Avainsana: vesivärikynä

Esittelyssä – Reneissance akvarellikynät

Kynät saatu yhteistyössä Paperkatin kanssa.

Voihan pojat. Eikun siis kynät. Akvarellikynät nimittäin! Otsikkokin sen jo paljastaa, että tänään perehdytään hieman Reneissancen akvarellikyniin. Ryhmän puolelta löytyykin jo tallennettuna live, jossa näitä kyniä testailen, jos haluaa kurkata miltä näillä tusailu näyttää liikkuvan kuvan muodossa.

Erilaisia tekniikoita vesivärikynien kanssa toimimiseen löytyy paaaljon, näiden kynien pakkaukselle plussaa siitä, että paketissa itsessään on kuvitettuna näistä vinkkejä. Itselleni oli täysin entuudestaan tuntematon idea raaputtaa veitsellä/saksien terällä märälle pinnalle kynän päästä värihippusia. Onneksi se idea kuitenkin oli pakettiin merkattu niin pääsi sekin testiin!

Eräs lumisateinen viikonloppu äiti tuli kylään kahvittelemaan sekä tuunailemaan, ja otettiin vesivärikynät silloin yhdessä testiin. Vesiväripaperille syntyi teipillä rajaten erilaisia pintoja – märkää märälle, raaputustekniikkakokeilua ja eri värien yhdistämistä liukuvärjäysmäisesti.

Itse tykästyin eniten jälkeen, joka syntyi, kun paperille levitetyn värin kasteli pensselillä mahdollisimman vähän veden kanssa. Silloin pigmentti kirkastui jotenkin todella vahvaksi. Ja tietysti lopputuloksen intensiivisyyteen vaikuttaa myös se, kuinka vahvasti kynillä on alun alkaen väritellyt. Kaikista voimakkaimpia värejä sai syntymään kun malttoi tehdä monta kerrosta, välissä vähällä vedellä pinnan kastellen. Maltti olisi siis malttia tässäkin niin kuin perinteisempienkin vesivärien kanssa. Allekirjoittaneella saattaa olla tässä petrattavaa…

Yllä olevassa kuvaparissa näkee eron vedellä levitetyn pinnan ja pelkän kynällä väritetyn kohdan välillä. Alemmassa kuvassa siis ylemmät ”ruudut” on käyty kostealla pensselillä läpi. Mukavasti siis vahvistuu ja utuistuu väri veden kanssa. Näitähän voi toki käyttää myös tavallisten puuvärien tapaan värittelyyn ihan sellaisenaan. Vähän kuin kahdet kynät yksissä kynissä siis!

Yksi ominaisuus joka testailuiden lomassa yllätti itseni täysin oli se, miten hyvin näillä kynillä saa väriteltyä myös akryylimaaleilla tehdyn pinnan päälle! Olin ajatellut, että veden kanssa levitettynä väri liukuisi akryylipinnalta pois, mutta se ei lähtenytkään karkuun. Tämä tulee varmasti tekemään näistä kynistä uuden vakiokalustoon kuuluvista tarvikkeistani laajemminkin art journal -hommiin.

♥, Inka

Sukellus sivellinkynien maailmaan

Olen harrastanut nyt pari vuotta sivellintekstausta ja käytän sivellinkyniä myös kalenterituunauksessa. Olinkin todella innoissani, kun kuulin saavani Se Hämeenpuiston Vihkokaupalta testattavaksi heidän valikoimissaan olevia Tombow’n sivellinkyniä. Nämä kynät ovat hyvin monipuolisia ja olen iloinen saadessani jakaa teille muutamia vinkkejä näiden käyttöön.

Tombow’n sivellintussit sopivat erinomaisesti niin bujoiluun, kalenterituunaukseen kuin sivellintekstaukseenkin. Kynien muste on vesiliukoista, mikä laajentaa käyttömahdollisuuksia entisestään. Kynissä on huopakärki, joka kuluu karhealle tulostuspaperille kirjoittaessa nopeasti rikki. Kannattaa siis tarkkailla, millaiselle paperille sivellintusseilla kirjoittaa, jos haluaa suojella niiden kärkiä rispaantumiselta. Kynien pitäisi kuitenkin soveltua vesiväripaperille, mixed media -paperille, vellumille, piirustuspaperille ja askartelukartongille. Oma suosikkini on Tombow’n oma piirustuspaperi, joka on sileää ja todella paksua. Vihkokaupan sivellinkynävalikoimaan kuuluvat Tombow Dual Brush Pen -kynät useassa eri värissä, Tombow Fudenosuke Brush Pen -kynät kovalla ja pehmeällä kärjellä sekä pehmeällä kärjellä kaksipäinen Twin Tip Black/Grey. Vihkokaupasta saa myös kätevää aloittelijan pakettia, jossa on erilaisia kyniä kokeiltavaksi.

Tombow Dual Brush Pen

Tombow Fudenosuke Brush Pen Soft

Tombow Fudenosuke Brush Pen Hard

Tombow Fudenosuke Twin Tip Black/Grey

Näiden neljän kynän joukosta on todella vaikea valita suosikkia, sillä käytän jokaista eri tarkoitukseen. Kovakärkinen Fudenosuke sopii erinomaisesti pienen tekstin kirjoittamiseen. Se on kuitenkin mielestäni myös näistä neljästä kynästä haastavin käsitellä, sillä ylös- ja alasvientien tuntuma on hyvin erilainen kuin kolmessa muussa kynässä. Pehmeäkärkisiä Fudenosuke-kyniä tykkään käyttää harjoitellessani erilaisia fontteja ja käsialoja ja Dual Brush -kyniä puolestaan käytän lähinnä sivellintekstaukseen ja päivämäärien merkitsemiseen. Tombow’n kyniä on esitelty myös suuressa kynäpostauksessa, joka kannattaa myös silmäillä läpi.

Sivellinkynät bujoilussa

Dual Brush Penit ovat erittäin monikäyttöisiä ja sopivat erinomaisesti muun muassa bujoiluun. Ohuella kärjellä voi tehdä yksityiskohtaisempia piirroksia ja tekstiä ja sivellinkärjellä esimerkiksi isoja otsikoita. Alla olevissa kuvissa on käytetty muuten pelkkiä Dual Brush -kyniä, paitsi viimeisen kuvan pieni sitaatti on kirjoitettu kovakärkisellä Tombow Fudenosukella. Kuvista sitä ei ehkä näe, mutta erityisesti musta muste kuultaa jonkin verran Ajaston Planner-muistikirjan sivujen läpi, mutta kynät eivät kuitenkaan vuoda läpi.

Sivellinkynät kalenterituunauksessa

Sivellinkynät sopivat myös erinomaisesti kalenterituunaukseen. Omassa Happy Planner Classic -kalenterissani on paksut sileät sivut, joten kynät liukuvat paperilla erinomaisesti eivätkä vuoda tai kuulla sivujen läpi. Tykkään kirjoittaa menot ohuemmilla Fudenosukeilla ja päivämäärät isoilla Dual Brusheilla. Kannattaa käydä kurkkaamassa myös plan with me -postaukseni, jossa käytin sivellintekstausta.

Sivellintekstaus

Suvellinkyniä voi tietenkin käyttää myös sivellintekstaukseen (eng. brush lettering), josta itse nautin todella paljon. Ylempää sitaattia tehdessäni en miettinyt lainkaan asettelua, en edes käyttämiäni värejä tai fontteja, kokeilin vain kyniä huvin vuoksi. Isot tekstit on kirjoitettu Dual Brusheilla, mustat Fudenosuke Softilla ja harmaat Fudenosuke Twin Tipillä.

Jos kiinnostuit sivellintekstauksesta ja haluaisit itsekin oppia tekstaamaan, kannattaa ehdottomasti käydä lukaisemassa muutaman viikon takainen blogiteksti, jossa esitellään sivellintekstauksen alkeita ja näytetään, miten harjoitella kynän käyttöä. On hyvä muistaa, että aloittelevan tekstaajan parhaat ystävät ovat lyijykynä, kumi ja viivotin, joiden avulla toistoja voi tehdä tuhansia ja taas tuhansia. Alla olevan tekstinpätkän asettelun bongasin alun perin Instagram-käyttäjältä Leslie Tieu. Katsoin silloin mallia puhelimen näytöstä, mutta kirjoitin tekstin täysin vapaalla kädellä. Nyt tein kuitenkin malliksi tämän teille niin, että avasin puhelimesta oman kuvani, piirsin paperille sanojen ääriviivat lyijykynällä ja korjasin hieman kirjainten paikkoja piirtämällä viivottimella apuviivoja. Kun kirjainten ja sanojen paikat olivat mielestäni hyvät, piirsin päälle sivellintusseilla. Kuvista huomaa, että tekstit eivät joka kohdassa menneet suunnitellusti, mutta lyijykynäjäljet on melko helppo kumittaa lopuksi pois.

Värien sekoittaminen

Tombow Dual Brush -kyniä löytyy yhteensä peräti 95 väriä ja väritön blender-kynä. Kuten yllä mainitsin, on kynien muste vesiliukoinen, joten se sopii mainiosti sekoittamiseen, eli blendaamiseen, jota halusin ehdottomasti kokeilla. Vihkokaupasta löytyy Tombow’n oma Dual Brusheille suunniteltu blending kit, jota minulla ei harmikseni ole. Halusin kuitenkin kokeilla, miten värit sekoittuvat toisiinsa, joten käytin kotoa löytämiäni tarvikkeita: Pentelin säiliösivellintä, akryylipalikkaa sekä blender-kynää.

Ensimmäisenä kokeilin tekniikkaa, jossa väritin paperille pienet alueet kolmea väriä, joiden päälle tiputtelin vettä ja levitin pensselin kärjellä. Tästä tekniikasta tuli kertaheitolla uusi suosikkini, jota täytyy päästä kokeilemaan uudelleen. Värit sekoittuivat todella kauniisti ja säilyttivät ihanat raikkaat värinsä.

Toisena kokeilin tekniikkaa, jossa väritin kahta väriä paperille ja väritin blendaus-kynällä kummaltakin puolelta kohti keskustan tyhjää tilaa. Kuvastakin huomaa, että paperi lähti rispaantumaan herkästi, joten tämä tekniikka ei ollut minulle mieleinen.

Kolmantena kokeilin tekniikkaa, jossa väriä levitetään kynästä sekoitusalustalle, josta sitä imeytetään blender-kynään ja väritetään paperille. Mielestäni jäljestä tuli todella kaunis ja uskon käyttäväni myös tätä tekniikkaa jatkossa useammin.

Sivellinkynien maailma on erittäin kiehtova ja sellainen, jossa oppii jatkuvasti uusia asioita. Jos on valmis tekemään töitä, tässä lajissa voi kehittyä hurjan hyväksi lyhyessäkin ajassa. Itselläni ei ole ollut harjoitteluun niin paljon aikaa kuin toivoisin, mutta olen päättänyt vielä jonain päivänä oppia todella taitavaksi tekstaajaksi. Suosittelen lämpimästi tarttumaan kynään ja kokeilemaan. Tätäkään lajia ei harjoittelematta opi. Mutta varoituksen sana – saatat ajautua virran vietäväksi ja huomata löytäväsi itsesi keskeltä tätä sivellintekstauksen lumoavaa maailmaa!

Kiitos vielä yhteistyöstä Sandy ja Se Hämeenpuiston Vihkokauppa!

– Sini