Avainsana: tuunaus

Kuinka tehdä itse taskusto Traveler’s notebookiin

Olen aivan hurahtanut Traveler’s notebookiini. Se ei ole se merkkituote vaan vastaava ja tilattu Aasian ihmellisistä maisemista. Minulle itselleni se on tuotteena kuitenkin sama asia. Olemme tässä nyt kuukauden päivät toisiimme hiljakseen tutustuneet  ja olen valintaani erittäin tyytyväinen. Olen huomannut, ettei tässä ihanuudessa voi koskaan olla liikaa tavaraa! Omasta kaunottarestani ja siitä mitä kaikkea se on jo syönyt, kirjoitan paremmin myöhemmin, mutta nyt päivän asiaan. Vihkojen ja muovitaskujen lisäksi minulla kun on tarve myös avoimelle taskulle tai kahdellekin, niin siitähän idean sain! Tällä kertaa näytän teille kuinka tein valitsemastani skräppipaperista kaunokaiseeni taskuston. Yritin pitää kuvat mahdollisimman havainnollistavina – tämä on oikeasti simppeli kuin mikä! Mittasuhteissa kannattaa pitää mielessä, että tämä malli on tehty regular-kokoiseen Traveler’s notebookiin ja muihin kokoihin täytyy mittoja hieman muuttaa.

Ihastuin juuri tähän taskumalliin siitä syystä, että kaikki sen tekemiseen tarvittavat välineet löytyvät useimmilta askartelijoilta kotoa. Olen käyttänyt taskuston tekemiseen 12″x12″ skräppipaperia. Näissä valinnanvaraa on yleensä runsaasti ja siksi niistä itse askartelemalla saakin juuri sellaisen lisäosan tehtyä kun itse vain haluaa. Paperin valintavaiheessa kannattaa huomioida paperin paksuus. Ohut paperi saattaa näyttää kulumisen ja käytön merkit nopeammin kuin paksumpi – etenkin reunoissa ja kulmissa. Liian paksu paperi taas saattaa mennä liian jäykäksi – tämä saattaa johtaa paperin murtumiseen tai repeämiseen. Kannattaa katsoa siis ulkonäön lisäksi myös sitä, miten helppo paperia on käsitellä! Paperin lisäksi tarvitset myös isot sakset, liimapuikon, kynän, mattoveitsen sekä mattoveitsen kestävän mittausvälineen. Samoin alustan kannattaa olla viiltämiseen sopiva.

Monissa skräppipapereissa on alareunassa vaalea kaistale, jossa on ilmoitettu tuotetiedot. Aloitan leikkaamalla kaistaleen pois.

Tällöin jäljelle jää juurikin se 12″x12″-kokoinen pala, johon mitat perustuvat. Tämä paperiarkki on ihanteellinen taskuston tekoon sillä sen korkeutta ei tarvitse muokata – ainoastaan leveydestä leikataan, joten se jouduttaa prosessia entisestään.

Mittaan paperille leveydeksi 21,6 cm ja leikkaan ylijäämän pois. Millintarkkaa tämäkään ei ole, mutta itse en ole vapaalla kädellä tekijä niin nämä teen aina mahdollisimman tarkasti. Tässä on siis taskustoon käytettävä paperi valmiina vaakatasossa.

Taitetaan käytettävä paperi kahtia ja toistetaan taitto muutaman kerran auki ja kiinni, jotta saadaan taitteesta mahdollisimman hyvä ja liikkuva.

Käännetään taitettu paperi pystyyn ja avataan se. Nyt mitataan alaosan reunan korkeus. Tämä on makuasia kuinka korkeaksi sen haluaa, mutta mittojen mukaan tehdessä taitoksen tulee olla noin 10 cm. Taitetaan kaistale sisäänpäin.

Avataan taitos, jolloin paperi on taas auki sisäpuoli ylöspäin. Seuraavaksi otetaan viivoitin ja mitataan noin 0,5 cm-1 cm kaistale reunasta. Itse en merkkaa mittoja paperiin vaan viivoitinta apuna käyttäen teen taitoksen luottaen siihen, että viivoitin pysyy paikallaan kun taitan paperia viivoittimen päälle. Toistetaan sama toiselle reunalle. Nyt on valmiina taitokset sekä alas että sivuille.

Nyt sakset pääsevät käyttöön! Alataitoksen ja reunataitosten yhtymäkohdat sillä enimmillään 1 cm:n matkalla leikataan.

Laitamme paperin niin, että reunataitteet ylhäältä jäävät kiinni, mutta alataitteen reunat jäävät auki siivekkeiksi sivuille. Sitten leikataan alataitteen siivekkeet irti.

Nyt paperi taitetaan taas puoliksi (alataite on avattuna) ja asetetaan niin että saumakohta jää yläreunaan. Leikataan viistoon aloittaen oikeasta reunasta, leikaten kohti alataitoksen ja sauman kulmaa. Tässä kohtaa on tärkeää, että käytettävät sakset eivät ole pikkusakset – yhdellä leikkauksella tulee varmasti suora jälki ja puoliskot näyttävät samanlaisilta.

Seuraavassa kuvassa näkyy kuinka tämä vaikuttaa taskuston rakenteeseen. Tässäkään ei sentintarkkaan ohjetta ole, mutta minä leikkasin reilulla kädellä.

Seuraavaksi taitan alataskuston puolikkaat kiinni ensin ja liimaan reunataitteet  kiinni sen jälkeen – alhaalta ylös asti. Vahvistan taitoksia vielä moneen kertaan painamalla, jotta liimaukseen kodistuva paine olisi mahdollisimman vähäinen ja taskusto aukeaa kevyesti.

Nyt jos haluaa, niin pyöristää taskuston kulmat esimerkiksi kulmanpyöristäjällä. Minä en sellaista omista (vielä), mutta en koe tässä välttämättömäksikään. Se minkä teen kuitenkin, on lovet taitoskohtaan kuminauhaa varten. Sekin olisi onnistunut kulmanpyöristäjällä, mutta minä käytän yksireikäistä rei`ittäjää ja se ajaa hyvin saman asian. Painan siis puolipyöreät reiät sekä ylös että alas, jotta kuminauhan on helppo loviin osua eikä taskusto repeä kuminauhan kiristyksestä.

Seuraavassa kuvassa on kuminauhan lovet valmiit ja taskusto odottaa vihkojen väliin pääsyä! Itse aion laittaa taskuston painumaan kirjapinon alle vielä hetkeksi aikaa, jotta liimaukset saavat kuivia ja taitokset vahvistua entisestään.

Ja näin on taskusto valmis! Olen erittäin tyytyväinen ja toivon, että onnistuin ohjeistuksessani sillä tämä malli on oikeasti aivan supernopea ja superhelppo! Itse aion tehdä varmasti useampiakin ihan vain siksi, että käyttämäni vihkot ovat (ainakin toistaiseksi) koristelemattomia ruskeakantisia niin väriä niiden väliin kaivataan aina. Sekä sitä lisätilaa kaikille mahdollisille muistoille, joita TN kerää tuolta matkan varrelta! Nyt saan kaiken talteen.

Askarteluiloa!

-Anna-Johanna

 

 

Kesämiitti 2017 ♥

Jo joutui armas aika – ja kesämiittikin oli ja meni. Ja meni muuten hyvin. Siitä kiitos jokaiselle paikalle tullelleelle höperölle ja hengessä mukana eläneille maanikoille, pus! Miittipäivän sääkin oli meitä suosiva, jo heti aamusta alkaen, saimme nimittäin nauttia aurinkoisesta kelistä. Kaunis ilma toi esille miittipaikan kauniit puitteet jo heti pihaan saapuessa, ja miittihän pidettiin Espoossa Kauppa&Galleria Tallin Juhlatila Tallissa. Olimme ylläpidon porukalla paikan puitteista innoissamme jo etukäteen, ja aika monia ihastuneita huokailuja kuului päivän mittaan teiltä jäseniltäkin!

Meillä ylläpidolla alkoi miittipäivä jo ajoissa, kun saavuimme aamusella laittelemaan paikkaa valmiiksi miittiä varten. Osa porukasta ajeli pidempääkin paikalle, joten ajoissa heräiltiin suureen päivään! Onneksi ihana Jessica piti huolen kahvin saatavuudesta jo heti aamusta. Kuten myös koko päivän ajan, unohtamatta kahvilan herkkutarjontaa!

Skoolattiin skumppaa ja pommaccia yp-porukalla kun kaikki aamun hommat oli hoidossa – skåål ihanalle miittipäivälle, skåål kalenterimanialle!

Goodiebagien sisältö vaihteli kasseittain, tässä esimerkki yhdestä ♥

Jokaiseen neljään, pitkään miittipöytään ripottelimme sponsoroituja tuunausherkkuja miittipäivän aika käytettäviksi – esimerkiksi Teippitarhan teippejä sekä paaaljon erilaisia tuotteita Loihdilta! Jokaiselle oli myös iiiikiomaksi Ajaston kangaskassi, jotka oli täytetty sponsoroimaan lähteneiden yritysten ihanilla yllätyksillä!

Jos ei tervetulo-spiikkejä ja yleisiä ohjeita oteta huomioon, oli ensimmäinen niinsanotusti oikea ohjelmanumero Ajaston puheenvuoro. Ajastolta siis saapui 3 ammattilaista kertomaan meille kalentereiden valmistuksesta Suomessa. Ainakin itse koin tämän mielenkiintoiseksi, ja saattoi sitä jotain uuttakin tulla oppineeksi! Lisäksi Ajaston ihmiset vastailivat lopuksi yleisön kysymyksiin, joita tulikin ilahduttavan paljon, jee!

Meillä oli moooonta ihanaa arvontapalkintoa, jotka kokosimme omaan arvontapöytäänsä. Aika hyvännäköinen setti saatiin arpoa!

Meillä oli paikallaolijoille myös yksi tuunaushaaste; ”tuuna aukeama käyttäen vain goodibagista löytyviä asioita” ! Haaste oli nimensä mukaisesti melko haastava. Mutta aivan mahtavasti porukka osallistui ja kokeili erilaisia tuunauksia omien mukavuusalueidensa ulkopuolella! Ja materiaaleja käytettiin aivan mahtavan luovasti! Kuvia haasteen tuotoksista löydät instagramista risuaidalla #kesämiittituunaa . Muutakin kuvamateriaalia miitistä löytyy instagramista häshtagein #kalenterimania ja #kesämiitti2017 ♥ Ja jos juuri sinä olet ottanut miitistä, tai esimerkiksi miitistä saaduilla tuotteilla toteutetusta aukeamasta, kuvan, lisää se ihmeessä someen edellämainittujen tunnisteiden kera!

On mahtavaa, että niin moni yrittäjä ja yritys lähti mukaan sponsoroimaan tätä jättimiittiä, ja halusi ilahduttaa manialaisia. ♥ Ja ilahtunutta kyllä porukka olikin, todella. Joten kaikille sposoreille haluan sanoa vielä kerran yhteisesti; KIIIITOS!

Ajasto

Anun Putiikit

Chic Company

Freckled Fawn

Heidin Korttipaja

Karuski Paper

Klemmarikellari

Kuretake UK

Pilot Pen

Sinelli

Stabilo

Suomalainen Kirjakauppa

Teippitarha

Kustantamo S&S

Loihdi

Korson aseman puoti

Se Hämeenpuiston Vihkokauppa

Harjun Paperi

Jeminalovespaper

Yläkerran parvelta löytyi myös kuvauspiste, josta löytyi – tietenkin – myös asiankuuluvia somisteita kuvien ottoon. Tässä kuvassa edustaa koko 11päinen ihana ylläpitäjien lauma! Huomatkaa allekirjoittaneen yksisarvinen. Koska yksisarviset on pop.

Yksisarvinen ei kuitenkaan ollut ainoa karvaturri paikanpäällä. Eläimellistä menoa meille nimittäin tarjoilivat niin Tallikoira Arianna, kuin suuupersuloiset liito-oravatkin! Itse näin liito-oravan poikasen, kun raukka tippui terassille – ei liito ihan kantanutkaan niinkuin piti. Emo tuli kuitenkin karkulaisen hakemaan, joten loppu hyvin, kaikki hyvin!

Itselleni jäi päivästä todella hyvä mieli, ja lämmin olo. Monia tuttuja naamoja, ja vielä enemmän uusia. Paljon naurua, iloa, höpötystä ja useita lämpöisiä halauksia. Tarroja, washeja, maanikoita – ja niitä kalentereita, niitä mahtui päivään PALJON. Toivon sydämeni pohjasta että te nautitte miitistä yhtä paljon kuin minä itse tein, ja että miittitunnelma välittyi edes osittain teille jotka seurasitte miittiä somen kautta! Ja lopuksi haluan sanoa vielä yhden kiitoksen; KIITOS ylläpidon hullu poppoo! Ootte rautaa. ♥

♥, Inka

 

Pssst, jos kiinnostaa mitkä oli fiilikset ennen miittiä, kurkkaa Heidin postaus miitin valmistelusta!