Olen säästänyt erillisissä kirjekuorissa rahaa, esimerkiksi kampaajaa, huvia ja matkustelua varten. Kirjekuoria oli kuitenkin vaikea hallita, joten keksin, että voisin tehdä rahan säästämistä varten ns. ”kodinkansion”.
Keräsin paperikätköistäni erilaisia arkkeja, joille en ole vuosien saatossa keksinyt mitään käyttöä ja lähdin taittelemaan kartongeista taskuja, yhteensä kahdeksan. Jätin taskun yläreunaan tägin, johon voin kirjoittaa eri säästökohteita. Lopuksi liimasin taskut yhteen ja mittailin valmiin ”haitarin”, jotta saisin tehtyä sille sopivat kannet.
Valitsin kansiksi kukkakuvioisen kartongin, leikkasin sen muotoonsa ja laminoin sen, jotta saisin mahdollisimman pitkään kestävän lopputuloksen. Laminoinnin jälkeen leikkasin laminointimuovin niin, että reunoihin jäi muutama milli muovia, näin kartonki muovin sisällä ei pääse kastumaan. Taittelin laminoidun kartongin reunat ja kiinnitin toisiinsa vahvalla 2-puoleisella teipillä niin, että siitä tuli yksi iso tasku (kannet) ”haitarille”. Haitaritaskut laitoin kansion sisään ja lopputuloksena valmis rahankeräyskansio.
Läppä pysyy kiinni pinkillä ponnarilla, kunnes keksin sille jonkin toisen kiinnityssysteemin. Käytän tätä rahan säästämiseen erilaisiin käyttökohteisiin, uusimpana tulevan koiran hankintaan. Lisäksi säästän tässä saamani lahjakortit, jotta ne olisivat aina samassa paikassa.
Voihan ostolakko! Jo viime vuoden puolella tuli tuloihini melkoinen notkahdus, kun työkokeilusopimukseni loppui. Silloin piti tehdä päätös alkaa rajoittaa tätä minun henkilökohtaista ostohysteriaani, eikä edes pelkästään tuunaustarvikkeissa vaan ihan kaikessa. Mutta miksi ei tunnu lähellekään niin pahalle hillitä itseään kenkä- ja laukkuostoksilla kuin hillitä itseään ostamasta kaikkea sitä ihanaa, mitä meidän kauppiaillamme on myynnissä? Ja kaikkia ihania uutuuksia tulee koko ajan. Mä en kestä!
Olen sopinut itseni kanssa, että ensin pitää sitten myydä jotain tuunaustarvikkeita pois, ennen kuin saan tilata itselleni jotain uutta. Mutta, miksi se luopuminenkin on niin hirvittävän vaikeaa? Mietin, että myyn nuo kannet pois, kun en niitä käyttänyt. Otan kalenterin kannet käteeni, ja simsalabim sitten ne ovatkin taas niin ihanat ja niitä en malta myydä. Kyllä minä niitä vielä tulen käyttämään. Entäs jos en saa samanlaisia tilalle enää, jos nyt myyn ja sitten haluaisinkin käyttää niitä, Kuulostaako tutulta? Leimoja on laatikollinen. Nehän minä voisin myydä, kun en niitä niin paljon käytä. Alan käymään laatikkoa läpi ja kohta huomaan leimailleeni päiväkirjaan tunnin verran. Washiteippejä on varmaan satoja, mutta kun tyttärenikin tarvitsevat niitä.
Kierre on loputon. Lopulta sitä myytävää ei sitten olekaan. Tietokoneellani on auki kaupan nettisivut ja siinä komeilee tuote, joka olisi nyt ihan pakko saada. Se tuska! Kalenterimania-ryhmässä joku linkitti taas ihanan uutuustuotteen seinälle, sekin pitää käydä katsomassa. Ooh ja aah miten ihana, mieleni alkaa pyörittää miten ihana se olisi ja mihin käyttöön voisin sen ostaa, noille tarroille ja tuolle tarraviholle olisi ihan varmasti käyttöä. Tuo washi on ihan pakko saada. Välilehtiä ihanista tuotteista on auki selaimessa päivä tolkulla. Ja käyn niitä tasaisin väliajoin ihailemassa ja huokailemassa. Vielä kuitenkin päätökseni on pitänyt ja pankkitili kiittänyt.
Joskus on kovin vaikeaa ajatella järkevästi kaikkien näiden ihanien tuotteiden ja tavaroiden mylläkässä ja mun ostohousuni senkun paukkuvat jos niille tilaisuuden antaa. Upean tarjouksen kohdalle sattuessa haluaisin ostaa kaikkea ihanaa koko ajan lisää. Sitten katson varastojani ja pakotan itseni ajattelemaan, että käytän niitä ensin pois ja sitten vasta uusia, tai voisinhan vaikka vaihtaakin jonkun kanssa.
Vuoden alussa halusin ja tarvitsin lisäosia Happy Planneriini, joten laitoin Filofaxini myyntiin Kalenterimanian Kirppikselle. Sehän kävikin heti kaupaksi ja sain antaa luvan itselleni tilata tarvitsemani lisäosat Klemmarikellarista, tosin vain sillä summalla mitä myynnistäni olin saanut. Voitte muuten uskoa, että kun pakettini saapui, niin intoni sen kanssa oli vielä tavallistakin suurempaa! Olin harkinnut ostokseni tarkkaan ja tilannut vain sen mitä tarvitsin. Taputin itseäni henkisesti olkapäälle ja olin maailman onnellisin. Ostolakkoni oli kuitenkin pysynyt.
