Avainsana: vinkit

Life binder, eli missä on kaikki

Mikä life binder?

Yksinkertaisimmillaan life binder – tai kodinkansio, kuten sitä itse nimitän – on kansio tai mappi, johon säilötään kaikki viralliset paperit: vakuutuskirjat, työsopimukset, luottosopimukset, ajoneuvoa koskevat dokumentit, lasten syntymätodistukset, testamentti, avioehtosopimus, asunnon lainapaperit ja niin edelleen. Nykyään sen voi halutessaan luoda pelkästään virtuaalisena, mikä onkin järkevää, jos valtaosa kansioon tulevista dokumenteista on sähköisessä muodossa.

Elämän tärkeimpiä asioita yhteen kokoava mappi ei liene ajatuksena uusi, vaan monen vanhemmilla tai isovanhemmilla on saattanut olla sellainen. Bujo– ja kalenterointiharrastuksen uuden tulemisen myötä internetistä löytyy runsaasti ideoita ja vinkkejä kaikenlaisten kodin paperien organisointiin.

Kodinkansion hyötyjä on, että kaikki löytyy yhdestä paikasta ja tulipalon tai muun onnettomuuden kohdatessa kotia ne on helppo napata mukaan. Nykymuodossaan ilmiön juuret juontanevatkin USA:han, missä joistakin dokumenteista on hankalaa saada kopioita alkuperäisten tuhouduttua. Tässä mielessä paperien skannaaminen ja säilöminen joko pelkästään tai lisäksi pilveen tai muistitikulle on hyvä ratkaisu.

Itse tykkään ajatuksesta fyysisestä kodinkansiosta. Vaikka rakastan myös muistiinpanojen tekemistä sähköisesti, aineettoman kansion koristeleminen on erilaista kuin fyysisen, ja koska tämä projekti liittyy vahvasti bujoharrastukseeni, päätin tehdä omasta kodinkansiostani konkreettisen esineen.

Aina ei tarvitse uutta

Karsin hiljattain vanhoja laskuja, yliopiston papereita ja muuta tietosuojajätettä, jonka roudasin hävitettäväksi kirjaston tuhottavien papereiden säiliöön (voit tarkistaa oman lähimmän toimipaikkasi täältä; listassa on myös kirjastot, joissa on vain paperisilppuri!). Yksi vihreä kansio jäi tyhjäksi ja sai kunnian olla tuleva kodinkansio. Varastosta löytyi lisäksi pari vajaata mutta ehjää sarjaa valmiita välilehtiä, joista valitsin värikkäät pääosioiden merkitsemiseen ja numeroidut lisävälilehdiksi.

Toinen syy rakentaa kodinkansio oli, että minulla on paljon erilaisia kuvioituja ja yksivärisiä kartonkeja ja papereita – innostuin korttiaskartelusta 5+ vuotta sitten, ei siitä sen enempää – jotka halusin käyttää pois. Isot kartongit sopivat loistavasti välilehtien pohjiksi ja materiaalia jää ylikin käytettäväksi muuhun askarteluun. Nimitänkin tätä joskus leikkisästi “jämäprojektikseni”: ei ole niin väliä, ettei välilehtien yleisilme ole yhtenäinen tai että kaikki ei aina näytä siltä kuin piti.

Päätin jakaa kansion kuuteen osaan: 1) henkilökohtaiset, 2) koti, 3) työ, 4) terveys, 5) talous ja 6) muut tärkeät paperit. Suunnittelin projektibujooni, millaisia asioita laitan kuhunkin osioon, ja aloin koota kansion asiasisältöä. Minulta puuttuu vielä tarpeeksi isot vetoketjulliset muovitaskut, joihin voi laittaa vaikkapa passin, joten olen soveltanut tavallisia muovitaskuja paperiliitinten kera.

Värikkäistä kartongeista syntyy välilehtiä melko helposti. Käytin yhtä valmista välilehteä mallina, jonka mukaan piirsin reunat ja tarpeelliset reiät kartongille lyijykynää käyttäen. Sitten kiinnitin kartongin leikkuualustalle parilla klipsillä ja leikkasin viivoja pitkin katkoteräveitsellä viivoitinta apuna käyttäen.

Huom! Koska kansio saattaa joutua kovalle käytölle, kannattaa reiät ensin vahvistaa kunnollisella teipillä tai vaikka kontaktimuovin palalla ja leikata auki vasta sitten.

Välilehtiä voi koristella tarroilla, washeilla, maaleilla… mitä ikinä kotoa sattuukaan löytymään. Olen testaillut näihin kaverilta saamiani alkoholipohjaisia tusseja, jotka sopivat parhaiten kartonkien ja pahvien kanssa työskentelyyn. Mm. asuntomessujen esitteistä ja ilmaislehdistä on löytynyt hyviä kuvia kansiin.

Lisää sisältöä elämäkansioon

Hyvät perusteepaidat. Siedettävän hajuiset siivousaineet. Pirkka-kaupasta ostettavat tuotteet. Monstera deliciosa. Eläinkokeeton kosmetiikka. Voimassa olevat takuut. Lehtitilaukset. Maustesekoitusten reseptit.

Siinä vain muutama niistä asioista, jotka haluan sisällyttää kodinkansioon. Olen parin viime vuoden aikana innostunut kasvattamaan yrttejä kesäisin, ja joka kesä kaivan ja luen läpi samat taimenkasvatusohjeet ja yrttien hoito-ohjeet eri lähteistä. Olisi paljon yksinkertaisempaa koota ne yhteen paikkaan, eikö? Samoin en ikinä joulun alla muista, mikä glögi / piparitaikina / torttutaikina oli se paras ja maukkain, joten soitan äidille, joka on jo viime jouluna kirjoittanut ne ylös tulevan vuoden seinäkalenteriin.

Aioin ensin kylmästi leikata Tigerista ostetusta isosta bujosta sivuja, jotka olisin rei’ittänyt ja liittänyt kodinkansioon, mutta muistin, että minulla on jossain valmiiksi rei’itettyä ruutupaperia ja tulostuspaperia. Kokeilin, mihin kirjoittaminen eri kynillä on kivempaa, ja helppous ja valkoinen paperi voittivat! Ruutupaperi on tavallista konseptipaperia, joka on lähes läpikuultavaa.

Kodinkansion parhaita puolia on helppo muokattavuus ja se, ettei se ole koskaan valmis. Toki sen käyttämisen opettelu voi vaatia totuttelua, jos olennaiset tiedot ovat aiemmin olleet ripoteltuna sinne sun tänne. Melko pian sitä kuitenkin lakkaa automaattisesti miettimästä, mihin niistä kymmenestä eri paikasta on sujauttanut jonkin tärkeän kuitin tai kirjoittanut muistiin eri kauppojen omalle kropalle sopivat vaatekoot.

Riittää, kun vetää hyllystä esiin kodinkansion ja avaa sen oikeasta kohdasta.

PS. Virallisesti “kodinkansio” on tällainen haitarimainen muovikansio nimikoitavilla lokeroilla. Säilytän siinä käyttöohjeita ja takuukuitteja!

-Aro

Vinkit kuvaukseen kännykällä

Nykyään älypuhelinten kamerat ovat todella edistyksellisiä ja niiden kuvanlaatu kehittyy jatkuvasti uuden mallin ilmestyessä markkinoille. Sosiaalisesta mediasta löytyy paljon harrastevalokuvaajia, jotka käyttävät kuvaamiseen ainoastaan puhelimessaan olevaa kameraa. Puhelin on yleensä aina käden ulottuvilla toisin kuin raskas järjestelmäkamera.

Käännä puhelin pystyyn
Tämä voi kuulostaa itsestäänselvältä, mutta moni käyttää kännykkäkameraa vaakakuviin, saadakseen kuvaan mahtumaan leveämmän kaistaleen kuvattavasta kohteestaan. Kun leveä kuva julkaistaan Instagramissa, se jää hyvin pieneksi ja voi olla vaikea nähdä, mitä sillä halutaan ilmaista. Instagram ja muut kuvapalvelut suosivatkin sekä pysty- että neliökuvia.

Käytä aina luonnonvaloa
Vaikka kännykkäkamerat ovat muuten laadukkaita, yksi asia niissä ei vieläkään toimi riittävän hyvin, nimittäin salamavalo. Salamavalosta on kännykällä kuvattaessa usein enemmän haittaa kuin hyötyä. Älypuhelimen kamera ylivalottuu helposti ja siksi on tärkeää muistaa itse säätää kameran valotusta kuvia ottaessa. Pitäydy siis aina ikkunasta tulevasta luonnonvalossa tai kokeile kalenterikuvien ottamista ulkona.

Ruudukko apuna
Voit myös ottaa käyttöön toiminnon, joka näyttää ruudukon näytöllä, kun kameraa käytetään. Se voi auttaa sommittelemaan ja rajaamaan kuvattavaa kohdetta. Ruudukko jakaa kuvan 9 ruutuun. Näin kuva on helppo sommitella kultaisen leikkauksen mukaan. Sijoita tärkeimmät elementit viivojen risteyskohtiin, niin saat kuvaan klassisen sommittelun.

Hyödynnä erilaisia taustoja
Erilaiset taustat muuttavat kuvien luonnetta ja tekevät niistä yksilöidympiä varsinkin, jos kuvaat aina ”samaa kohdetta”. Toisaalta sama tausta kuvissa tuo myös yhdenmukaisuutta isommassa kokonaisuudessa.

Kuvan lavastaminen
Kalenteri yksinään kuvassa vai hillittysti somisteita ympärillä? Muutama rekvisiitta kuvattavan kohteen kaverina tekee kuvasta heti mielenkiinnoisemman. Kuvatessasi sommitelmia, on hyvä tietää, että ihmissilmä kuulemma pitää eniten parittomasta määrästä esineitä.

Kuvien muokkaaminen
Valitse luonteellesi sopiva muokkaussovellus. Esimerkiksi VSCO on suosittu, sillä sen suodattimet eivät ole kovin voimakkaita. Kuvaa muokatessa keskity väreihin. Käytit sitten kuvanmuokkausohjelmaa tai Instagramin omia säätöjä, keskity erityisesti valon, lämmön ja kontrastin säätämiseen.

Toivottavasti postauksen vinkeistä on sinulle hyötyä, kun seuraavan kerran haluat ottaa kalenterikuvia.