Avainsana: vinkkipostaus

Remake-haaste: DIY Tasseliklipsi

Seuraavassa haastesarjassa kokeilemme jo aiemmin toteutettuja vinkkipostauksia. Koska itse olen intohimoinen käsityöharrastaja ja plannereistani löytyy muutakin käsityönä tehtyä: Virkattu PlannerCharm ja virkattu Rusetti- kirjanmerkki niin nyt tällä kertaa kokeillaan tehdä DIY tasseliklipsi käyttäen alkuperäistä Sannan tekemää ohjetta: DIY Tasseliklipsit.

Halusin tehdä nyt tämän tasselin klemmaria varten, joten nyt tarvikkeina alkuun klemmari, sakset ja lankaa varastoistani.

Sannan ohjeesta poiketen, kiersin lankaa vain kolmen sormen ympäri sen verran mikä tuntui hyvältä. Nyt käytössäni ohut austermann step- villalanka. Leikkasin narun poikki, ja pienen pätkän kanssa sidoin etu- ja keskisormen välistä tasselin pään.

Solmin langat umpisolmulle, ja leikkasin tasselin alaosan auki.

Vuoroon pääsi itse klemmari, ja tosiaan Sannan ohjeesta poiketen lisään tasselin klemmariin vasta jälkikäteen. Väänsin klemmaria kevyesti auki, ja pujotin tasselin pään lenkin klemmariin.

 

Kun klemmaria oli kevyesti vähän avannut, oli helppo sujauttaa tasseli oikealle paikalleen. Sen jälkeen vielä kiristin solmuja joilla sidoin tasselin ylöspäin niin, että tasseli pysyi hyvin paikallaan.

Ylimääräiset langat oli helppo piilottaa tasseliin, ja olin lopputulokseen tyytyväinen. Helppoa, nopeaa ja hauskaa. Kuitenkin päädyin vielä lisäämään tähän koristeita.

Ohutkärkinen neula, paperikukka, nappi ja tasseli valmiina viimeistelyä varten.

Paperikukkaa käsittelin varoen, ja terävä neula meni hyvin läpi rikkomatta kukkaa. Muutaman kerran sujautin langan myös tasselin läpi ja napin läpi, lopuksi solmin langat ja taas piilotin ne tasseliin.

Helppona vaihtoehtona langanpäiden piilotuksen tein niin, että sujautin langanpäät niin, että eivät sojoittaneet minne sattuu ja vain leikkasin langanpäät oikean pituisiksi. En käyttänyt liimaa.

Hyvin nopea, helppo ja selkeä ohje, ja nyt valmis klemmaritasseli koristaa jo planneria! 🙂

– Mira R.

DIY: Oma minikirjanen washisampleille!

Siinä vaiheessa kun haluaa kaikki mahdolliset tuunaustarvikkeet pitää mukana inspiraation varalta, saattaa tulla säilytysongelma. Traveler’s Notebookini toimii päiväkirjana ja se kulkee mukana milloin minnekin. Haluan kirjoitusvälineiden lisäksi pitää saatavilla myös papereita ja tarroja, mutta ne ovat niin litteitä, että menevät hyvin päiviksen väliin. Käytän paljon washiteippiä koristelussa ja se onkin monesti ensimmäinen, jolla sivua tai aukeamaa koristelen. On siis olennaista, että myös erilaisia washiteippejä kulkee mukana – tai ainakin näytteitä niistä. Ne kuitenkin pullistavat huomattavasti Traveler’s Notebookiani ja kirjoittaminenkin alkaa olla haastavaa jos kirjoittaa kuten minä eli ei ota vihkoa pois kansista tuunauksen ajaksi. Päätin, että washisamplet tulee laittaa niin, että ne ovat omassa härpäkkeessään, mutta ei irtopainoksena vaan sievästi selattavissa. Tarve oli jo ja sitten syntyi ratkaisu! Tein mustasta nahkasta itselleni minikokoisen Traveler’s Notebookin ja nyt näytän teille kuinka se syntyi!

Luulin, että tässä oli koko tarvikkeisto, mutta olin väärässä loppujen lopuksi. Alkuun pääsin kylläkin! Leikitään, että kuvassa on kaikki tarpeellinen, eiköstä vaan? Minä käytin palan nahkaa, joustavaa kangaskuminauhaa, meistiä (jota myös nahkapaskaksi kutsutaan), mattoveistä, valkoista liitua, viiltämisen kestävää alustaa ja samansorttista viivoitinta. Alustana käytän lasilevyä paremman puutteessa, joten tarvitsin puunpalasen jonka päällä meistiä käyttää ilman miljoonia sirpaleita.

Ensin tasoitin nahkapalan reunat, jotta saan leikattua oikean kokoisen palan washikirjastani varten. Valmiin kirjasen mitat ovat 10 cm x 8 cm x 2 cm. VINKKI! Pidä mattoveitsen terä mahdollisimman lyhyenä niin terä ei lähde seilaamaan ja saat turvallisesti painaa sitä ilman pelkoa terän katkeamisesta.

Mustaan nahkaan on kovin vaikea tehdä merkintöjä niin käytin valkoista liitua merkkauksissani. Mittasin nahkasta palan, jonka leikkaan irti mattoveitsellä.

 

Nyt meillä on kirjaseen tarvittava pala valmiina. Halusin vielä pyöristää kulmat, jotta saan siistimmän lopputuloksen.

Olen käyttänyt kulmien pyöristämiseen samaa kikkaa paperin, kartongin ja nahkan kanssa aiemminkin. Otin joutilaan muistikirjan, jota ei tarvitse sääliä. Painoin sen reunoja myöten menemään nahkan päälle ja leikkasin mattoveitsellä kannen pyöreää kulmaa pitkin. Näin alimmaisena olevasta nahkasta saadaan terävä kulmake pois! VINKKI! Muista painaa aina reippaasti nahkaa paikallaan kun viillät – jos nahka lähtee karkuun niin tulee epäsiistiä jälkeä.

 

Nahkapalasessa on nyt pyöristetyt kulmat! Nyt jouduin kyllä hieman siloittelemaan saksilla jälkikäteen, mutta muuten tekniikka ajaa asiansa!

Seuraavaksi mitataan reikien paikat kuminauhoja varten. Hieman hassulta näyttää näin monet liitumerkinnät, mutta eri tavallakin voi tehdä ja niihin on kuitenkin syynsä. Ensin mitataan puoliväli 9 cm – merkitään se ylös ja alas. Halusin jättää leveän 2 cm:n selkämyksen kirjaselle niin siihen tarvitaan tilaa 1 cm molemmin puolin keskikohtaa – merkit niihin kohtiin. Päätin kuitenkin tehdä reiät hieman alemmas kuin mihin olin nyt rivin tehnyt niin mittasin 0,5 cm reunoista reikien paikoiksi – merkitsin ne. Kas siinä neljäntoista liitumerkin tarina! VINKKI! Liitu kannattaa teroittaa tätä varten niin saa oikein tarkat kohdat!

Seuraavaksi pääsemme nakuttelemaan! Tehdään kaksi reikää ylös ja kaksi alas – reiät siis kahdelle kuminauhalle ovat valmiit! Itseasiassa tässä vaiheessa tehdään reikä myös sulkumekanismina toimivalle kuminauhalle. Tämä vaihe ei nyt kuvissa näy, mutta kerron! Se voidaan tehdä joko keskelle takakantta tai keskelle selkämystä. Itse tein sen keskelle selkämystä. Tein reiän siis keskelle korkeudesta mitaten eli 5 cm:n päähän nahkan reunasta. VINKKI! Tässä työvaiheessa kannattaa varmistaa, että alusta on kestävä ennen kuin hujauttaa lävistäjää vasaralla nuppiin. Aika kevyellä napautuksella nimittäin menee meisti peruspaksusta nahkasta läpi ja saattaa vaurioittaa myös alustaa.

Pujotetaan kuminauha kuvan osoittamalla tavalla. Jos yritän sanoittaa tämän tekovaiheen niin siitä ei tule yhtään mitään. Toivottavasti kuva on tarpeeksi havainnollistava! Pujotuksen jälkeen leikkaan nauhan sopivaan mittaan ja solmin päät osoittamaan alas. VINKKI! Voit halutessasi jättää nauhalle vähän pituutta häntiin – roikkuvat koristeet eivät ole hullumpi idea!

Sulkumekanismiin ei tarvitse kuin pujottaa sopivan kokoinen lenkki nauhaa reiästä sisältä ulos. Mittaa, että nauha menee sopivasti kirjasen ympäri ja että se sulkee sen napakasti. Leikkaat nauhan sopivaan pituuteen. Jos haluat pujottaa koristeita menemään sulkunauhaan niin se kannattaa tehdä nyt. Lopuksi solmi nauhojen päät ja kokeile, että solmu on isompi kuin reikä ettei koko sulkunauha tule läpi ja irtoa. VINKKI! Tässä kannattaa ottaa huomioon, että kirjanen pullistuu! Jos jätit selkämykseen leveyttä niin kannattaa sen näkyä myös sulkumekanismissa.

Kas näin syntyi washisampleille oma kirjanen mukana kulkemaan! Tämä mallihan toimii varsin kätevästi myös ihan tavan korttikotelona. Minun washisampleni on kieputettu laminoituihin paloihin, jotka sujahtavat hyvin maksu- ja etukorteille tarkoitettuihin lokeroihin eli samoja inserttejä voi käyttää tarpeen mukaan molempiin tarkoituksiin. Nyt suurin tarve oli kuitenkin saada kaikki ihanat washini mukaan laukkuun ja käyttöön missä milloin kuljenkin!

-Anna-Johanna