Avainsana: runo

Luo oma taikasi

Teini-ikäiset ovat tyttöjä, jotka eivät ole vielä hoksanneet, että heidän heikkoutensa ovat heidän vahvuutensa.
– Brigitte Bardot

Tiedätkö sen tunteen, kun sulla on mielessä jokin idea jonka tahdot palavasti toteuttaa? Me ylläpidossa saimme Otavalta läjän ihania muistikirjoja testiin. Olen siitä saakka pyöritellyt mielessäni erilaisia käyttötarkoituksia muistikirjoille. Minulla ei riitä keskittymiskyky bujoiluun, suttuvihkoiksi ne ovat liian kauniita ja pölyttyäkään en viitsi antaa. Mitä sitten?

Syvällä sieluni sopukoissa on aina asunut pieni runotyttö, joka ihailee vahvoja naishahmoja ja haluaa saavuttaa elämässään jotain suurta. Siellä syntyi jo vuosia sitten kipinä, joka on odottanut aikaansa roihahtaa liekkiin. Syntyi ajatus oman runokirjan kirjoittamisesta. Kaivoin laatikosta vanhan runovihkoni esiin ja selasin teinivuosien tekstejä. Mikään ei tuntunut enää omalta. Elämästä mitään tietämättömästä teinitytöstä on kuin onkin kasvanut aikuinen, vaikka moni sitä epäili. Vahva nainen, jolla on paljon mielipiteitä. On siis aika sulkea yksi aikakausi ja tarjottava mahdollisuus uuteen.

Otavan yönsininen Magic-muistikirja täydellisesti konseptiin osuvalla teksillään tuntui olevan vastaus kaikkiin kysymyksiini. Kahvikuppi vieressäni, kynä kädessäni ja valkea sivu puhtaana edessäni. Mieleni avoimena jollekin mitä ei vielä ole, mutta tulee olemaan.

Iho valkea kuin talven ensilumi
Hiukset mustat kuin sielu saatanalla

Vahva nainen ei pelkää
Vahva nainen ei kysyle lupaa
Vahva nainen sanoo suoraan
Vahva nainen ei pelkää sanoa suoraan 

Nanna – pieni runotyttö

Vihkomaniasta Kalenterimaniaan

Siitä asti, kun kynä on pysynyt kädessä, olen kirjoittanut. Päiväkirjoja, runoja ja tarinoita. Jo alakoulussa rakastin äidinkielen tunteja, kun näki, miten viivoista muodostui kirjaimia, kirjaimista sanoja ja sanoista lauseita, tarinoita, kokonaisia maailmoja. Vihkomaniasta tämä kaikki alkoi. Minulla oli ja on edelleen laittoman paljon vihkoja. Mikään ei voita uuden vihon karhean suloista tunnetta.

Varsinaiset kalenterit astuivat mukaan yläasteella. Muistan hyvin teinivuosieni suositun Ajaston Sooda lukuvuosikalenterin. Kalenteri oli värikäs, sisälsi hauskoja sitaatteja ja knoppitietoa vähän kaikesta. Tuolloin en oikeastaan vielä tarvinnut kalenteria, koska lukujärjestys oli pysyvä. Oikeastaan vasta yliopistoon mennessä aloin käyttää kalenteria kunnolla. Epäsäännöllinen rytmi ja vaihtuvat aikataulut pakottivat järjestelemään asiat johonkin. Vielä tuolloin kalenterit olivat kovin pelkistettyjä, pelkkiä aikataulutuksen apureita. Olen kokeillut niin yliopiston omat kalenterit kuin markettikalenterit, seinäkalenterit ja sähköiset sovellukset. Aina kuitenkin olen päätynyt paperiversioon.

Varsinaiseen kalenterimaniaan hurahdin kunnolla syksyllä 2016, kun osallistuin Tampereen vauhtimarttojen arjenhallintailtaan. Hauskaa tässä on se, että marttoihin liityin uuden harrastuksen toivossa ja yllätyksekseni huomasin löytäneeni toisenkin uuden harrastuksen: kalenterimanian. Pakko todeta ällöpositiivisesti, että hyvä taitaa lisätä hyvää.

Maniaan hurahtaessani minulla oli käytössä Tampereen teknillisen yliopiston kalenteri, joka kieltämättä on aika teekkari näin humanistin näkökulmasta. Se oli sitten sitä myötä selvä. Hankin epäilyksen valtaamana ensimmäisen Lettuni (Leuchtturm1917) ja aloin suurella pieteetillä väsätä ihka ensimmäistä diy-kalenteriani. Ja hieno siitä tulikin!

Sitten rakastuin laadukkaaseen CarpeDiemiin. Ja olihan se saatava. Tiedättehän, tämä on sairaus. Olen kuitenkin saanut maniani kuriin ja tällä hetkellä minulla on käytössä suuri rakkautteni Wishiltä hankittu fauxdori (feikki traveller’s notebook) tai toisin sanoen vihkojen koti kuten, joku viisas manialainen ilmaisi. Planner peace on saavutettu… kunnes vaihtuu vuosi.

Minulle kalenterimania on ennen kaikkea tärkeä yhteisö, jossa voin toteuttaa itseäni ja luovuuttani. Olen saanut kalenterimanian kautta uusia tuttavuuksia, oppinut sietämään virheitäni ja opetellut armollisuutta itseäni kohtaan.

Hyvää kesää kaikille manialaisille!

-Ruut-