Avainsana: se hämeenpuiston vihkokauppa

Tombowt kalenterikäytössä

Ryhmässä olijat ovat saattaneet huomata, että olen rakastunut Tombown tuotteisiin. Olin pari vuotta sitten heidän edustajanaan eräässä tapahtumassa esittelemässä tuotteita, ennen tapahtumaa toki pidin kynistä, mutta sen jälkeen kun perehdyin tuotteisiin kunnolla rakastuin täysin. Pääasiassa kalenterikäytössä minulla on Mono drawing pen, jonka kärki 01 on ideaali myös muistiinpanojen kirjoittamiseen (muitakin kokoja toki löytyy). Tykkään ylipäätään kovasti kuitukärjestä. Sen lisäksi vannon Tompan Maxi Power-kaksipuolisen teipin nimeen. Aiemmin käytin pelkästään Priman liimaa, mutta sen valmistus on lopetettu. Teippi on korvannut sen minun käytössäni. Liimoista haluan mainita Mono Aqua Liquid gluen. Siinä on kaksi kärkeä, joista toinen on kynämäinen joka helpottaa yksityiskohtien liimaamista.

Kynistä nostan ensimmäisenä esiin TwinTonet. Niissä on kaksi kärkeä – ohut ja tussimainen. Ohuella on helppo tehdä muistiinpanoja ja tussimaisella kärjellä teen usein esim tuplaotsikoita. Se sopii myös esimerkiksi alleviivaamiseen. Värivalikoma on laaja ja kynät kestäviä.

Ehkäpä tunnetuimmat Tombown kynät ovat kuitenkin ABT dual brushit, joihin itse törmäsin ensimmäistä kertaa tekstausharjoitusten yhteydessä. Myös dual brushit ovat kaksikärkisiä. Toinen pää on kynämäisempi soveltuen tarkkaan piirtämiseen tai värittämiseen ja toinen tussimainen sivellinkärki. Pidin siitä, että kynän sivellinkärki on taipuisa, sitä on jotenkin helpompi hallita ja se istuu käteeni paremmin, kuin kovakärkiset kynät. Itse en kuitenkaan tekstaa näillä enää, vaan käytän niitä muuten. ABT dual brushit ovat vesiliukoisia ja rakastan niitä paitsi muotoilun, myös sen ominaisuuden takia. Niillä voi värittää suoraan paperille ja levittää väriä sen jälkeen vesiväripensselillä. Toinen vaihtoehto on levittää väriä blending palettelle (myös esim akryylipalikka sopii tähän) ja siitä poimia väriä vesiväripensselillä. Tombown valikoimista löytyy heidän oma säiliösivellin, josta tykkään kovasti muotoilun takia. Minulla on myös mm. Priman säiliösiveltimiä, mutta poikkeuksetta otan aina Tombown siveltimen käteeni, koska se on pienempi. Tombowlta löytyy myös kirkas blending pen (N001) jolla voi esimeriksi tehdä omia värejä tai tekstata liukuvärimäisesti.

Uudempi tuttavuus minulle on ABT PRO:t jotka ovat alkoholipohjaisia. Eli sellaisenaan en lähtisi suoraan iskemään ihan joka kalenterin sivuille, sillä väri hulahtaa helposti läpi sivusta, kuin sivusta. Näiden ominaisuuksiin pääsin tutustumaan vähän aikaa sitten Tombown vaikuttajatapahtumassa. Kynissä on tuttuun tapaan kaksi kärkeä, mutta kova kärki ei ole perinteisen kynämäinen ja sen takia ne soveltuvat hyvin myös aiemmin mainittuun tekstaamiseen. Alkoholipohjaisuuden takia niillä voi tehdä myös esimeriksi upeita liukuväritaustoja tai värityksiä.

Näiden lisäksi haluan nostaa esiin Tombown äärettömän hyvän mustan pyyhekumin ja H-vahvuisen perinteisen lyijykynän. Käytän näitä paljon luonnosteluun, enkä oikeastaan halua edes muita pyyhekumeja edes käyttää. Lisäksi on vielä loppuun pakko mainita Tombown Fudenosuke-kynät. Ne on alunperin tarkoitettu kalligrafian tekoon, mutta tykkään käyttää niitä mm. alleviivauksessa ja korostuksien tekemisessä. Viivan koko vaihtelee sen mukaan, kuinka paljon kärjelle asetat painoa.

Kaiken kaikkiaan on pakko myöntää, että Tombowlta löytyy ns. jokaiselle jotakin. Niin tekstaajille, piirtäjille, kuin ihan meille perusaskartelijoillekin.

#kmkesämiitti20 – Arvontapalkinnot osa 1

Kalenterimanian kesämiittiä vietettiin onnistuneesti syyskuussa. Iso osa tapahtumaa olivat kaikki huikeat sponsorit, joita meillä oli tänäkin vuonna laidasta laitaan melkoinen määrä. Viime maanantain postauksessa kurkattiin #kmkesämiitti20-tapahtuman goodie bagiin, ja nyt vuorostaan päästään tutustumaan miitin kaikkiin mahtaviin arvontapalkintoihin. Tässä postauksessa esitellään osa palkinnoista ja loput julkaistaan blogissa viikon päästä maanantaina. 

Aloitetaan monille tutusta, kotimaisia kalentereita valmistavasta Ajastosta. Saimme arvottavaksi huikeat kymmenen erilaista kalenteria, joiden joukkoon mahtuu useita ensi vuoden uutuuksia, kuten My Year, Diario Horizontal ja Vertical, Wega, Maker Mini ja Agenda. Näiden lisäksi Ajasto lahjoitti suuren määrän erilaisia penaaleja, joista osa arvottiin yhdessä kalentereiden kanssa ja osa puolestaan arvottiin yhdessä muiden yritysten palkintojen kanssa. Penaaleja päästään ihastelemaan siis näiden postausten kuvissa enemmänkin!

Ihania, persoonallisia paperituotteita valmistava Ainoa lahjoitti arvontaan monia ihastuttaneita Aura-tuoteperheen tuotteita. Alkuperäisen, upean värisen A5-kokoisen Aura notebookin lisäksi saimme arpoa myös kaksi uudempaa, mustavalkoista Aura Monochrome Slim notebookia. Muistikirjojen lisäksi saimme arvottavaksi kauniit journalingiin sopivat Aura Miracle lines -kortit. Aura-tuotteiden lisäksi Ainoalta arvottiin myös inspiroiva Annika Välimäen kalenterimuistio vuodelle 2021.

Kotkalainen Chic Company on yksi Kalenterimanian yhteistyökumppaneista. Ihanista ylläreistä, mystiikasta ja monipuolisista kalenteritarvikkeista tunnettu yritys lahjoitti miittiin arvottavaksi kaksi huikeaa Heidi Swapp -tuotepakettia. Hauskasti sattui, että nämä identtiset arvontavoitot päätyivät samaan perheeseen, äidille ja tyttärelle! 

Persoonallisista ja maagisista tuotteistaan tunnettu ihana kotimainen pikkukauppa Kuusade lahjoitti arvontaan kaksi tuotepakettia, joista molemmat sisälsivät yhden teipin Kuusateen upeasta teippivalikoimasta ja siihen yhteensopivat tarra-arkit. Toinen setti oli syys- ja toinen galaksi-teemainen. 

Jyväskyvästä lähtöisin oleva Harjun Paperi myy laajalla valikoimalla erilaisia paperituotteita, ja joukosta löytyy jos jonkinlaisia herkkuja myös kalenteriharrastajille. Miittiin Harjun Paperi lahjoitti arvottavaksi laadukkaan Leuchtturm 1917 – muistikirjan, joka on jokaisen bujoilijan unelma! 

Tunnistettavalla tyylillä tarroja valmistava kotimainen pikkukauppa Pikku paperi ilahdutti meitä myös ihanilla arvontapalkinnoilla. Saimme arvottavaksi kolme kaunista tarrasettiä, joilla taatusti kelpaa koristella kalenteria kuin kalenteria. 

Lämminhenkinen ja ihastuttava Vihkokauppa on monen kalenterimaanikon paratiisi. Yritys on myös Kalenterimanian pitkäaikainen yhteystyökumppani. Vihkokauppa lahjoitti arvottavaksi ihanan setin, joka sisälsi kauniin kahvinvärisen muistikirjan ja monien suosikkikyniä, Sakuran Gelly Rolleja.

Kotimaisten sponsorien ohella saimme #kmkesämiitti20-tapahtumaan mukaan myös monia ulkomaisia sponsoreita. Värikkäitä, piirrostyylisiä tarroja ja muita paperituotteita myyvä Drix Productions lahjoitti arvottavaksi washiteippejä ja kortteja. Pääsimme siis arpomaan kaksi parin washin ja useamman kortin settiä. Loput kortit arvottiin muiden yritysten tuotteiden kanssa samaan settiin. 

Ulkomainen tarrakauppa TillyJournals lahjoitti arvottavaksi kolme upeaa tarrasettiä. Kaikki tarrat ovat upeasti foilattuja, mikä onkin yksi kyseisen tarrakaupan tuotteiden tunnusmerkeistä. Ja kukapa nyt ei foilia rakastaisi!

Tässä oli ensimmäinen osa #kmkesämiitti20-tapahtuman arvontapalkinnoista. Ensi viikolla jatketaan!