Avainsana: Tilkkutyö

Slow stitchingiä Vihkokaupalla

Vihkokauppa muutti uusiin tiloihin viime vuoden puolella. Olen käynyt uudessa Vihkokaupassa kerran, ja nyt sopivan kurssin osuessa kohdalle, lähdin matkaan uudelleen. Vihkiksen pitkän pöydän ääressä järjestettiin lauantaina 15.5. Slow Stitching-kurssi Eija Mustosen johdolla.

Slow stitching, suomeksi jotain rauhalliseen käsinompeluun viittaavaa, on käsityön muoto, jossa ei ole kiire minnekään. Ei siis ihme, etten parituntisen kurssin aikana päässyt alkua pidemmälle. Joku kuvaili kurssin aikana osuvasti, että teemme ”kollaasia kankailla”, ja siltä se minusta tuntuikin. Pienen pienistä kangaspaloista muodostui yhdistelemällä uutta. Kurssin hintaan kuului Eijan ohjaus sekä materiaalipaketti pienen pussukan valmistamista varten. Materiaalipaketin lisäksi saimme mukaamme runsaasti muuta materiaalia, kuten kiinnitysnauhoja ja kirjontalankaa.

Slow stitchingissä ommellaan käsin melkeinpä mitä tahansa. Kirjonnasta tuttuja pistoja voi hyödyntää työssään, mutta mitenkään pakollista se ei ole. Kurssia vetäneellä Eijalla oli mukanaan muutama malli töistä, joita hän oli itse tehnyt. Erilaisten pussukoiden lisäksi hän oli tehnyt kotelon, jossa oli paikat nuppineuloille ja muille ompelutarvikkeille, ja jossa pienet kankaanpalatkin kulkevat kätevästi mukana. Tästä ideasta innostui useampi kurssilainen, ja myös minä aloin tehdä tuollaista matkapussukkaa ompelutarvikkeita varten.

Eijan mallikappaleet:

Olen jatkanut ompelua kurssin jälkeen sohvan nurkassa tv:tä katsellen, takapihalla auringosta nauttien sekä junassa samalla, kun kuulokkeissa soi hyvä musiikki. Työtä on helppo jatkaa juuri sen verran kuin ehtii, ja ehtiessään voi tehdä vaikka vain muutaman piston. Vihkokaupalla aloitetusta työstä on tulossa pussukka ompelutarvikkeille. mutta seuraavana mielessäni siintää jo rullapenaali täytekynille, suojapussi iPadille ja muistikirjalle sekä Traveler’s Notebookin kannet… Haluaisin myös kokeilla tehdä kankaisia ATC-kortin taustoja oppimallani tekniikalla! Mitä sinä tekisit?

Tulevia Vihkokaupan kursseja odotellen,

Tiia

Inspiraationa värit – Inka

Helou helou helou! Tällä hetkellä on torstaipostausten sarjassa menossa ylläpidolla värihaaste, kuten jo useampana viikkona on saatu täällä blogissa lukea.

Itse päätin arpoa käytettävät värini satunnaisen värin arpovalla nettisivulla. Lempivärijumalat lienevät olleen läsnä arvontahetkessä, sillä näyttöön pyörähti väreiksi keltainen ja vaaleanpunainen. Molemmat värejä joista pidän tuunailussa suuresti!

Kun käytettävät värit olivat jo selvillä, tovin haparoin miettiessäni missä muodossa niitä haasteeseen käyttäisin. Kun mielensopukoista muistui esiin idea tilkkutäkki-tyylisestä kollaasitekniikasta, päätin tarttua siihen. Viime viikolla Facebook-ryhmän puolella huoneessa tuunaillessani siis silppusin ja leikkelin kasan keskenään samankokoisia ruutuja lehdistä, ja lähdin kasaamaan niistä yhtenäistä pintaa art journaliini.

Liimailin kollaasin osaset paikoilleen hyvin perus puikkoliimalla, ja valkoisella Posca-maalitussilla raapustelin ompeleita imitoivia viivoja yhdistämään neliöt toisiinsa.

Ruudukko oli tussattuna jo itsessään ihan hauskan näköinen, kuitenkin halusin siihen vähän jotain pientä lisätä. Päädyin mustapohjaiseen tekstitarraan, koska se toi mielestäni mukavan kontrastin sivulle. Tätä tilkkutekniikkaa täytyy ehdottomasti käyttää uudelleenkin!

-Inka