Tiedättekö sen tunteen kun elämä heittää kärrynpyörää ja kuperkeikkaa? Uskon että monikin tietää.

Vuosi sitten mut heitettiin vuoristorataan, josta jarrut olivat hajonneet jo aikaa sitten, eikä puomitkaan ruosteeltaan auenneet. Ainoa jäljelle jäänyt vaihtoehto oli napata kiinni laidoista ja puristaa rystyset valkoisena toivoen, että virta loppuisi ja kyyti päättyisi.

Miten siitä selviää? Vauhti hidastuu mukavasti ylämäkiin, jolloin ihanat ystävät, ja Kalenterimania ovat saaneet takaisin uskoa että tästä selvitään vielä. Viimeiset pari kuukautta ovat olleet yhtä pitkää alamäkeä, vuoristoradan rakenteiden kolistessa ja naristessa, hengitystä pidättäen, silmät kiinni tiukasti puristuneina on täytynyt luottaa, että ylämäki vielä tulee.

Kalenterimania. Järisyttävän ihana ryhmä, jossa tukea on saanut niin paljon että välillä herkistyy kyyneliin. Kalenterin tuunaaminen – se ihana pieni oma hetki jolloin voi keskittyä kultaan ja kimalteeseen, positiivisiin lausahduksiin. Sivuja sormenpäillä hyväillen, hahmottaen arjen askareet elämä tuntuukin siedettävältä. Eikä vain siedettävältä. Kun tuntee kuuluvansa johonkin. Kun elämään tulee ihan eri merkityksiä. Sitä mulle kalenterimania on.

Pari kuukautta silmät kiinni puristettuina ilman kalenterin tuunaamista veivät loputtomalta tuntuvaan tunneliin.

Joinain päivinä ahdistaa niin,
Ettei uskalla hengittää.
Joinain päivinä on niin heikko olo,
Että pelkää hajoavansa muruiksi.
Joinain päivinä pysyy täysin hiljaa
Että padot eivät murtuisi ennen aikojaan.
Joinain päivinä kokee olevansa niin hukassa,
Että nipistää itseään tietääkseen olevansa hereillä.

Kolinan ja natinan kaikuessa tunnelin seinistä, oli hetken hyvin pieni luottamus että tunnelin päässä näkyisi valoa. Kunnes kuulin äänen, joka kehoitti ryhdistäytymään ja vain aloittamaan tuunauksen uudelleen. Ja niin sitä taas sai arkea hallintaan, tunteen että kaikki järjestyy.

Vuosi kääntyi jälleen syksyyn. Vaikka syksy onkin lempivuodenaikani, sen tulo muistutti, että vuosi on kulunut siitä kun vuoristorataan päätyi. Silti yhtäkkiä sitä huomasi olevansa vahvempi kuin ennen. Näkevänsä ruskan sävyihin pukeutuvat puut, enää etäisesti lämmittävän auringon. Kaiken menetetyn tilalle tullut paljon uutta, haaveita toteutettuna omalta listalta ihan huomaamattaan.

Sekaisin toivoa ja pelkoa.
Etelä pohjoisessa.
Ollapa kaunis ja peloton
Varma ja virheetön
Veden alainen maisema.
Ilma vailla suuntia.
Elämä silmissä virraten.
Täydellisen epätäydellinen.

– Mira R.

Eräs ihana Kalenterimanian jäsen lähetti postia. Postia, joka sai hymyn huulille ja ymmärtämään kaiken sen seurauksen jota vuoristoradan hurjasta kyydistä onkaan seurannut. Mitä tuleman pitää. Ja hetken taas luotan, että vielä tämäkin myrsky päättyy. Iso kiitos – suoraan sydämestä.