Avainsana: rengasplanner

Paluu rengaskalenteriin

Project365-kalenteri saatu yhteistyössä Ajastolta.

Vihdoin vuosi vaihtui ja sain aloittaa Ajastolta saamani yhteistyökalenterin, Project356:n. Olin innoissani ja samaan aikaa jännitti, koska tämä oli paluu tauon jälkeen rengaskalenteriin. Project365:ssa on myös pystypäivät, joita minulla ei ole ikinä aikaisemmin ollut rengaskalenterissa ja tämä on edellisiini verrattuna iso, A5-kokoinen. Minulla oli useamman vuoden rengaskalenterina personal koon Color Crush, mutta tässä välissä on ollut pieniä A6 kokoisia kierrekalentereita Putingilta sekä Ajaston yhteistyökalenteri Piste, joka on myös käytössä edelleen.

Ensimmäisten tuunailujen joukossa tein taakse projektisivuille kirjojen luku-trackerin. Aloitimme kaveriporukassa kirjahaasteen ja seuraan omaa etenemistäni luku-trackerin avulla. Kerrottakoon, että en ole koskaan pitänyt lukemisesta lukihäiriöni takia, mutta lasten saamisen jälkeen aloin lukemaan lapsille satuja ja kannustan heitä tietenkin lukemaan. Päätin ottaa härkää sarvista ja kehittyä itsekin lukijana. Muistakaa, koskaan ei ole liian myöhäistä. Project365 sisältä löytyy myös kirjahylly, jonne kirjoitan luettavissa olevat kirjat ja kun saan kirjan luettua, väritän sen. Jos kirja jää kesken, väritän siitä vain puolet.

Tuunaustyyli näin isossa kalenterissa ja pystypäivillä hakee vielä paikkaansa, mutta ihan kivasti on lähtenyt koristelut käyntiin. Olen aina lähtenyt liikkeelle washiteipistä ja sitten tulevat yleensä tarrat. Nyt ole tykästynyt käyttämään Stickering Studion tarroja, jotka kuvaavat päivän toimintaani. Osa samantyylisistä tarroista on Tuuli planssilta. Boxitarrat ovat kuitenkin edelleen heikkouteni. Ajattelin ottaa leimat pitkästä aikaa käyttöön, koska pienen testailun jälkeen kalenterin sivut kestävät ainakin Archival inkin käytön. Leimojen joukosta löytyy myös boxi-leimoja, heh.

Poikani oli koulussa tehnyt kuvaamataidon tunnilla puita ja sain häneltä muutaman, jotka olivat jääneet ylimääräiseksi. Lupasin tuunailla niiden kanssa kalenteria. Valitsin Happy mailissa tulleita washisampleja, jotta niitäkin tulee käytettyä ja valitsin ne puiden sävyjen mukaan. Puut olivat sen verran paksua vesiväripaperia, että laitoin ne kiinni ohuella kaksipuoleisella teipillä ja puikkoliimalla. Aloitin vuoden alusta seuraamaan päivittäin lukemista, liikkumista ja veden juomista, joten niille on omat seurantaboxit. Lisäksi ruokalista näkyy sivuilla, joista voi sitten myöhemmin ottaa vinkkiä kauppalistaan. Vasemmassa sivussa juoksee to do-lista. Lisäilen lähempänä vielä lasten harrastukset alkuviikolle ja hoitoajat. Kalenterin paperi tuntuu hyvälle, kirjoitustuntuma on kiva ja siitä saa siirrettyä tarroja ja teippejä, mikäli haluaakin korjata niiden paikkaa.

Tiedän että tullaan Projectin365 kanssa hyvin juttuun ja laittelen vuoden kuluessa teille kuvia Kalenterimanian facebook-ryhmään. Oikein mahtavaa viikon alkua jokaiselle.

-Linksu

Inspiraationa vuodenajat – Suvi

Postauksessa näkyvät tarrat ja washiteipit on ostettu alekoodilla Klemmarikellarista.

Heippa ja kirpeää syystorstaita! Tänään on allekirjoittaneen vuoro inspiroitua vuodenajoista. Mietin pitkään miten toteuttaisin haasteen ja minulla oli jos jonkunlaisia ideoita, mutta päädyin sitten perinteiseen aukeaman tuunaamiseen. Tyttäreni syntymä ja vauva-arki on vienyt siivun jaksamisesta ja eniten ajasta, mutta inspiraatiota sekä mielenkiintoa edelleen löytyy!

Valitsin vuodenajakseni kuluvan syksyn. Olen oikeastaan opetellut aikuisiällä tykkäämään kaikista vuodenajoista, vaikka onhan sade ja kurakelit enimmäkseen mälsiä. Ne kauniit päivät, joita kuitenkin onneksi sattuu kohdalle, ovat kuitenkin oikeasti kauniita ja niistä voi nauttia. Suurimman osan ajasta tuunailuni ovat muutenkin vuodenaikasidonnaisia.

Minulla on käytössä rengasplanner, jossa on Ajaston Timex planner-insertit. Lähtötilanne oli aika perinteinen kalenterituunaajan kauhukuva, eli pelkkiä raapustuksia ja jopa liimalappuja (kaikki eivät näy kuvissa) aukeama täynnä.

Aloitin melko perinteisin menoin washiteipeillä ja kaivelin esille vuodenaikateemaisen tarrakirjan. Siirsin liimalappusten menot paikoilleen ja lisäsin yhden trackerin sivuille. Lopuksi vain selailin syksyaiheisia tarrojani ja liimailin niitä fiiliksen mukaan aukeamalle.

Minulla oli lähes täydellinen hetki kahvin ja aamupuuron merkeissä. Tiirailin keittiön ikkunasta pikkulintuja sekä oravia, ja aurinkokin pilkisti taivaanrannasta!

Muiden vuodenaikatoteutuksia pääset ihailemaan tästä. Tuunailemisiin!

-Surppa