Avainsana: pwm

Plan with Laura – Värihaaste

Tänään on minun vuoroni tehdä värihaaste. Kun värit oli jaettu, ja huomasin minulle osuneen väriksi ruskean, olin varma ettei tästä tule mitään! Minulla ei varmasti olisi mitään ruskeaa. Katselinkin alkuun mainoslehtiä, selailin nettiä mutta mikään ei oikein sytyttänyt.

Lopulta päädyin penkomaan tarvikevarastojani ja täytyy sanoa, että yllätyin miten paljon minulla olikaan materiaalia ruskean eri sävyissä! Lopulta en meinannut osata päättää, mitä kaikkea otan tuunaukseen mukaan.

Yleensä tuunaan tarroilla ja teipeillä, mutta nyt aloitin rakentamaan aukeamaa paperipussista revityillä suikaleilla sekä bokseilla! Halusin haastessa toteuttaa aivan erilaisen aukeaman, mitä normaalisti teen. Ja pitkästä aikaa luovuudella olikin oikeasti tilaa. Leikkasin boksit mambin boksileikkurilla, jonka olen tilannut Heidin Korttipajasta. Todella kätevä ja boksit ovat melkolailla sopivat myös Paper Housen planneriin, jonka tilasin Chic Companylta.

Sitten läiskin tapani mukaan summamutikassa tarroja aukeamalle. Löysin jopa ruskeita päivämäärätarroja! Paperipussisuikaleiden päälle piirsin ruskealla kynällä trackereita ja tästä tulikin vahingossa muistitaulu. Innostuin täysin ja planneri pyöri pöydällä huimaa vauhtia, kun liimasin, revin ja tuunasin. Mahtava fiilis ja siksi haasteet onkin kivoja. Ne laittaa ajattelemaan boksin ulkopuolelta.

Tykkään lopputuloksesta tosi paljon! Millainen sinun ruskea aukeamasi olisi? Käy katsomassa muiden ylläpitäjien värihaasteen tulokset: CaritaSiniAj,MiljaPiiaInkaMirppuEija, Nanna ja Suvi.

-Laura

Puolison sanoin osa 2

Helou helou helou! Osa pidempiaikaisimmista kalenterimaanikoista ehkä muistaakin aiemmin miekkoseni kanssa yhteistyössä rustatun Puolison sanoin-postauksen. Siitä on kuitenkin kuin huomaamatta vierähtänyt aikaa jo yli 2 vuotta (2 VUOTTA, mihin aika menee?!), joten tuumin että voisi olla jo aika tehdä tästä haastattelusta päivitetty versio. Hieman etukäteen jännitin, että mitähän tällä kertaa vastaukset pitäisivätkään sisällään, kun ensimmäisellä kerralla jo puhuttiin vanhoista alushousuista.. Tämä oli kuitenkin riski jonka olin valmis ottamaan, ei muuta kuin kysymyksiä rustaamaan! Valikoin osan kysymyksistä suoraan edellisestä postauksesta, lisäsin jokusen uuden – ja haastoin miehen myöskin tavaroiden konkreettiseen tunnistamiseen!

Miten selittäisit jollekin joka ei tiedä, että mikä on Kalenterimania?

”Joukko ihmisiä jotka pimppaa kalentereita. Facebookissa. ”

Mikä kalenteri tai mitkä kalenterit mulla on käytössä?

*naurua* ”Ajaston..? Tavaroitten perusteella ainakin kymmenen eri. Joku Ajasto.”

Mitä kalenterituunaus-koristeita luulet että omistan eniten?

”Varmaan teippejä. Ku ne ei mahu sinne laatikkoon.”

Minkä nimisten firmojen kanssa Kalenterimania tekee yhteistyötä?

”Chic Company. Ajasto. Sit oli se mis on alussa se naisen nimi.”

Osaatko nimetä mitään kalenterimerkkejä?

”Heidi Swapp, Ajasto.”

Mikä kalenteri sulla on itselläsi käytössä? Entä ensi vuodelle?

”Emmä muista mikä on se tän hetkinen mut Ajasto on se uus.”

Mitä mieltä olet minun kalenterimaanikkoudestani? Miten se on muuttanut meidän elämää, vai onko? Onko joku Kalenterimaniaan liittyvä asia tai tapahtuma jäänyt mieleen?

”No ei nyt oo jääny tapahtumia mieleen, toi romun määrä vaan. Sille on omistettu yksi huone ja se vie vaikka kuinka paljon tilaa. Sä käyt jossain tapaamisissa. Mut kai se on tuonu enemmän hyvää ku pahaa.”

Mitä kaikkea minä teen liittyen Kalenterimaniaan?

”Olet ylläpitäjä. Paimennat tyyppejä. Pimppaat kalenteria. Kirjottelet. Kyselet.”

Mitä eri vaihtoja Kalenterimanian Facebook-ryhmässä järjestetään?

”Vaihtoja? Kalenterivaihtoja? Koristeita vaihdatte.”

Selitä omin sanoin;

  • ATC-kortti; ”Kai se on jonkin sortin postikortti.”
  • RAK-posti; ”Se oli se ”lähetetään ilmaseks juttuja muille”.”
  • Bullet Journal tai tutummin bujo; ”Se oli joku minne voi kirjotella kaikkee jännä. Sinne voi tehä jotain muistiinpanoja ja tämmösiä.”
  • Traveler`s Notebook; ”Joku matkustajan käsikirja. Vihko mitä lähetellään eestaas..? Eeei se se ollu. ”
  • MAMBI; ”Mikä? Joku ajatusvihko?”
  • Happy Planner; ”Hauska suunnitteluvihko.”
  • Plan with me; ”Suunnittelette yhdessä jotain.”
  • Washi; ”No se on teippi.”

Tunnistusleikissä pyysin miestä tunnistamaan tämän postauksen kuvissa näkyvät esineet, ja kertomaan mitä niillä tehdään.

Kalenterin shaker-kansi

”Joku alusta. Sivuille? Et jos kirjottaa niin laittaa tän sinne alle. Alunen.”

Washi-sample

”No tää on washi-sample! Niillä voi mallailla mikä on hyvän näköinen.”

ATC-kortti

*kääntää kortin ympäri ja lukee takaa tekstin ”Kalenterimanian atc-vaihto helmikuu 2017″* ”No tämä on ATC-kortti!”

Kalenterikoru

”Killutin. Sen voi laittaa kalenteriin. Niillä ei oo mitään ideaa, ne vaan roikkuu siinä.”

Rusettikoristeklemmari

”Tää on klemmari. Se törröttää kalenterin sivusta.”

Ja loppuun vielä yksi kysymys, mitä terveisiä lähettäisit kalenterimaanikoille?

”Te ootte outoja.”

Itse mietin näitä vastauksia ylös kirjatessani vain, että kuinka paljon voikaan toiselle jostain puhua ilman että toinen sisäistää tippaakaan.. No ei, tulihan sieltä oikeitakin vastauksia, ja esimerkiksi washi-sample-vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä! Ehkä kymmenen vuoden päästä Ajaston tosiaan itselleen ostanut miekkonenkin osaa puhua kalenterisanasto-kieltä jo sujuvasti?

♥, Inka (&Mutku)