Avainsana: vinkkipostaus

Superhelppo ja halpa taustavinkki

Monesti näkee kaikkia ihan superhienoja kalenteriaukeamia ja kun alkaa miettiä miten saman voisi toteutaa omaan kalenteriin tulee vastaan kymmenen tuotetta, jotka pitäisi ostaa ensin. Tätä vinkkiä varten et tarvitse yhtään mitään uutta, kunhan sulta löytyy jonkinlaiset puuvärit ja suttupaperia.

Tarvikkeet:
– Jonkinlaiset puuvärit. Kunhan niistä jotain väriä lähtee, niin ne on hyvät. Monet liidutkin soveltuu
tähän
-Terotin (tai mulla tässä puukko, kun ei löytynyt terotinta koko talosta, mutta silläkin pärjää!)
-Suttupaperia (mulla tässä käytetyn tarra-arkin pohja)
-Sakset
-Teippiä (ei oo vältämätöntä)

Eka vaihe on tehdä sapluuna suttupaperista. Mä leikkasin tähän tämmösen pilvireunan ihan vapaalla kädellä. Kunhan jotain kumpuja ylös ja alas piirtelee, niin lopputuloksena on pilviä. Näitä voi testailla eri kokosia ja näkösiä.

Seuraavaksi teippasin sapluunan paikoilleen sivun alareunaan, muta myöhemmin huomasin, että tää on helpompaa, jos vain pitää sitä paikallaan toisella kädellä ilman mitään teipin kanssa kikkailua. Sapluunan päälle siten terottelin reippaasti terotuspurua puukollani, muta perinteinen terotin passaa tähän vaiheeseen ihan yhtä hyvin.

Siten päästään kivoimpaan vaiheeseen! Terotuspurua hangataan sapluunan yläreunaa vasten kalenterin sivulle. Tässä kohtaa voi leikitellä useammallakin värillä ja testaila miten ne värit levittyy. Tää on vähän sotkuista, joten purua voi hangata myös paperin avulla, jos ei halua sormiaan sotkea.

Ja sitten sama vaan toistetaan muutamaan kertaan sivulle. Terotuspurua kannataa välillä pyyhkiä hellästi paperilla pois, ettei se värjää kohtaa johon sitä ei haluta. Huomasin tätä tehdessä, että vesiliukoiset puuvärit oli ehkä miellytävimpiä työskennellä. Jälki oli ihan samanlaista, mutta käsien peseminen huomatavasti helpompaa.

Ja tässä valmis lopputulos! Oisitko uskonut heti, että tää syntyy pelkillä ala-asteeltakin tutuilla puuväreillä? Musta nää pilvet näytää todella upeilta ja on yllätävän helppoja toteutaa. Aina ei todellakaan tarvitse mitään erikoisia välineitä, etä saa nättiä lopputulosta.

-Sini

Lehtileikkeestä kollaasipaperia pakkausteipillä

Dingbats Pro muistikirja on saatu yhteistyössä Vihkokaupalta.

Pakkausteippi on yllättävän monikäyttöinen tuote. Virallisen käyttötarkoituksensa lisäksi olen sillä viimeksi tehnyt itse tarroja ja nyt bongasin taas hauskan DIY-vinkin Instagramia selatessani. Joten ei muuta kuin tuumasta toimeen! Tarvitset tätä varten pakkausteippiä, lehtileikkeitä ja laakean astian, johon laitat vettä. Pyyhe on myös suositeltava lisävaruste, jotta valmiit tekeleet saa helposti kuivumaan.

Aloitin koko homman sillä, että leikkasin lehdestä itselleni suikaleita, joista tulisi sitten kollaasipaperini. Teippi asetellaan haluaman kuvan päälle: jos teippi ryppyyntyy, ei hätää, sillä se tuo kivasti eloa kun kuva ei siirrykään täydellisesti. Jos haluat teippiä leveämmän kuvan, ota huomioon se, että seuraavassa vaiheessa kuva tulee hajoamaan teipin mukaisesti, mutta onneksi kuivumisen jälkeen kuva on mahdollista saaada taas kasaan!

Nyt, kun leikkeet on valmiina teipattu ja leikattu, on aika kaivaa sopiva astia vedelle. Itse käytin matalaa lasista uunivuokaa tähän vaiheeseen. Veden lämpötilalla ei ole niinkään väliä, itse käytin kylmähköä vettä, mutta hätäisimmät voivat halutessaan keittää veden prosessia nopeuttaakseen. Leikkeet laitetaan veteen likoamaan hetkeksi.

En katsonut kellosta aikaa, mutta annoin varmaan 5-10 min paperien levätä vedessä. Tämän jälkeen aloin hinkuttaa toiselta puolelta paperia irti. Koska lehtileikkeeni olivat kiiltäväpintaista paperia, sain alkuun hinkuttaa yllättävän kovaa ennen kuin paperi lähti irtoamaan. Pelästyin myös alkuun, että koko kuvan siirto oli epäonnistunut, kun valkoinen ei tartu teippiin samalla tavalla kuin muut värit. Tässä vaiheessa kuva tulee myös ”halkeamaan” eli katkeamaan teippien yhdistymiskohdasta, mikäli kyseessä on pakkausteippiä leveämpi kuva ja vaatinut useamman suikaleen teippiä.

Kun koko tausta oli tyhjänä paperista, nostelin suikaleet harson päälle kuivumaan. Teipin kiiltävä pinta ei kuivu kovin nopeasti, joten pidin toista pyyhettä lopulta kaikkien suikaleiden päällä, kun olin saanut kaikki käsiteltyä. Muista siivilöidä käytetty vesi ennen pois kaatamista, jotta saat estettyä paperin menemisen viemäriin.

Huomasin kuivumisen aikana, että suurimpaan osaan teipeistä oli jäänyt sinertävän valkoisia (oletettavasti liimapinnan aiheuttamia) läiskiä paljon jäljelle. Muutaman kerran kun toistin vedessä hinkutuksen, joskin talouspaperia ja nukkaamatonta liinaa (molemmat veden alla) vuorotellen käyttäen, päästiin tästä ongelmasta eroon. Se on myös varmasti tekijästään kiinni, häiritseekö itseä, koska teipin kiiltävällä pinnalla näitä ei näkynyt.

Itse tykästyinkin enemmän teipin tarrapuolen kuvaan, sillä siitä puuttui teipin oma kiilto ja kuva näytti hieman utuiselta ja kuluneelta. Alla olevassa kuvassa on vierekkäin sama pätkä eri päin. Kauheasti värisävyä ei lopulta ole, ja nämäkin ovat varmasti makukysymyksiä. Teippiin jää myös pieni tahmea pinta tarrapuolelle, mikäli aikoo käyttää suikaletta kiiltävä pinta paperia vasten. Itse ohitin tämän ongelman käyttämällä kiinnitykseen matta gel mediumia, jolla samalla sivelin ohuen kerroksen kuvan päälle.

Ja pitihän luonnollisesti päästä käyttämään näitä ensimmäisiä itse tehtyjä kollaasipapereita myös art journaliin. Näiden säilytys tulee olemaan oma haasteensa toki, sillä teipin tahmea pinta tuppaa tarrailemaan vielä paikka paikoin kiinni, joten suosittelen joko käyttämään kollaasipaperin lähes heti taikka liimaamaan suikaleet hieman isompaan tarrakirjaan.

Oletko päässyt kokeilemaan tätä tekniikkaa aikaisemmin? Tämä oli lopulta niin paljon helpompaa, kuin aluksi odotin! Mukavaa keskiviikkoa kullekin ja ryhmässä nähdään!

– Laura S.