Avainsana: taidekokeilut

Lauran Art Journal matka – gellipainantaa

Postauksessa näkyvä Dingbats Pro -muistikirja on saatu Vihkokaupalta.
Gellilevy ja akryylitela on ostettu Suomen Taidetarvikkeelta.

Dina Wakley Median Fierce -leimasinsetti ja käytetty sapluuna ostettu Heidin Korttipajalta.

Hei ja tervetuloa mukaani, kun kokeilen ensimmäistä kertaa gellipainantaa. (Okei, Roihuvuoren miitissä pääsin hieman sotkemaan, mutta en laske sitä.) Pääsin käymään syyskuun lopulla paikan päällä Suomen Taidetarvikkeessa ja päätin toteuttaa samalla pitkään haaveilulistallani olevan gellilevyn (gel plate) hankkimisen, sillä oma Instagramini on viime aikoina ollut todella täynnä toinen toistaan upeampia gellipainantatekniikoita. Suosituksesta ostin myös normaalin kumisen telan sijaan akryylisen telan (omani on Speedball 4″ acrylic roller), koska olen kuullut kuinka hankala kumista telaa on akryylimaaleista puhdistaa. Ja nyt ensimmäisen käyttökerran jälkeen en voi kuin suositella tätä kyseistä rolleria kaikille!

Ei muuta kuin tuumasta toimeen! Väriä voi levittää telan lisäksi myös siveltimellä tai töpöttämällä, mutta päätin tällä kertaa mennä ”klassisen” kautta. Laitoin muutaman pisaran kutakin väriä levylle ja lähdin levittelemään sitä telalla. Ainoa miinuspuoli tässä vaiheessa oli se, että tela piti todella kovaa vikisevää ääntä (puolisoni tuli kysymään, pitääkö sitä jotenkin öljytä). Mutta se on todella pieni paha siihen verrattuna, kuinka helppo tela oli maalista puhdistaa!

Seuraavaksi painoin vielä märän maalin päälle sapluunan ja levitin maalia telalla siihen päälle. Näin jälkikäteen ajatellen, olisi pitänyt antaa joko maalin kuivaa pidempää tai vain painaa sapluuna märälle maalille, mutta ei enää levittää telalla uutta päälle. Kun märkään maaliin painaa sapluunan taikka jonkin muun materiaalin, tarttuu märkä maali siihen ja kuvio tulee jo sitä kautta!

Seuraavana muistin sentään antaa maalien kuivua kunnolla! Multitaskaaminen gellilevyn kanssa touhutessa voisi toimia: maalin kuivuessa voi vaikka koristella kalenteria tai siivota jo aiheutettuja sotkuja. Jotta koko levylle painettu grafiikka nousee ylös, viimeisenä lisätään vielä ohuelti kerros maalia, joka nappaa kaikki muut kerrokset mukaansa. Valitsin tähän hieman keltaista ja oranssia, jotka kuitenkin sekoittuivat toisiinsa enemmän kuin oli aluksi tarkoitus

Helpointa kuvan keskittämisen kanssa olisi varmasti ollut se, että painaa irtonaisen paperin levyn päälle, mutta pois se minusta! Joten Lauran kokeilevassa askartelunurkassa painettiin muistikirja suoraan levylle. Keskellehän tuo ei mennyt sitten lainkaan, mutta otin isona erävoittona sen, että kaikki maalikerrokset lähtivät mukaan ja aikaansaatu kuva oli oikeasti hieno! Gellipainannanssa parasta onkin se, ettei koskaan tarkalleen tiedä, mitä sieltä paperille nousee.

Koska tuo grafiikka oli yläreunassa, nappasin Dina Wakley Median Fierce -leimasinsetin, jolla täyttelin hieman tyhjää tilaa. Musteena käytin Versa Fine Clairia värissä Nocturne.

Ja tällainen siitä lopulta tuli! Pakko sanoa, että nyt innostuin. Pitää vielä lukita ostohousut hetkeksi jalkaan, koska lähdin heti haaveilemaan myös pyöreästä levystä ja ehkä myös hieman isommasta kuin tämä 5 in x 7 in eli about kokoa B6 (muistikirja on puolestaan B5).

Tuttuun tapaan voit lukaista sarjan aiemmat osat täältä. Inspiroivia tuunailuhetkiä sinulle ja ryhmässä nähdään!

– Laura S.

Monipuolinen gellipainanta

Tuotteet on saatu kaupallisessa yhteistyössä Heidin Korttipaja kanssa.

Minusta oli niin mielenkiintoista ja jännittävää, kun pääsin tekemään yhteistyötä Heidin Korttipajan kanssa. Ennen yhteistyön aloitusta keskustelimme Heidin kanssa siitä, millaista yhteistyötä lähtisimme tekemään ja, koska harrastan art journalia, päädyimme lopulta Gellipainantaan.

Gellipainanta on minulle aivan uusi tuttavuus. Toki olin siitä kuullut ennen yhteistyötä ja nähnyt jotain videopätkiä. Onhan tästä myös keskusteltu ryhmän puolella, mutta en ollut tutustunut aiheeseen sen tarkemmin tai koskaan kokeillut gellipainantaa. Olin ajatellut, että tähän vaaditaan roppakaupalla jotain maagisia ainesosia ja paljon harjoittelua.

Sain Heidin Korttipajalta yllä näkyvät tuotteet eli paljon stencileitä eli sabluunoita, Dylusions Paint -akryylimaaleja, telan ja Dylusionsin gellilevysetin. Tuosta gellilevysetistä löytyy kolme eri kokoista gellilevyä. Iso levy, pienempi (noin personal kokoisen kalenterisivun kokoinen) ja pieni pyöreä levy.

Ennen kuin lähdin edes itse testaamaan näitä tuotteita, Heidi piti minulle pienen oppitunnin gellipainannasta. Hän näytti minulle etäyhteydellä “kädestä pitäen” miten tämä homma toimii. Yllätyksekseni tämähän on aika helppoa ja monipuolista puuhaa!

Gellipainannassa niin sanottu “tekemisen meininki” on vahvasti läsnä. Tämä on myös sellainen juttu, missä voi nimenomaan kokeilla vähän kaikenlaista ja lopputulos on aina yllätys. Tämän tekeminen on oikeasti tosi rentouttavaa ja rauhallista.

Pähkinän kuoressa gellipainanta tapahtuu niin, että gellilevylle lisätään akryylimaalia, mustetta tai muuta gellilevyn kanssa yhteensopivaa maalia ja tämä levitetään telalla gellille. Tämän jälkeen kuva nostetaan paperille painamalla paperi levyä vasten.

Gellillä voi tehdä myös monikerroksisia painantoja. Tällöin kannattaa käyttää esimerkiksi sabluunoita. Sabluunoita käyttäessä gellille kerrostetaan eri värejä kerros kerrokselta. Eli esimerkiksi ensin lisätään sabluunan kanssa väri, annetaan kuivua ja sitten lisätään toinen väri taustaksi. Uusi märkä kerros aina auttaa nostamaan aiemmin kuivaneet kerrokset. Tässä pitää vain olla tarkka, että ei käytä liikaa maalia. Sillä, ihan pieni määrä maalia riittää. Jos käyttää liikaa maalia, kuva ei enää nousekkaan gelliltä paperille.

Kuten sanoinkin jo aikaisemmin, gellilevyjä on todella paljon erikokoisia. Tuossa setissä jonka minä sain on myös tämä pieni pyöreä gellilevy. Tästä pienestä ja pyöreästä levystä saa helposti taustoja esimerkiksi ATC coins -kortteihin.

Gellipainanta on ihanaa väreillä leikkimistä. Yllä näet jotain jännittäviä kokeiluja, joita olen saanut gellipainannalla aikaiseksi. Sabluunoiden lisäksi olen gellilevylle kokeillut esimerkiksi leimoja ja kuplamuovia. Vain taivas on niin sanotusti rajana, kun leikitään gellilevyllä.

Gellipainannalla saa myös aivan uniikin jäljen töihin. Se on jotain, mitä on todella vaikea saavuttaa muilla tekniikoilla.

Gellipainannat sopivat myös kalenterien koristeluun. Itse olen käyttänyt Bullet Journalissani näitä gellipainettuja papereita taustoina. Niistä voi myös leikata esimerkiksi laatikkotarroja päivien kohdalle. Nämä ovat tosi monipuolisia ja voi käyttää oikeasti ihan mihin vain keksii!

Tämä ihana kukkapainanta pääsi välisivuksi muistuttamaan keväästä minun maaliskuun ja huhtikuun väliin. Tämän painannan tein siis levylle kaksiosaisena. Ensin laitoin kukkasabluunalla oranssia ja vihreää. Annoin tämän kerroksen kuivua, jonka jälkeen lisäsin sinistä ja violettia taustalle.

Tässä sivussa taustalla on niin sanottu “hukkapainanta”. Gellilevylle yleensä jää vähän värejä painannasta ja kun lopettelee gellipainantaa, kannattaa siitä aina nostaa pari nostoa ihan pelkällä valkoisella akryylimaalilla. Niistä nostoista tulee myös hauskoja, kun sieltä nousee jotain edellisistä levityksistä jääneitä värejä!

Tässä viikkoaukeaman kulmassa on myös käytetty paperin palaa gellipainannasta.

Täytyy kyllä sanoa, että gellipainanta on mielettömän hauskaa puuhaa. Se on juuri sellaista mielenkiintoista kokeilua, jota rakastan. Onnistumisesta ei tarvitse stressata, koska sieltä gelliltä voi tosiaan nousta vähän mitä sattuu. Eli asenne kannattaa tässä olla sellainen “katotaan mitäs hauskaa tästä tulee”. Tässä blogipostauksessa keskityin nyt täysin akryylimaalien käytöön gellilevyn kanssa, mutta myös monet muut tekniikat kuten musteet, sopivat gellilevylle.

Gellipainanta sopii myös kaveriksi niin moneen eri paperiaskarteluun. Noista gellipainannoista voi tosiaan tehdä taustoja kortteihin, art journaliin, kalenteriin… mihin ikinä keksiikään!

Tästä tuli kyllä mun ihan uusi suosikki juttu, mistä näette varmasti vielä paljon lisää ryhmässä. 

-Taru