Avainsana: vesivärien käyttö

Mistä tunnistat Caritan kalenterin?

Tämän postauksen kirjoittaminen pakotti oikeasti tutkiskelemaan omaa kalenteria ja pohtimaan, mitkä asiat ovat minulle tyypillisiä ja tärkeitä kalenterissani. Se oli aika hauskaa ja jopa hieman silmiä avaavaa, sillä tajusin olevani aika kaavoihin kangistunut ihminen.

Aloitetaan väristä. Minun kalenteri tunnistaa siitä, että se ei ole koskaan räikeä. Rakastan murrettuja värejä, erityisesti tummia ja maanläheisiä, ja kalenterissakin se näkyy. Tämän vuoden kalenterini, A6-kokoinen Wonderland 222, on aivan ihana tumma metsänvihreä, enkä edes harkinnut muita värivaihtoehtoja sen nähdessäni. Kalenterissani on myös viininpunaiset, hieman ruskeaan taittavat kannet.

En ole koskaan ollut mikään kauhean hyvä kansien taskujen koristelija eivätkä nämä nykyisetkään nahkakannet ole sisäpuolelta varsinaisesti mitenkään kuvaukselliset. En osaa pitää niitä järjestyksessä tai visuaalisesti kauniina. Se mitä taskuista kuitenkin lähes aina löytyy, on jotain pientä ”tilpehööriä”. Nyt taskuissa on pari nättiä klipsiä, minun silmääni miellyttävä die cut, jota en ole raaskinut käyttää koristeluihin ja pienen pieni linnunsulka. En edes muista, mistä olen sulan alunperin saanut, mutta rakastan sulkia.

En ole henkeen ja vereen vaaka- tai pystypäiväihminen, joten siitä minua ei tunnista. En ole myöskään vannoutunut yhdenlaisen tai tietyn kokoisen kalenterin käyttäjä, vaikka tämä A6-koko onkin nyt ollut tosi kiva. Koristelutyylini on kuitenkin ollut jo pitkään melko yhtenäinen, ja siitä pystyin löytämään paljon itselleni sopivia tunnuspiirteitä.

Hurahdin maalaamiseen kolmisen vuotta sitten ja siitä lähtien kalenterini sivuilla on aina nähty maalauksia tai muuten vaan maalien käyttöä osana koristeluita. Voisin siis todeta, että minun kalenterini tunnistaa vesivärimaalauksista. Joskus ehkä käytössä ovat muutkin maalit, mutta pääasiassa nykyään vesivärit.

Yksi selkeä aukeamillani toistuva elementti ovat washiteipit. Saattaa minulla olla satunnaisesti sellaisia viikkoja, joissa ei ole washin washia, mutta yleensä se on ensimmäinen asia, josta lähden liikkeelle. Toinen lähes yhtä varma ovat tarrat. Haluaisin käyttää enemmän erilaisia materiaaleja viikkoaukeamien teossa, mutta washiteipit ja tarrat ovat kyllä ne kaksi, joita minun kalenterissani näkyy eniten. Ne ovat helppoa ja kiireisen arjen keskellä säästävät aikaa. Lisäksi niitäkin on olemassa niin paljon erilaisia, että kaikki aukeamat eivät silti näytä keskenään samanlaisilta.

Viimeisimmäksi tunnuspiirteeksi haluan nimetä runsauden. En nyt puhuisi suoranaisesti no white space -tyylistä, sillä kyllä sivua jää aina näkyviin. Koristelutyylini on kuitenkin suhteellisen runsas ja minua joskus suorastaan ahdistaa, jos aukeamalle jää selkeitä tyhjiä aukkoja. Ne täytänkin yleensä sitten joillain täysin satunnaisesti valituilla tarroilla. Minimalisti en siis todellakaan voi väittää olevani.

Siinäpä ne tärkeimmät minun kalenterini tunnuspiirteet olivatkin!

Ihanaa kesää kaikille!
Carita

Leimailua Dubloilla

Helou helou helou! Tämänpäiväinen blogipostaus on kerrassaan yksinkertainen idea leimailutaustojen tekemiseen sekä vallan oiva yhteinen askartelu taaperon kanssa toteutettavaksi. Mikäli taloudestasi löytyy Dublo-palikoita (tai miksei paikka perinteisiä pikkulegojakin), vesivärit sekä jonkinsorttinen suti, muuta ei tähän tarvitakaan.

Toki maalina voi käyttää myös paksumpia värejä, esimerkiksi akryylimaaleja, mutta itse päädyin vesiväreihin helpon putsattavuuden vuoksi. Olihan kanssaleimailijanani tosiaan oma reilun 2 vuoden ikäinen taaperoni, joten siististä tuunailutuokiosta ilman roiskeita ei todellakaan ollut mitään takeita…

Mutta itse asiaan! Tämä tekniikka ei vaadi monimutkaisia valmisteluita tai loputtomasti työvaiheita. Koko simppeli homma hoituu tarvikkeiden esille laiton jälkeen kahta asiaa toistamalla:

  1. Sudi pensselillä väriä Dublon haluamallesi puolelle
  2. Paina palikka paperiin!

Painelin kuvioita limittäin ja lomittain hieman eri kokoisilla ja muotoisilla palikoilla, ja palikoiden eri puolilla saadakseni paperiin niin reunojen ääriviivoja kuin pallukkakuvioitakin.

Luulen että nämä kaksi leimaillen täyttynyttä paperia löytävät tiensä ajan kanssa osaksi art journal-hommia. Mieleen jäi kytemään myös ajatus akryylimaaleilla saman kokeilemisesta, kunhan sille löytyy sopiva hetki ilman pikkuapurin läsnäoloa.

Ja kuten uumoilinkin, löytyi homman lopuksi väriä palikoiden lisäksi myös pöydästä, lattiasta sekä taaperon iholta. Keittiön pinnoille ja lapselle tarvitsi näyttää vain hieman babywipesia niin sotkut olivat historiaa. Bonusleikki lapsen kanssa hommaan ryhdyttyä syntyi mukavasti, kun Dublot pääsivät sukeltamaan kylpyyn tiskialtaaseen ja niitä sai antaumuksella tiskata!

-Inka