkki, jonka valikoimasta löytyy sekä paperi- että asustetuotteita. Suurin osa tuotteista on valmistettu käsityönä Suomessa, poikkeuksena akryyli- ja washituotteet.

Paperituotteista pääsinkin testaamaan kaikkia valikoimaan kuuluvia variaatioita. Paketista paljastui kolme erilaista washiteippiä: ihanan keväinen kissateippi, kaunis karjalahenkinen kuvioteippi ja äärettömän söpö kukkateippi. Washien kuvitukset ovat tosiaan Kuu Artsin takaa löytyvän Mikin käsialaa ja suunnittelemia ja iskevät ainakin ihan täydellisesti allekirjoittaneen koristelumakuun.

Paketista paljastui myös kaksi vinyylitarraa (jotka ovat muuten pesukoneen kestäviä!): suloinen kissa sekä pinkki Game boy. Kuu Artsilta löytyy myös ihania postikortteja, joihin kannattaa ehdottomasti tutustua. Tyyliä löytyy sekä tällaisia suloisia eläinhahmoja – kuin kuvassa oleva napakettu – että karjalaista perinnettä ja kansantaruja henkiviä kuvituksia. Sain myös ihanan vanerista valmistetun magneetin, joka meinasi lähteä varsin nopeasti kissafani tyttäreni matkaan, kun hän sen näki.

Valikoimista löytyy myös todella kauniita tarra-arkkeja ja näin kissaihmisenä minulle saapuneet tarrat olivat enemmän kuin täydelliset. Tarrat ovat valmistettu alusta loppuun Suomessa ja ovat Glossy paperia. Hieman harmittelin, että ystävänpäivä on jo takana päin, sillä pinkki kawaii kissa jälkiruokineen olisi sopinut enemmän kuin hyvin sille viikolle. Onneksi söpöstely ei katso aikaa ja tarrat pääsevät varmasti piakkoin kalenterini sivuille. Samaa henkeä jo yllä nähtyjen vinyylitarran ja washiteipin kanssa oli tämä toinen söpö kissatarra-arkki, jonka värimaailma huutaa kevättä.

Ja pitihän minun luonnollisesti napata tuotteet heti oman kalenterini koristeeksi. Toivottavasti tämä aukeama nyt manifestoi meille saapuvaa kevättä, sillä tätä kirjoittaessani pihallamme on edelleen tolkuton määrä lunta ja kuukausi on kohta vaihtumassa. Tarrat ovat muuten juuri täydellisen kokoisia jopa pienempään A6-koon kalenteriin.

Iso kiitos Kuu Arts ja Miki tuotteista, olemme ihan rakastuneita näihin! Toivotan tämän myötä ihanaa ja aurinkoista loppuviikkoa. – Laura S.

Ylläripaketti – Paperinoita

Postaus toteutettu yhteistyössä Paperinoidan kanssa.

Postauksessa myös näkyvä Project 365 -kalenteri saatu Ajastolta.

Helou helou helou! Sainpas käsiini tuossa eräänä kauniina elokuisena iltapäivänä paketin Paperinoidalta. Paketi, jonka sisältö oli itsellenikin mysteeri! Ryhmän puolella sen sitten huoneessa yhdessä muutamien paikalle päässeiden jäsenien kanssa availtiin. Ensimmäiset tuunailut sisältä löytyneiltä tuotteillakin saatiin loihdittua.

Sisältä löytyi mukavasti keskenään mätsäävä setti tuunailutuotteita:

Lisäksi paketin päällimmäisenä oli kaunis kivi, tumman vihreä aventuriini. Aventuriinin kerrotaan olevan onnellisuuskivi, voimistavan kantajansa hyvää mieltä ja tuoden näin positiivisuutta. Sen pitäisi lohduttaa, parantaa ja tuoda rauhaa. Juuri nyt tuo kivi kuvauksensa kanssa tuntui osuvalta, lämpöiseltä.

Tarrakirjan anti on jo ehtinyt päästä kovaan käyttöön. Siitä on lätkitty tarroja niin paketista saatuun vihkoon, kuin kolmeen eri kalenteriinkin. Ensi vuodelle käyttöön tulevaan Project 365 -kalenteriin tämän kokoluokan tarrat passaavat omasta mielestäni kuin nenä päähän!

Tätä postausta varten halusin tehdä tuotteilla kuitenkin jotain muuta aukeamatuunailuiden lisäksi. Päädyin tekemään atc-kortin! Ulkona ilmat viilenevät ja päälle saa alkaa kaivaa kaapista muutakin kuin t-paitoja, mutta kortissa halusin fiilistellä vielä hetken kulunutta kesää.

Taustaan käytin saatuja artline-kyniä ja pieniä revittyjä washin palasia. Tarroista oli hauskaa valikoida taustan lomaan pienempiä kuvioita ja lopuksi isompaakin kuvaa. Olen tykästynyt atc-korteissa ja art journal sivuissa rajaamaan työn reunat ja tähän sopi sharpie-tussi mainiosti. Ohuella päällä sai piirrettyä kivan huolettoman reunuksen. Kyseinen kynä osoittautui muuten loistavaksi washin päälle kirjoittamiseen!

Loppusilaukseksi liimasin vielä yhden tekstitarran ja kortista tuli mielestäni mukavan keveän tunnelmainen. Ei miljoonia eri tekniikoita vaan muutamia perustarpeita ja söpö lopputulos, helpompaa askartelua parhaimmillaan! Vaikka tykkäänkin maaleista ja muista erinäisistä mixed media mömmöistäkin, on tälläisillä nopeahkosti toteutettavilla askarteluilla ehdottomasti lämmin paikka sydämessäni.

Tällä kertaa ylläripaketin vihko jäi tässä postauksessa ilman suurempaa huomiota, mutta sen pariin palaamme tarkemmin varmasti vielä myöhemmin! Tarot- ja muiden korttien kanssa on tarkoitus sen parissa puuhailla…

– Inka