Avainsana: tuunaus

DIY – Askarrellaan muovailumassasta otto 2.

DAS-muovailusavi ostettu Suomalaisesta kirjakaupasta.

Kivaa kässäkeskiviikkoa. Tänään muovaillaan muovailusavesta, vaikkakin itse puhun muovailumassasta. Olen aiemmin käyttänyt massaa tassin tekoon, isänpäivälahjoihin ja kuusenkoristeisiin. Nyt inspiroiduin Kalenterimanian sivun kuvasta, jossa oli kalenterikoruja ja päätin sen pohjalta tehdä syksyyn sopivia koristeita kalenterikoruun.

Minulta löytyy leivontaan tarkoitettuja muotteja joita päätin hyödyntää. Lehtimuotissa on lehdenruoto-leima samassa, joten muotoilu vie vain hetken. Otetaan siis massasta palanen, pehmitellään hetki käsissä ja kaulitaan sopivan ohueksi. Varo kuitenkin tekemästä liian ohutta, ettei koristeet heti katkea. Painoin muotin massaan ja painoin ruodon kuvan lehteen. Silotin hieman lehden reunoja ja painoin pillillä reiän lehtiin, jotta ne saa naruun roikkumaan. Lopuksi vielä hieman muotoilin lehteä eläväisemmäksi väännellen lehden kärkiä.

Massa kuivuu huoneilmassa noin 24 tuntia paksuudesta riippuen, jonka jälkeen sen voin maalata askartelumaaleilla. Omat maalini ovat halvat akryylimaalit. Pinnan voi viimeistellä halutessaan askartelulakalla. Kuivuttuaan he pääsevät osaksi syksyistä korua ja aika näyttää, miten lehdet kestävät käytössä, eli oliko hitti vai huti, heh!
Ihanan värikästä syksyä.

-Tia

Kun arki muuttuu

Mulla tuli elokuussa arkeen aika iso muutos, sillä päätin lähteä opiskelemaan avoimeen yliopistoon työn ohella. Tämä on todella iso muutos, sillä en olisi ajatellut tähän ikinä lähteväni. Jostain syystä nyt tuli sellainen olo, että haluan ainakin yrittää onnistuisinko. Jännittää kovasti, pelkään epäonnistumista. Mutta tämä on hyvää siedätystä ja mulla on kuitenkin työ, joten ei tähän maailma kaadu.

Kun arkeen tulee mukaan näin iso uusi tekijä, täytyy sille raivata kalenterista tilaa. Mutta mistä nipistät pois, kun et haluaisi luopua vapaa-ajasta tai nukkumisesta. Saisinko vuorokauteen lisää tunteja? Onneksi suoritan opintoja monimuotona ja näissä on aikaa, mutta hävettää myöntää ensimmäisen kurssin luentojen olevan ohi ja en ole katsonut ensimmäistäkään kokonaan. Jostain syystä syyskuussa on ollut niin paljon muutakin menoa sovittuna jo ennen päätöstä alkaa opiskella, että en ole niitä viitsinyt perua. Loppuvuodelle pitää ottaa maltillisemmin tekemistä viikonloppuihin.

Alkuun aikataulut heittääkin varmasti häränpyllyä (onko se sanonta noin?), mutta sitten kun saa rytmistä kiinni elämä varmasti tasapainottuu. Mä olen vain niin malttamaton, että haluaisin olla jo siinä vaiheessa, missä en juoksisi pää kolmantena jalkana.

~ Laura H.