Avainsana: recollection

Masennus ja kalenterimania

Masennus, tuo penteleen mörkö, on ollut mulla kaverina jo useamman vuoden. Välillä tuo mörkö jättää mut hetkeksi rauhaan ja välillä kulkee tiiviisti mukana mihin ikinä menenkin. Nyt on vuodesta 2015 asti masennus ollut osana elämää joka päivä. Ja tämä kaikki näkyy toki myös kalentereissa. Välillä on monta viikkoa ihan tyhjää, kun ei vain jaksa kuin pakolliset (jos niitäkään) merkitä. Ja toisinaan kalenterissa on monta viikkoa peräkkäin tuunailua. Kaikki on hyvin pitkälle kiinni omasta olosta. Sen vuoksi en koskaan suunnittele kalenteriaukeamia pitkälle eteenpäin, koska haluan koittaa tehdä jokaisen aukeaman vastaamaan sen hetkistä oloa. Sen mukaan mitä kulloinkin tarvitsen tai haluan tuoda esille. Ja toisinaan käy niin, että siellä kalenterissa ei tosiaan ole mitään. Tai jokin kalentereista jää kokonaan vaille huomiota.

Bujo toimii mulla lähinnä päiväkirjamaisena mielialan seurantalaitteena, johon tulee kirjoitettua myös ne synkimmät tunteet. Ne hetket, kun ei vaan yksinkertaisesti jaksa. Trackereita en ole tänne tehnyt, koska monesti ne päivän aikana olleet tuntemukset ovat niin moninaisia, että paljon helpompaa on kirjoittaa ne auki. Kevään ja alkukesän aikana ollut pahempi masennusjakso näkyy myös bujossa. Siellä ei nimittäin ole tänä aikana tapahtunut mitään. Nyt Kalenterimanian kesämiitin jälkeen jostain olen saanut energiaa myös jatkaa bujon tekemistä.

Recollectionsin rengasplanneri, jonka voitin Kalenterimanian arvonnassa, on muuntautunut olemassaolonsa aikana lopulta tsemppikalenteriksi, johon koitan kirjoittaa ja laittaa ylös pienimmätkin onnistumiset ja ne pienimmätkin asiat, joita olen jaksanut tehdä, esimerkiksi jos olen jaksanut tiskata tai viedä roskat. Tästä on tullut tärkeä tapa tässä kuukausien aikana, jotta näkee ettei ole ihan niin arvoton, kun mitä mieli välillä antaa ymmärtää.

Yksi kalenteri on vielä, joka tällä hetkellä etsii vähän tarkoitustaan, nimittäin nyt kesä-heinäkuun vaihteesta alkanut Happy Planner. Keväällä selailin nettkikauppoja ja lopulta päädyin ostamaan Happy Plannerin (Agate), kun ihastuin täysillä sen värimaailmaan. Toistaiseksi en ole tähän tuunaillut vielä kuin kaksi viikkoaukeamaa ja tämä kalenteri onkin nyt toiminut melkein pelkästään ihan perinteisenä kalenterina, johon kirjoitan kaikki menot ja muut tärkeät asiat, jotka pitää muistaa. Olen tähän myös muutamalla sanalla kirjoittanut, mitä ollaan tuon lapsosen kanssa tehty, koska lapsestani saan voimaa jaksaa tämän masennuksen keskellä.

Lopulta voisi ajatella, että tämä kalentereiden kanssa askartelu tuo itselle jonkinlaista rauhaa. Siinä kohtaa kun istuu kalenterin, tarrojen ja muiden härpäkkäiden kanssa alas ja alkaa hahmotella aukeamia, unohtaa yleensä edes pieneksi hetkeksi kaiken muun ja keskittyy vaan siihen tekemiseen. Ja jokainen hetki, jonka voi viettää ajattelematta omaa pahaa oloa, on hetki, jona voi olla ihan mitä vaan.

-Marjo

Minä <3 maniaperhe

Ajattelin ensin kirjoittaa siitä, kun kaikki on vain blaaah. Mutta tein siitä aloituksen ryhmään, ja välittömästi oli ihanat manialaiset kommentoimassa. Siitä tuli parempi mieli, ja ajattelin tämän blaah-olon lisäksi kirjoittaa siitä, miten ihana ryhmä meillä on! Te kaikki ihanat jäsenet, joista meidän maniaperhe koostuu. Olette ihania, tärkeitä, rakkaita, jokainen!

Minulla on jo jonkin aikaa ollut blaah olo. Ei vain innosta, ei kiinnosta, inspiraatio on karannut, ja asiat jotka ennen innosti ovat nyt ihan blaah. Niin kalenterin kohdalla kuin vähän muutenkin. Osaltaan asiaan taitaa vaikuttaa, ettei minulla nyt ole sitä omaa nurkkausta, joka talossa oli. Kevään aikana muutettiin kahdesti, jonka seurauksena askartelu- ja kalenteritavarani ovat hujan hajan. Osa eteisessä, osa olkkarissa, makkarissa, kellarissa, vähän kaikkialla. Ja kun ne ovat missä sattuu, ei niitä jaksa/viitsi lähteä selaamaan että missä nyt oisi jotain mikä innostaisi.

Hetki sitten keräsin ne ihanimmat yhteen laatikkoon. Mutta silti se inspiraatio on vielä jossain. Nämä samat vanhat, tätäkin tarraa on jo kaikkialla, en tykkää, ei innosta.

Tehtyäni aloituksen kalenterimaniaan ja saatuani sieltä ihania vinkkejä, vastauksia, tsemppiä, päätin laittaa surutta suurimman osan kalentereista laatikkoon. Otin sen käytetyimmän, recollection zipper plannerin, ja muutaman tarran ja yhden washiteipin. En merkkaa kuin tärkeimmät. Laitan yhden tarran ja pätkän teippiä. Se on siinä. Enempää en tee, enempää ei tarvitse tehdä. Sitten kun se inspiraatio taas suvaaitsee saapua, avaan tuon laatikon ja otan kaikki tarrat esille. Ehkä sieltä sitten löytyy taas jotain ihanaa. Sellaista joka suorastaan huutaa ”minä kuulun kalenteriisi”.

Mutta jo se, että tein aloituksen ryhmään, ja ne manialaisten viestit. Se auttoi jo kummasti. Muillakin on ollut tätä oloa. Aina ei tarvitse innostaa. Välillä tauko on hyvästä.

Kuulemma monet ovat huomanneet minun hiljentymiseni. Osaksi se johtuu tästä blaah olosta, osaksi kaikesta mitä tässä kevään aikana on tapahtunut, omasta uupumisesta, monesta eri asiasta. Minulle saa aina laittaa viestiä! Vaikka olisinkin hiljaa, kadonnut tms. Aina saa kysyä.

Kiitos siis teille ihanat manialaiset kommenteista!  Tämä on sitä kalenterimaniaa parhaimmillaan. Tsempataan, autetaan, innostetaan ja tuetaan. Tämän takia silloinkin, kun olen muuten hiljentynyt lähes kokonaan somessa, on kalenterimania pysynyt, sitä olen selannut vaikken aina olekaan ollut äänessä.

Lupaan tsempata, olla aktiivisempi, kommentoida, edes sen yhden päivittäisen kommentin. Kunnes saan siihen taas sen rutiinin ja se on taas luontevaa ja itsestäänselvää.

 

-Sanna