Avainsana: vuoden 2025 kalenteri

Esittelyssä – Maker 2025 (Ajasto)

Mainos: kalenteri saatu yhteistyössä Ajastolta.

Se olisi jälleen aika valita uusi kalenteri niille, jotka pitävät vuosikalentereista. Sain vuodelle 2025 Ajaston yhteistyön kautta itselleni siinä mielessä uuden tuttavuuden, ettei kalenteri ole ollut minulla koskaan ennen käytössä. Kyseessä siis monelle tuttu Maker joka on tänä vuonna pukeutunut kauniin violettiin. Paketin avaus on tehty aikaisemmin livenä ryhmässä.

Tiesin ennestään Makerista pari asiaa: se on pirteän värimaailman ruumiillistuma, ja sisältää fontin jota ei voi kutsua perinteiseksi Ajaston kalenterien keskuudessa. Vaikken kalenteria ollutkaan aiemmin itse kokeillut, ovat nämä ominaisuuksia joista kalenterissa erityisesti pidän. Joku voisi ajatella ulkoasun perusteella, että kalenteri on suunniteltu vain lapsen tai nuoren käyttöön, mutta olen eri mieltä. Persoonallinen fontti ja pirtsakka värimaailma käy kelle tahansa. Kukapa ei tähän syksyn pimeyteen kaipaisi piristystä?

Kalenteri kansineen on A5 kokoa, eli kulkee näppärästi mukana, joskaan en sitä aivan kompakteimman kokoista laukkua nappaisi lähtiessä. Kokonsa puolesta näkisin tämän kalenterin myös perinteisenä kodin pöytäkalenterina, jos niin haluaa. Kalenteri on keltaisin parikiertein sidottu, paperi kalenterussa on FSC- sertifioitua ja kynätestien perusteella kestää valtaosaa omista kynistäni erittäin hyvin. 

Ajaston kalenterille tyypillisesti tästäkin löytyy vuosinäkymä joita on aina vuoteen 2026 saakka. Sikäli kun tarvitsee suunnitella pitkälle eteenpäin se on mahdollista. Perineinen kuukausinäkymä on melko keveä ilmeeltään, mukavana lisänä kuukauden alussa on to-do lista joka kuukaudelle. Jos tiedätte minua yhtään, niin innostuin tästä ehkä enemmän kuin keskiverto maanikko. Kuukausinäkymät löytyvät kalenterista pitkin vuotta ripoteltuina tuttuun tapaan – niiden löytämistä helpottaa iloisen väriset tabit.

Viikko kalenterissa asettuu kahdelle sivulle. Sanoisin näkymää vaakaleiskaksi, vaikka puolet päivästä onkin muistilapun mallinen jossa myös päivän fiilis, puolet päivästä on viivoitettua. Tällaista päiväkohtaista näkymää en muista muissa kalentereissa nähneeni, ja se mahdollistaisi vaikkapa kuvan laittamisen osioon per päivä ellei päivän fiilistä halua seurata, tai jollei tilaa täytä jollain muulla. Paperi on puhtaan valkoista mutta tilaa viikossa ei välttämättä ole kauhean paljon. Itseäni tämä ei sinällään häiritse, sillä ajatuksena on käyttää kalenteria minun, puolison ja koiran menojen merkkaamiseen.

Tuttuun tapaan suomalaiset liputus- ja nimipäivät löytyvät tämän kalenterin loppupäästä, joskin nimipäivät on myös näkyvillä viikkoleiskassa. Myös muistiinpanotilaa löytyy, vaikka sivuja ei ole hirvittävästi. Kansissa on sekä etu- että takakannen kohdalla tasku, johon tarvittaessa voi memopadin tai irtopapereita heittää mukaan. Soveltuvat myös erinomaisesti tarrojen mukana kuljettamiseen! Näiden lisäksi kalenterissa kivana lisänä tulivat kolme tarra-arkkia, joista on varmasti iloa vuoden mittaan. 

Vuosi 2025 on ihan kulman takana, joten ei tarvitse odottaa kauaa että kuulemme tästä kaverista lisää. Lähden mielenkiinnolla testaamaan tätä pirtsakkaa kokonaisuutta arjen rinnalla.

-Janita R.

Miten on mennyt kalenterivuosi 2024 ja millä kokoonpanolla vuoteen 2025?

Jo useamman vuoden ajan kalenterimaailmaani on hallinnut bujon ja puhelimen kalenterin harmoninen kombo. Näin lähdettiin myös vuoteen 2024.

Puhelimen kalenteriin merkitään arjen sovitut menot ja tapahtumat. Bujon kuukausiaukeamille toteutuneet menot. Viikkosivut toimittavat päiväkirjan virkaa, johon merkitä ylös mielenpäältä päivän tapahtumia ja purkua. Lisäksi bujossa olennaisena osana on Partio-ajankäytönseurantataulukot, jotka on toteutettu kuukausiaukeamina, täyttö tapahtuu tarroin.

Vuoden alussa taulukot olivat vielä seesteisen tyhjiä… Vaan arjen kiemuroissa täyttyvät päivien ruudukot pitkältä.

Näiden lisäksi bujosta löytyy Kuukauden ”parhaat” sivut, joihin kuukauden lopussa / seuraavan kuun alkaessa muodostuu kooste kuukauden kohokohdista. Pääosin Hp Sprocket -tulostimella tulostettujen kuvien, pienten tekstien ja mahdollisten koristeiden yhdistelmänä. Lisäksi bujo sisällyttää sisäänsä erilaisia kollaaseja, mietelauseita ja lippulappusia vuoden aikana olleista tapahtumista ja erikoisohjelmista.

Bujon haluan pitää selkeänä kalenterina, josta löydän tärkeät merkinnät nopesti. Kuitenkin samalla kaipaan piirtelyn ja nopean tuhertelun tuomaa vapautta ja iloa arkeen, ja satunnaiset kokous- ja arkimuistiinpanot kaipaa saada paperille talteen, siispä vuoden alusta lähtien arjessa bujon rinnalla on kulkenut myös niin sanottu piirrustuspäivis. Käytännössä rengasplanneri täynnä tyhjää paperia ja viivoitettuja muistiinpanosivuja.

Piirrustuspäiviksen renkaiden käydessä kesän lopulla ahtaaksi, oli aika hankkia piirrosten säilyttämiseen Pullis eli toiset rengaskannet, joiden sisään siirtää valmiit teokset. Näin arjen kombo täydentyi sopivasti ja harmonisesti. Vuoden 2024 aikana on tullut todettua, että minulle toimivin bujon järjestys on kuukausiaukeamat, viikkosivut, partiotaulukot, kuukauden ”parhaat” ja vapaakattaus muuta sisältöä.

Vuoteen 2025 lähdetään samankaltaisen kombon kanssa puhelimen kalenteri, bujo ja piirrospäivis. Bujovihon kanteen piirsin myyrän ja vuosiluvun. Kun bujossa tämä vuosi mentiin kokonaisuutena yhtenäisin päivä/sivu viikkopohjin, niin vaihtelun vuoksi ensi vuonna testaan kolmen kuukauden jaksoissa erilaisia viikkopohjia. Vuoden ensimmäinen ja viimeinen neljännes mennään samalla viikko / sivu tyylillä kuin kuluva vuosi. Huhti-kesäkuun vaakapäivillä viikko / aukeama ja heinä-syyskuussa testissä on viikko / aukeama pystypäivällä.

Kalenterirauhaisaa loppuvuotta ja ensi vuotta kaikille!
-Sara