Avainsana: vinkkipostaus

DIY-sapluuna kuumaliimalla

Heippa kaikille! Tällä kertaa lähdetään toteuttamaan ideaa, johon törmäsin jo melkein vuosi sitten jossain somen syövereissä. Nimittäin kuumaliimalla tehtyjä sapluunoita, kuinka jännittävää! Tarvitset tätä projektia varten muutaman arkin leivinpaperia, kuumaliimapyssyn ja haluamasi väristä liimaa sekä kaksi alustaa, jotka kestävät kuumaa, minulla on tässä tapauksessa kaksi askarteluun sopivaa leikkuualustaa.

Liiman lämmettyä lähdin varovaisesti hahmottelemaan kukkakuvioita leivinpaperille. Ensimmäiset kaksi kokeilua lensivätkin nopeasti romukoppaan, koska käytin liimaa aivan liian ison määrän. Päädyin lopulta siihen ratkaisuun, että kevyt paine liimapyssyn liipaisimesta samalla, kun kärkeä liu’uttaa leivinpaperia vasten, oli paras ratkaisu selkeämpien kuvioiden rakentamiseen.

En halunnut ottaa riskiä, että liima kuivuisi ennen sen painamista litteäksi. Nappasinkin aina lyhyen väliajoin toisen leivinpaperin palasen kuvion päälle ja painoin pienemmän leikkuualustani avulla kuviota alas.

Pieniä haituvia kuumasta liimasta jäi sinne tänne, mutta onneksi niiden poistaminen on varsin yksinkertaista, mikäli ne kovasti itseään häiritsee. Irrotin omistani suurimmat, mutta en ollut niin tarkka, ettäkö olisin jokaisen pienen suikaleen jaksanut syynätä.

Onnistuneesta kukasta rohkaistuneena lähdin kokeilemaan uudemman kerran alkuperäistä suunnitelmaani eli kukkasia, joista tulisi hauska tausta mille tahansa työlle. Näiden pienempien kohdalla suurin haaste oli se, ettei liimaa tullut liian paksulti, koska liimaa painaessa kuvio luonnollisesti lässähtää ja menee herkästi umpeen, mikäli liimaa on tosiaan laittanut liikaa. Tässäkin tein aina yhden kukan kerrallaan, litistin välissä ja taas seuraavan kukan kimppuun. Missään välissä ei kuitenkaan selkeästi tullut kiire, joten olisin voinut odotella pidemmänkin ajan.

Päätin vielä kolmanneksi tehdä yksinkertaisen ruudukkosapluunan, jonka jälkeen annoin kaikkien hieman jäähtyä. Kuvat irtosivat todella helposti leivinpaperista, joskin muutamasta kohdasta piti jo heti alkuun korjailla ja lisätä liimaa, kun kaikista ohuimmat lähtivät katkeilemaan.

Seuraavaksi piti luonnollisesti lähteä kokeilemaan, miltä nämä ensimmäiset koevedokset oikein näyttäisivät paperilla asti. Nappasinkin muutaman musteen ja levitysharjan ja ryhdyin tuumasta toimeen. Heti alkuun on pakko sanoa, että kovin helposti eivät sapluuunat halunneet pysyä paikoillaan ja taisin olla hieman hätäinen kuivumista odotellessa, sillä näiden pinta oli vielä aavistuksen tahmainen ja hieman pariin otteeseen sen takia jo sapluuna liikahti väärään aikaan. Kaikista ohuimmat liimauskohdat olivat myös hankala pitää paikoillaan, mutta pääpiirteittäin varsin toimivia tapauksia.

Omista sapluunoistani tuli ihan yllättävän kivat näin ensimmäisellä yrittämällä ja näitä voi käyttää artteilun, kalenterin ja korttien koristelun lisäksi vaikka gellilevyn kanssa, mitä taidan seuraavaksi lähteä kokeilemaan. Mikäli sinulta löytyy kuumaliimaa kotoa, kokeile ihmeessä myös tätä helppoa vinkkiä. Kuvion voi vaikka etukäteen hahmotella leivinpaperille permanenttitussilla ja vain mielikuvitus on rajana. Jos päädyt kokeilemaan näitä niin laita ihmeessä myös ryhmän puolelle kuvaa!

Kivoja askarteluhetkiä toivotellen, Laura.

Kalenterit ja ajankäyttö

Kuvissa näkyvä Merkityksellisten hetkien vuosi 2024 -kalenteri on saatu yhteistyössä Hidasta Elämää kanssa.

Tervehdys sinne ruutujen toiselle puolen! Tänään päästään pohtimaan ajankäyttöä kalenteriharrastukseen liittyen ja jaan teille muutaman pienen vinkin omasta ajankäytöstäni.

Ainakin itse huomaan ajattelevani helposti niin, että aikaa ei ole kalenterille tarpeeksi ja lähtökohtaisesti tällöin jäävät kaikki pienetkin koristelut tekemättä. Aikaa saattavat syödä niin työkiireet, arjen askareet, muut harrastukset kuin myös omat energiatasot ja jaksaminen.

Ensimmäinen vinkki onkin stressittömyys. Kalenteri ei pahastu, vaikka tekisit aukeaman loppuun jälkeen päin. Tärkeintä on käyttää kalenteria itselle sopivalla tavalla ja toisinaan se voi olla juuri sitä menojen ylöskirjaamista tai toisinaan runsasta koristelua. Kalenteriharrastuksen päätavoite on palvella itseä ja omia tarpeita sekä tuottaa iloa sen kalenterin käyttäjälle.

Seuraava hyväksi todettu asia on pienten hetkien hyödyntäminen. Vaikka siinä pienessä hetkessä ei ehtisi loihtia vuosisadan parasta aukeamaa, voi niitä menoja ja fiiliksiä kirjata ylös siitä huolimatta. Mikäli tuntuu, että kalenteriin ei halua koskea ennen sitä hetkeä, kun on aikaa tehdä kokonainen aukeama, voi kirjoittaa erilliselle paperille ja lisätä ne kalenteriin myöhemmin. Tätä varten voi vaikka ottaa erillisen muistikirjan, jota käyttää asioiden ylöskirjaamiseen. Mikäli tuntuu omalta, voi myös kantaa pientä pussukkaa mukana, jossa on muutama kynä, washi tai vaikka tarra-arkki ja näin madaltaa kynnystä kiireen keskellä.

Tärkeä muistutus on armollisuus. Armollisuus itseä, omaa tekemistä ja kalenteria kohtaan ovat tärkeässä asemassa, kun kiire ja stressi painaa. Kalenteriharrastuksen ei pidä olla suorittamista ja sen tulisi tuottaa iloa ja hyvää fiilistä. Jos luo paineita harrastusta kohtaan, voi samalla luoda kalenterin koristelusta itselleen mörön ja sen myötä suuren esteen mielessään kalenterin koristelulle.

Arjen muuttuessa myös kalenterirutiinit muuttuvat. Onneksi kalenterien kanssa touhuaminen ei ole sidottu tiettyyn kellonaikaan, vuorokauden hetkeen tai edes tiettyyn viikonpäivään. Näissäkin muutoksissa nousevat tärkeään asemaan armollisuus, stressittömyys ja kalenteriharrastuksen monimuotoisuus sekä kalenterin monet ulottuvuudet. Kalenterin ulottuvuudet siinä suhteessa, että kalenteria ei ole pakko täyttää tietyllä tavalla tai tietyssä järjestyksessä.

Muista, että kalenteri on just sua varten ja saat tehdä sitä omalla tahdillasi. Toisinaan aikaa on enemmän ja toisinaan painitaan kiireen keskellä. Tärkeintä on kuitenkin nauttia koristelusta ja tuoda iloa itselleen.

Armollisin ja keväisin terkuin, Terhi