Avainsana: se hämeenpuiston vihkokauppa

Kikki.K päiväkirjana (Simple Stories inserteillä)

Kirjoitin koko lapsuuteni ja nuoruuteni päiväkirjaa. Jossain vaiheessa se jäi kokonaan, ei ollut aikaa, eikä muka mitään kirjoitettavaa. Sen sijaan tulivat blogit ja internet imaisi minut muutenkin mukaansa. Silti ostelin muistikirjoja ja monet kerrat mietin, että kunpa saisin aikaiseksi aloittaa päiväkirjan uudestaan. On kuitenkin ihan eri asia kirjoittaa asioita vain itselleen, kuin julkisesti niin, että kuka tahansa voi lukea tekstejä. Niinpä Traveler`s notebookin myötä aloitin kirjoittamisen taas. Ja se tuntui todella vapauttavalta. Kirjoitin joka ilta sivun tai pari, mutta puolessa välissä tammikuuta tajusin että vihko ei riitä, olin siihen mennessä kirjoittanut vihon lähes täyteen.

Samoihin aikoihin AC laittoi minulle viestiä, että ”Hei Kikki.K:lla on osta kolme – maksa kaksi -tarjous kaikista aletuotteista”. Selasin nopeasti valikoiman läpi ja ihastuin Thrive Pink Lavender -kalenteriin. Kannet ovat hempeän vaaleanpunaiset ja ne näyttävät siltä kuin kuosi olisi toteutettu vesiväreillä roiskimalla ja läiskimällä. Kokonaisuuden kruunaa tietenkin kultafoliopallerot. Kyseinen kaunotar sopi siis täydellisesti kokoelmaani, vesivärivillitykseeni ja ratkaisisi myös päiväkirjaongelmani. Katsoin muutaman videon Youtubesta ja päätin, että tämä se on. Samaan syssyyn kyselin Vihkokaupasta päivä/sivu inserttejä ja laitoin nekin tilaukseen.

Vasta myöhemmin huomasin että Simple Storiesin päivä/sivu insertit eivät olleetkaan ihan sellaiset kuin oletin. Lauantai ja sunnuntai on tällätty samalle sivulle mikä hitusen ärsyttää ja sen lisäksi huomasin, että kahti jaetun sivun viivat eivät kohtaa edes suurinpiirtein. Aluksi ajattelin että tämä ei häiritse. Eipä. Noh tammikuu kului ja muutamana päivänä en saanut kirjoitettua. Tässä sivuratkaisussa se alkoi ärsyttää aivan jumalattoman paljon. Sätin itseäni siitä, että vaikka elämmekin vaikeita aikoja niin pitäisi saada kirjoitettua EDES JOTAIN joka päivä ylös. Tiedättekö sen tunteen, kun kaaoksen keskellä olisi kiva, että edes jokin asia olisi just eikä melkein? Ja kun se ei ole, niin tekisi mieli mennä peiton alle itkemään. Juuri se tunne minulla oli.

Onneksi ongelma ei ole ratkaisematon, sillä esimerkiksi Simple Storiesilta saa viivallista ja ruudullista paperia ilman mitään to do/today/liibalaaba-merkintöjä. Eli niitä mitä olen tällä hetkellä käyttänyt muistilappuina Primani välissä. Siirsin jäljellä olevat Kikkin väliin ja jätin päivä/sivu inserit tulevaisuutta varten. Kaiken kaikkiaan koen, että minulle järkevin ratkaisu päiväkirjaksi on nimenomaan omat kannet + sisältö tai sitten muistikirja. Ihan niin kuin lapsuudessakin. Olen yrittänyt toteuttaa päiväkirjaa niin, että se on kalenterin kanssa samoissa kansissa ja esimerkiksi Memory Plannerissa, mutta ei se ole toiminut. Tarvitsen sen mahdollisuuden, että voin kirjoittaa kymmenen tai puoli sivua ihan fiilikseni mukaan. Enkä tarvitse syitä ruoskia itseäni jos en ehdikään tai jos yksinkertaisesti en kykene kirjoittamaan mitään.

No mutta, Kikki.K ei iskenyt minuun samoin kuin Heidi Swapp, Frank Garcian Prima tai Carpe Diem. En tiedä mikä siinä oli. Kun tutkin omani ja Sannan yksityiskohtia totesin, ettei kyse ole niin laadukkaasta tuotteesta, kuin oletin. Esimerkiksi Sannan takasisäkannen vetoketju on ommeltu vinoon. Kikki.K; asiakaspalvelu taas on ihan omaa luokkaansa, olen kuullut, että jokainen virhe josta on tehty reklamaatio on korvattu joko tuotteen summassa tai lahjakortilla. Itse en kuitenkaan jaksa lähteä mihinkään reklamaatiorumbaan vaan oletan että tuote josta maksan on hyvä ja laadukas. Kikkin tuotteet ovat toki kauniita, ihan hemmetin kauniita. Ja tiedän, että esimeriksi AC on hurahtanut niihin aivan täysin.

En usko, tai no koskaan ei voi sanoa ei koskaan, mutta sanon silti, etten usko enää himoitsevani Kikkiä. Oheissälät sen sijaan kiehtovat jonkin verran. MUTTA kansien lisäksi tilasin kynäpaketin ja ne olivat pettymys. Ihan suoraan sanoen hirvittävä pettymys. Vaikka ne ovat söpöjä ja kivoja, niin niillä on hankala kirjoittaa ja ne ovat jääneet penaaliin pyörimään ja kuvausrekvisiitaksi. En siis koe, että ne ovat hintansa väärtejä. Odotin enemmän. Kannet kuitenkin ajavat asiaansa, eli ne sopivat minulle päiväkirjakäyttöön ja ovat suoraan sanoen ihan hemmetin kauniit. Minun kanteni ovat siis larget, eli vastaavat A5-kokoa. Rei`itys on yhteensopiva Carpe Diemin, Color Crushin A5:sen, Filofaxin A5:en ja Priman kanssa. Tästä iso iso plussa.

Muut saman sarjan tuotteet löydät tämän linkin kautta. Kikki.K:ta ei siis saa kuin suoraan heiltä tällä hetkellä. Muutamia kivijalkaliikkeitä löytyy ja nettikaupat.

Esittelyssä – Color Crush Traveler`s Notebook (blush & gold foil dot)

Minä olin se joka ryhmässä suureen ääneen sanoi etten ikinä halua mitään traveler`s notebookia, enkä yhtään ymmärrä moisten funktiota ja blääh blääh blääh. Ei minulle. Kunnes vastaani tuli Color Crushin blush & gold foil. En silloin heti sitä tilannut, koska ihan oikeasti en keksinyt mitään miksi ottaisin käyttööni traveler`s notebookin. Kunnes vuoden edetessä tajusin että suunnitelmani päiväkirjasta kalenterin välissä, budjetista kuukausiaukeaman välissä jne ei vain tule yhtikäs mitään. Ei vain tule. Ei toimi. Päätin että minäkin haluan kannet ja vihkoja väliin. Pakko saada. Paitsi että haluamani malli oli myyty loppuun. Kaikkialta. Koko hemmetin maailmasta. TAAS. Aiemminhan näin kävi Heidi Swappin kanssa. Toki jostain Amazonin syövereistä kannet olisi voinut saada riistohintaan ja siihen tullit ja postikulut ja luoja tietää mitä vielä päälle. Joten jätin ne ostamatta.

Ehdin jo varata minttupohjaiset ruusukuvioiset kannet Se Hämeenpuiston Vihkokaupasta, kun Chic Companyn Facebook-sivuille tuli ilmoitus että Color Crusheja on tullut myyntiin. Ja siinä se oli. NE HEMMETIN KANNET joita olin kuukausitolkulla etsinyt. (välihuomatuksena kävi sitten ilmi, että tavarat olivat olleet Omziinilla jo kuukauden ja hän oli ollut täysin tietämätön siitä että itken kyseisten kansien perään) Siitä ei mennytkään kuin pari päivää ja kannet tulivatkin. Mukana tuli yksi täysin blanko vihko, ruskealla kannella jonka päällystin heti ns muistiinpanovihoksi. Muut vihot tilasin Vihkokaupasta ja ne tulivat sillä aikaa kun olimme joulunvietossa perheeni kanssa. Vihkoja on yhteensä kuusi: päiväkirja, budjetti, muistiinpanot, listat ja kaksi tyhjää jotka voin laittaa sitten päiväkirjan tai listojen jatkoksi tarvittaessa. Enemmänkin mahtuisi helpostikin, ainakin kaksi vihkoa lisää, mutta en koe tarvetta tunkea kansia liian täyteen.

Tilasin aikanaan Klemmarikellarista Heidi Swappin tabejä, joissa osassa oli tekstit valmiina ja osa täysin blankoja. Alkuperäiseen suunnitelmaani ne eivät sopineet, mutta tähän ne kävivät kuin nenä päähän. Niin värimaailmaltaan, kuin teksteiltäänkin. Thoughts pitää sisällään päiväkirjan noin kuukauden ajalta (yllätin itseni innostumalla kirjoittamisesta ja kirjoitin lähes koko vihon täyteen alle kuukaudessa….), Remember This nopeita ajatuksia ja muistiinpanoja, Things To Do tietenkin listoja listoja listoja (lister`s gotta list) ja Don`t Forget on muistettavia ajatuksia varten.

Sen lisäksi että koristelin itse vihkojen kannet niin menin ja päällystin ne kontaktimuovilla. En tiedä kuinka moni tekee niin, mutta minä en henkilökohtaisesti voi sietää repsottavia koristeluita, tai sitä että värit karisevat vihkojen selkämyksestä kun niitä availlaan ja ne hinkkaavat vasten kansia. Ainoastaan blankon vihon kannen päällystin kuitenkin kokonaan, muiden vihkojen kannet olivat jo itsessään todella kauniita ja lisäilin niihin vain itselleni ja vihon teemaan sopivia koristeita.

Totuushan on se, että tämäkin kokonaisuus muuttaa muotoaan siinä missä kaikki muutkin kalenterini. Traveler`s notebookista on tullut minulle ehkä enemmän nimenomaan muistettavia asioita varten mukana kulkeava muistikirjakokonaisuus. Listaan sinne hashatageja, summia, kirjoja. Oikeastaan ihan mitä tahansa. Haluaisin myös kokeilla erilaisia tekniikoita, harjoitella tekstausta, iskea koko luovuuden kirjoni näihin kansiin. En niinkään ole koristellut sivuja, vaikka mukana kulkeekin muovitaskukokonaisuus jossa on washeja ja kaikenlaista pikkusälää.

Minusta alkaa tuntua että hallittavan kokonaisuuden kasaaminen on täysi mahdottomuus. Mutta eipä anneta sen häiritä.