Tämänkertainen ylläpidon haastepostaussarja tuotti minulle aluksi hieman vaikeuksia, sillä en meinannut millään keksiä mistä haluaisin inspiroitua. Tuntuu siltä, että koko syksyn kestäneen väsymyksen kanssa en ole esimerkiksi lukenut yhtään niin paljon kirjoja kuin yleensä tai katsonut mitään kivoja elokuvia, jotka olisivat jääneet erityisemmin mieleen.
Lopulta sen kuitenkin keksin, kun aloin pohtia, että miten kiva olisikaan maalata pitkästä aikaa jotain. Mietin, että mikä olisi sellainen aihe, joka inspiroisi minua maalaamaan. Vastaus oli tällä lailla jälkikäteen ajateltuna aika ilmiselvä, nimittäin Studio Ghiblin ihanat elokuvat. Kaikki jotka ovat yhdenkään Ghibli-elokuvan nähneet, osaavat kuvitella eteensä niille ominaisia maisemia ja miljöön. Ja se mielessäni lähdin tähän haasteeseen, en niinkään tietyn elokuvan pohjalta.
Ostin loppukesästä uudet guassivärit, joita en ole ehtinyt käyttääkään kuin vasta muutaman kerran. Guassit ovat kuitenkin ehdottomasti maaleista omat lempparini. Koska pakkauksessa on mukana vain muutama perusväri, olen ollut aivan uudenlaisen haasteen edessä: miten värejä kuuluu sekoittaa, jotta saa aikaan haluamansa sävyt? Värioppi on todella kiinnostavaa, mutta koen sen myös aika vaikeaksi ja sellaiseksi asiaksi, jota en edes yritä opetella päivässä. Olen todennut, että itselleni paras tapa oppia on yrityksen ja erehdyksen kautta ja sillä asenteella lähdin nyt toteuttamaan tätäkin haastetta. Ei liikaa stressiä siitä, että saan aikaiseksi juuri täydellisiä värisävyjä.
Youtube on pullollaan erilaisia Ghibli-inspiroituneita maalausvideoita, ja sekin on jo harrastus sinänsä, että voi viettää tuntikausia niitä katsoessa ja haaveillessa, että vielä joku päivä minä pystyn samaan. Nyt mielessä oli kuitenkin jotain suhteellisen yksinkertaista, kun ei ole nykyään ihan hirveän hyvää tuntumaa enää guasseilla maalaamiseen. Löysin muistini syövereistä erään videon, jonka muistan ennenkin katsoneeni ja käytin sitä apuna Ghibli-aiheisen maisemani luomiseen. Koin sen helpommaksi kuin tyhjästä liikkeelle lähtemisen, kun tosiaan ei ole kovin hyvää rutiinia maalaamiseen tällä hetkellä.
Aloitin luomaan maisemaani maalaamalla sinisen taivaan ja siihen pilviä. Tykkään tosi paljon tuosta nimenomaisesta tekniikasta maalata pilviä, eli kun taivas on maalattu, puhtaalla kostealla siveltimellä ikään kuin poistetaan väriä paperista ja sitä kautta syntyvät pilvet. Vaatii myös jonkin verran harjoitusta hahmottaa, paljonko väriä kannattaa poistaa, ettei sitten vahingossa naarmuta ja sotke koko vesiväripaperia, kuten itse olen aiemmissa kokeiluissani vahingossa tehnyt.
Pilvien muodon synnyttyä korostin niitä tietyiltä osin valkoisella guassivärillä ja lisäsin mukaan myös hyvin haaleanvihreän tai keltaisen kaltaista maalia, jotta pilviin tulisi vähän kontrastia. Jo tässä kohtaa olin sitä mieltä, että ei niistä pilvistä kyllä nyt ihan Ghibli-pilviä tullut, mutta yritys hyvä kuitenkin.
Taivaan jälkeen olivat vuorossa yksinkertaiset vuoret. Niihin koitin saada elävyyttä eri sävyillä ja eri suuntaisilla siveltimenvedoilla. Vuorien lisäksi maisemaan kuului olennaisesti kukkula ja sen päällä oleva niitty. Tässä kohtaa jo olin vähän luopunut toivosta sen suhteen, että lopputulos olisi sellainen kuin olin haaveillut, mikä oli toisaalta hyvä, koska pystyin selvästi vähän hölläämään ja olemaan yrittämättä tavoitella liian täydellistä lopputulosta. Maalaamisen kun on ensisijaisesti tarkoitus olla kivaa ja antaa mahdollisuuden leikkiä väreillä ja tekniikoilla. Niitystä sain lopulta jopa sellaisen, mihin olin suhteellisen tyytyväinen. Pienet, eivät liian tarkat kukkaset elävöittivät sitä kivasti.
Viimeinen maalauksen elementti oli metsä, jonka maalasin vuorten eteen. Olen aina tykännyt maalata tällaisia riittävän suurpiirteisiä maisemakuvia, jolloin ei tarvitse olla turhan tarkka yksityiskohtien kanssa, vaan riittää, että saa eri asioihin sitä oikeaa fiilistä. Metsänkin kohdalla riitti, että puut oli maalattu vähän sinne päin ja niihin tuli pientä elävyyttä, kun lisäsi mukaan vähän valkoista maalia.
Lopulta maisemakuvani oli valmis. Ei tosiaan ehkä ihan sellainen kuin olin alkujaan kuvitellut, mutta ei nyt ihan täysin katastrofikaan. Ja mikä parasta, tämä sytytti pitkästä aikaa suuremman palon jatkaa näitä maalauskokeiluja ja päästä pikkuhiljaa lähemmäs ja lähemmäs täydellistä Ghibli-maisemaa.
-Carita