Avainsana: tuunaus

Positive vibes only, positiivisuus-muisto-kalenteri

Positive vibes only! Tämän lauseen otin ohjenuorakseni aloittaessani maaliskuussa positiivisuus-muisto-kalenterin täyttämisen. Kyseiseen virkaan hankin Heidi Swappin Largen Memory Plannerin, mustavalkoraidallisena. Kurkkaus itse kalenteriin on tehty jo aiemmin *tässä postauksessa*, nyt keskitytään enemmän sen sisältöpuoleen!

Kun aloitin tämän projektin, tuntui pelkkien positiivisten asioiden kirjaaminen todella, todella haastavalta. Paljon helpommalta olisi tuntunut kirjoittaa niistä hetkistä kun kahvi loppui, miehen partakarvat lavuaarissa ärsyttivät ja makaronitkin paloivat kiinni kattilan pohjaan. Mutta juuri sen takia, että positiivisia asioita oli vaikeahkoa nähdä, koin tärkeäksi tämän kalenterin pyhittämisen vain sille. Jos en itse pakota itseäni löytämään positiivista puolta asioista, ei sitä tee kukaan, ja sitten synkistellään. Enkä enää halunnut synkistellä.

Alkuun merkinnät olivat hyvin, hyvin simppeleitä. ”Kahvia ja hetki kalentereita.” ”Tein hyvää ruokaa”. Pieniä, melko arkisiakin asioita loppujen lopuksi. Mutta tässä pätee se klisee penneistä ja miljoonien aluista; pienistä huomioista on kasvanut kokonaisuudessaan hieman positiivisempi asenne. Ja ei, en vieläkään ole millään lailla positiivisuuden perikuva, ja edelleen mahtuu viikkoihin ärräpää-päiviä. Ja jos on oikein, todellllla paha päivä, saatan lätkäistä sellaiselle päivälle pelkkiä koristeita ilman tekstiä. Pikkuhiljaa elämä on alkanut tuntua ehkä hieman valoisammalta kokonaisuudelta, kun on opetellut kiinnittämään huomiota kaikkiin niihin pieniin asioihin, jotka kuitenkin ovat hyvin. Tulee edes joskus etsittyä sitä valokatkaisijaa sen sijaan , että suoriltaan alkaisi mököttää pimeydestä 😉

Isompiakin ahaa-elämyksiä on tullut tätä planneria täyttäessä muutamia, yhtenä niistä voisi mainita ”omakehun”. Olen siis opetellut kirjoittamaan välillä sanat ”Hyvä minä!” kalenterin sivulle. Jos takana on päivä jolloin sai paljon asioita tai askareita hoidettua, tai selviytyi suhtkoht kunnialla jostain haastavasta tai epämiellyttävästä tilanteesta. On tuntunut vapauttavalta tällä tavoin opetella ilmaisemaan ylpeyttä itsestään. Tästä on hyvä jatkaa töitä itsensä ja itsetuntonsa kanssa!

Jos olet pohtinut, että miten sitä saisi muokattua omaa ajattelutapaansa tai asennettaan positiivisempaan suuntaan, suosittelen ehdottomasti tälläisen projektin aloittamista. Ja kuten kalenterimaniassa muutenkin, tapoja on varmasti yhtä monia kuin meitä maanikoitakin. Eli jos idea kiehtoo, voit kokeilla alkuun vaikka lyijykynän ja ruutuvihkon kanssa miltä tämmöinen tuntuisi. Ja jos joku nyt lähtee tätä kokeilemaan, heitän haasteen; vaikka ensimmäiset päivät tai viikkokin tuntuisi tahmealta, jatka ainakin kuukausi ennen kuin päätät jatkatko. Vaikka alkuun tuntuisi to-del-la vaikealta ja ehkä hölmöltäkin kirjoittaa ylös pieniä kivoja asioita, sillä on yllättävän iso vaikutus ajatteluun! Alkukankeuden jälkeen ajattelu ja kirjoittaminen helpottuu kummasti, tai itse ainakin koin niin.

 

♥, Inka

Esittelyssä Fitbook

Tämä pieni ihanuus saapui minulle äitienpäivänä, kun mieheni yllätti minut lahjoilla. Olin jo unohtanut edes haluavani moisen kirjasen, mutta äkkiä se muisti sieltä palasi; mieheni oli antanut minulle aikoja sitten luvan klikkailla Amazonista hänen puhelimensa toivelistalle kalenterihärpäkkeitä ja muuta kivaa, niin olin sitten klikkaillut tämänkin toivelistalle. Ja on se vaan niin ihana!

Millainen sitten on Fitbook? Nimensä mukaisesti se on fitness ja ravinto- päiväkirja, eli sinne saa kirjattua ylös omat treenit ja ravinto-ohjelman 12 viikon ajalta. Fitbook sisältää erilaisia ”suunnittelusivuja”, joille voi asettaa omat tavoitteet, suunnitella treenit sekä ravinnon. Fitbookissa on oma tila kirjata ylös cardiotunnit, saliharjoittelut ja muut jumppatunnit. Lisäksi Fitbookiin voi kirjata omia motivaattoreita ja palkitsemissysteemin itselleen. Mikäli Fitbookin kansi ei omaa silmää miellytä se on helppo tuunata omanlaiseksi.

Ensimmäiselle aukeamalle suunnitellaan oma 12 viikon ohjelma: ylös kirjataan paino ja rasvaprosentti; nykyinen ja se mihin tähtää. 12 viikon tavoitteisiin kirjataan tavoitteet niin treenin kuin ravinnonkin suhteen. Tilaa on kirjoittaa ylös omat motivaattorit, sekä yhdelle sivulle koko 12 viikon päivittäiset harjoitukset.  Näin on helppoa yhdellä vilkaisulla katsoa, milloin on esim. salipäivät.

Seuraavalle aukeamalle kirjoitetaan ensimmäisen viikon treenit sekä ruuat. Lisäksi ylös kirjataan nykyinen ja tavoiteltava paino sekä rasvaprosentti. Viikon treenitavoitteille on oma kohta, sekä punainen laatikko, johon voi kirjata sen viikon itsensä palkitsemisen. Plussaa on, että sivuilla on tilaa myös omille muistiinpanoille.

Fitbookissa on omat sivut myös voimaharjoittelulle; voit kirjata ylös eri liikkeet sekä sarjat, merkata mitä osaa vartalostasi treenaat, jne. Ravinto-osioon pystyt kirjaamaan päivittäin omat ateriat, vitamiinit, vedenjuonnin sekä unenmäärän. Lisäksi sivuilla on ruoka-aineseuranta, johon pystyt kirjaamaan, paljonko söit vihanneksia, hedelmiä, proteiinia, jne. Kätevää!

Jokaisen viikon lopussa on aukeama ”Weekly Wrap Up”, johon pystyy tekemään viikon treenien ja ravinnon yhteenvedon. Sivuilla on omat kohdat sille, tuliko treenit tehtyä, mitkä tavoitteet saavutit, ansaitsiko palkkion, mikä viikossa meni hyvin ja mikä ei mennyt ihan putkeen. Tilaa on kirjoittaa ylös omia mietteitä ja inspiraatioita. Sivuilla on myös tsemppaavia sitaatteja!

Fitbookin viimeisellä aukeamalla on tilaa muistiinpanoille ja takakannessa on muovitasku, johon voi sujauttaa oman ”ennen ja jälkeen” -kuvan. Ja mikä hienointa, Fitbookin mukana tuli oma kynä! Pienen kokonsa ansiosta Fitbookia on helppo kuljettaa mukana niin vapaalla kuin harrastuksissakin. Sopisiko tämä sinun treenikassiin?

Kalenterimaniaa kaikille!

Heidi