Avainsana: washiteippi

Plan With Emmi – memory planner

Kivaa loppukesän keskiviikkoa! Teen paljon muistoplannerointia ja pidän viiden vuoden päiväkirjaa, joten ajattelin esitellä tänään erään mun tavan pitää jonkinlaista ”life journalia.”

Löysin Suomalaisesta Kirjakaupasta tämän upean 18 kuukauden vaakanäkymällä olevan Paperblanksin kalenterin ja halusin sen! Tahdoin jonkun pienen muistoplannerin, jota hieman koristella.

Olen pikkuhiljaa tätä täyttänyt ja nyt tehdään yhdessä vaihe vaiheelta yksi heinäkuun aukeama. Tarkoitus tällä kirjasella on oikeastaan vain nauttia koristelusta, tuunailusta, sekä kokeilla ja käyttää pois tuunauskamavarastoja.

Vaikka en olekaan täysin ajan tasalla viikkojen tekemisessä, onneksi apuna on tuo viiden vuoden päiväkirja sekä Kalenterimanian Facebook-ryhmän päivittäinen ”offi” – kuulumisten vaihtamislanka! Molemmista löytyy tarpeeksi tietoa, jonka perusteella voi helposti myös jälkikäteen täytellä tätä.

Aloitin valitsemalla koristeet, joita käyttäisin ja sommittelemalla hieman materiaaleja aukeamalle.

Jotta aukeamaa tussatessa ei tulisi paha mieli ”jos menee pieleen,” päätin tehdä kirjoitukset ensin lyijykynällä ja sijoitella suuntaa antavia merkintöjä, jotta sivun asettelu onnistuu paremmin.

Kun olin tyytyväinen suunnitelmaani, lisäilin ensimmäisen kierroksen washiteippiä ja katsoin, että kaikki haluamani mahtuisi sivulle.

Alkoi näyttää jo varsin hyvältä! Loput washit, sekä tarrat vielä paikalleen ja ollaan jo voiton puolella.

Runsaan näköinen aukeama. Ei ihan niin upea kuin mitä alunperin visioin, mutta tämä on vasta neljäs aukeama tähän kirjaan, joten tekeminen hakee vielä uomiaan. Nyt täytyy vain kirjoittaa lyijykynällä tehdyt luonnostelut puhtaaksi. Tämä oli ehdottomasti työläin vaihe, käytin mustekynää ja sen kuivumista piti aina odottaa, etten sotke edellisen rivin kirjoituksia.

Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Tätä kirjaa on kiva tuunata, se on suhteellisen nopeaa, olen onnistunut ottamaan käyttöön tarroja ja teippejä joilla en yleensä niin paljon askartele, ja tuntuu kivalta selata tällaista muistojen kokoelmaa, kauniisti koristellut sivut tuottavat kyllä mielihyvää.

Jos et ole vielä kokeillut tällaista ihan vaan ”huvin vuoksi” journalointia niin täältä vahva suositus!
Tsemppiä alkusyksyyn, nähdään ryhmässä!

– Emmi

Plan with Suvi – uusi kalenteri

Heippa! Nyt on käynyt niin, että olen ostanut uuden kalenterin, kesälomareissulla Vihkokaupasta. Tämä kyseinen Mark’s on A6-kokoinen, ja olen tuunannut siihen kansipahvin ja ostanut kynälenkin Søstrene Grenestä. Mark’s alkoi elokuun viimeisellä viikolla, ja ensimmäisen tuunaukseni näittekin jo viime torstain postauksessa.

Tätä postausta varten aloin tuunailla kahta seuraavaa aukeamaa. En tiedä vielä työvuoroja niille, mutta sain aikaiseksi aika kivat pohjat vähän eri tyyleillä.

Aukeamalla on aina viikko kerrallaan ja jokaisella päivällä on yhtä paljon tilaa mikä on iso plussa. Miinuksena tätä postausta ajatellen, en nyt paljon tiennyt elämästä etukäteen kun työvuorot ovat vasta tulon päällä joten paljon piti jättää myös tilaa merkinnöille. Niin ja niitä kaipaamiani nimipäiviä ei nyt sitten taaskaan ole, voi mummoisaa sieluani!

Ensimmäisestä aukemasta tuli kyllä todella näköiseni, hempeä ja kukkainen. Tämä on tavallaan jännä hetki uuden kalenterin kanssa, kun ei yhtään tiedä, mitä tästä tulee.

Toisen aukeaman aloitin metsäteemaisella washiteipillä. Olin ”tosi kauniisti” sutannut alalaitaan jo mahdolliset koulun iltaluentoajat, joista nyt sitten vain torstainen koskikin minua.

Halusin tehdä jotain tosi erilaista ja siksi valitsinkin kirkkaankeltaista washia metsänvihreän kaveriksi. Väritin Double Line Deco-kynällä koulun luennon kellonaikojen mukaisesti (ps. se on muuten oikeasti ”zoomssi” eikä ”teamssi”, mutta näillä mennään) ja väärä merkintäkin nyt paistaa läpi washiteipin, voi voi.

Sain Miralta pinon tarra-arkkeja, niistä kaivelin vihreitä sävyjä ja tein minikollaasin aukeaman oikeaan laitaan.

Viikonloppuun halusin myös lisätä pientä extraa ja tuunaushetkelleni kaivamista teipeistä löytyi myös keltaisen sävyistä, kapeaa rusettiteippiä. Muuten minua ei haittaa, että kellonajat kuultavat tällä ja edelliselläkin aukeamalla läpi teipistä, sillä haluan mielelläni hyödyntää ”aikajanaa” jos niikseen tulee.

Ja kas tässä valmis aukeama! Repäisin metsäteipin vähän tylsästi, joten paikkasin ruman jäljen pienellä sateenvarjolla. Toivon kuitenkin sydämestäni aurinkoista alkusyksyä sinulle, minulle ja meille kaikille!

Terkuin, Suvi