Avainsana: pwm

Plan with Janita – Kalevalan päivä

Aurinkoista maanantaita ja hyvää suomalaisen kulttuurin päivää! Näin Kalevalan päivän kunniaksi pääsette katsomaan, kuinka minä inspiroiduin tuosta Suomen kansalliseepoksesta eli Kalevalasta. Löysin kirjan viime kesänä sattumalta kierrellessäni kirpputoreja kalenteriystävän kanssa. Alunperin tarkoituksenani oli käyttää kirjan kannet ja sivut itsessään askartelumateriaaleina, mutta tarkemmin kirjaa selatessasi totesin sen olevan liian arvokas tuhottavaksi.

Kirja on painettu vuonna 1932, ja sen runomuotoon kirjoitetussa tekstissä on aivan omalaisensa tunnelma. Kuvituksessa itse Akseli Gallen-Kallela on käyttänyt mustaa, beigeä ja tehostanut niitä voimakkaalla oranssilla. Kirjan kuvitus on pelkistetty, mutta silti täynny upeita yksityiskohtia. Omaa silmääni eniten miellyttivät erilaiset riimut ja symbolit sivuja koristamassa.

Ihastuin kirjan kerman sävyisiin, ajan kuluttamiin sivuihin ja niiden sormituntumaan. Kalenterinani toimivan Hobonichi weeks’in sivut ovat myös kerman sävyiset, josta lopullinen ajatus viikkoaukeaman tekoon syntyi.

Muistin säästäneeni yhdestä viikkokitistä yli jääneet ruskean sävyiset tarrat joiden ajattelin olevan lähellä kirjan kuvituksen sävyjä. Oranssin sävyn jätin suosiolla ulos, koska se ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini. Tarrojen lisäksi sivun ylälaitaan mukailin kirjasta löytyneen salmiakkikuvion joka miellytti erityisesti silmääni.

Teksitarroiksi valikoin ehdottomasti suomenkieliset, kun kyse kuitenkin on suomalaisen kulttuurin viikosta jota tässä tehdään. Karhut muistuttavat minua meidän upeista metsistä ja Kalevalan luontosuhteesta, ne pääsivätkin mukaan aukeamalle suloisin washiteipin muodossa. Loppuptuloksesta tuli sävyltään hyvin maanläheinen ja rauhoittava. Onko se sitten lähelläkään Kalevalaa, on kiinni jokaisen omasta tulkinnasta.

– Janita

Plan with Suvi – Kuldlelu

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Kuldlelun kanssa.

Hellurei ja iloista perjantaita! Tänään pääsette postauksen muodossa kurkkaamaan, miten tuunasin aukeaman traveler’s notebookiini Kuldlelun tuotteilla.

Yllättyneet jonoon: aloitin aukeamani siirtokuvilla, joihin ihastuin ikihyviksi saatuani niitä tämän yhteistyön myötä. Tuunauksen alla oli siis juhannusviikko jolle sattui myös täysikuu, joten valitsin aukeamalle kasviaiheita, kuita ja pyrstöjä.

Seuraavaksi oli todettava se karu tosiasia, että työt ne kutsuvat juhannusviikollakin, joten johonkin ne olisi myös merkittävä. Tähän keksin käyttää muistilehtiön kaunista, läpikuultavaa paperia.

Meinasin ensin repiä nuo työvuoroille meinatut laatikot, mutta päädyin jossain mielenhäiriössä tarttumaan saksiin ja jälki on sen mukaista. Sitten vain liimasin laatikot paikoilleen. Ehkä söpön paperin perhoset kannustavat työvuorojen läpi!

Seuraavaksi oli aika lisäillä koristeita ja täytettä aukeamalle. Tässä olen kerrostanut siirtokuvia. Aloitin täysikuulla, sillä tuo päivä on juurikin torstai 24. kesäkuuta, täydenkuun päivä! Sitten lisäsin siihen kasvin ja pyrstön. Oikealle sivulle vedin kahta erilaista washiteippiä jatkaen kasviteemaa.

Oikeaan alareunaan keksin laittaa leveästä washisamplesta leikkaamani pullon, jonka sisään kerrostin ensin siirtokuvan, ja sitten washeista leikattuja pitkävartisia kukkia.

Teippien rajat hieman näkyvät, mutta kaukaa katsottuna se ei haittaa ollenkaan. Aukeamasta tuli mielestäni tosi kiva, vaikka jouduin joissain kohdissa menemään mukavuusalueeni ulkopuolelle!

Ihanaa viikonloppua jokaiselle teistä!

Terkuin, Suvi