Avainsana: pwm

Plan With Milja – Värihaaste

Kaikista sateenkaaren väreistä tunnun käyttävän oranssia vähiten tuunauksissani, mikä on hämmentävää, sillä itse väri on ollut aina mieleeni. Pienenä se oli jopa lempivärini, ja silmämeikeissäni käytän oranssia kaikista useimmiten. Silti en kokenut omistavani tarpeeksi oransseja asioita syysteemojen ulkopuolelta, ja halusin rakentaa tämän haasteaukeaman nimenomaan jonkun muun kuin syksyn ympärille.

Olen ollut kesällä ja nyt alkusyksystä niin kiireinen, että Color Crushini täyttäminen on jäänyt todella vähälle. Tämän oranssin viikon aukeama sijoittuikin sujuvasti elokuun alkuun, mikä ehkä kertoo miten vähälle kalenteriparkani täyttäminen onkaan jäänyt. Tuunauksen aloitin itselleni uskolliseen tapaan washiövereillä.

Oranssia ja kultaista glitteriä, ja reunalle Teippitarhasta saatua, hieman appelsiininkukkia muistuttavaa teippiä. Ensimmäisenä oranssista väristä mieleeni tuli automaattisesti Orange is the New Black -sarja, mutta en tykännyt yhtään sen viimeisimmästä kaudesta jota odotin ilmestyvän kuin kuuta nousevaa, joten ärsytykseni oli turhan suuri tekeäkseni OITNB-teemaista aukeamaa. Typerä sarja, olen yhä katkera siitä kaudesta.

Appelsiineilla siis mentiin! Mikä olisikaan enemmän oranssia kuin appelsiinit, jotka kulkevat miltei jokaisella kielellä tarkoittaen samaa kuin oranssi! Tulostimeni ei tosin millään olisi halunnut lyöttäytyä yhteen appelsiini-ideani kanssa, sillä sen onnettomana omistajana en ole muistanut ostaa uutta mustepatruunaa. Tämän takia osa appelsiineista jäi hieman raidallisiksi ja värittömiksi, mutta onneksi pystyin viemään tästä asiasta huomiota toisaalle täyttämällä sivut täyteen muita tarroja.

Hamutessani oransseja objekteja pöydiltäni huomasin, että niitä olikin oikeastaan yllättävän paljon. Hyvä niin, sillä syksyn ollessa jo täysillä käynnissä, pitää mun seuraavaksi päästä toteuttamaan ainakin parit pumpkin spice -aukeamat. Heti sen jälkeen tietenkin, kun koko elokuu on väsätty loppuun ja niin edelleen. Eli ehkä pääsen palaamaan syksyn ruskasävyihin sitten kun muut tekevät punavihreitä jouluaukeamia. Se jää nähtäväksi.

Aukeama herätti ehdottomasti appelsiininhimon ja on ihanan raikas. Moni tuntuu oranssia väriä karttavan, mutta suosittelen kanssamaanikoita lähestymään myös tätä upean monipuolista väriä jatkossa vähän tuttavallisemmin!

Aiemmin värihaasteen pariin ovat päässeet Piia sekä AJ.

– Milja

Plan with AJ – Yhden asian haaste

Tämä olikin kiva haaste! Loppujen lopuksi päädyin käyttämään washiteippiä juuri niin kuin aina ennenkin, mutta toisaalta huomasin sen kuinka sitä itse tulee koristeltua piirtämällä kun ei ole sitä vaihtoehtoa käyttää valmiita kuvia. Tykkäsin itse tehdä tätä aukeamaa ja, kiitos piirroksieni, tästä tuli hieman lapsenmielisempi kuin monista muista aukeamistani joita olen esitellyt.

Alkutilanteessahan on ah, niin tuttu Heidi Swappin Memory Planner Largen aukeama. Ihan nakuna se on eli ei mitään merkintöjä eikä koristeluita tehty. Valitsin jouluviikkoa varten mielestäni jouluiset washit, joita löysin kätköistäni. Loppujen lopuksi yksi heistä jäi käyttämättä kokonaan kun hullaannuin niin kovin tuosta perinteisestä värimaailmasta eli vihreästä ja punaisesta. Musta filmiä muistuttava teippi pääsi myös käyttöön. Kohta kerron miten!

Käytän washiteippejä ehkä vähän tylsästi, mutta olen simppelin pohjaratkaisun ihminen. Talossa, puutarhassa sekä kalenterituunauksessa. Käytän washia lähinnä korostamaan ja reunustamaan. Nyt jos olisi ollut sellainen kynä mikä olisi pysynyt (kauniisti) tuossa punaisen teipin päällä niin olisin ehdottomasti kirjoitellut päivät siihen päälle. Kokeiltuani kaikki mustat kynäni totesin, että ei sitten – sovelletaan! Kirjoitin siis washien viereen sanottavani. Jotain vielä aion kyllä keksiä siihen päälle – ne näyttävät vähän alastomilta nuo punaiset kohdat kun kokonaisuutta katsoo, mutta jotain kivaa keksin. Onhan jouluviikkoon vielä aikaa!

Filminpätkät halusin laittaa pikkusissa osissa jokaisen päivän kohdalle ihan syystä. Jouluviikko on minulla perinteisesti ollut pyhitettynä Disneylle! Walt saa silloin varauksettoman huomioni – yksinoikeudella. Silloin nimittäin kahlaan tunteella läpi Disneyn klassikkoanimaatioita! Kaikki ihanimmat ja rakkaimmat animaatiot lapsuudesta on pitänyt hankkia ja niitä katson aina joulunpyhinä ja välipäivinä. Niistä tulee minulle se joulun tuntu! Toki katselen niitä muulloinkin, mutta joulu ei tule ilman niitä. Kirjoitin siis päivän leffan washinpalan kohdalle!

Loppukuvassa näkyy aukeama valmiina kynäilyineen! Aukeamassa ei siis ole käytetty muuta kuin washiteippiä mustan kynän ohella. Ja silti tuli oikein jouluinen aukeama verrattuna lähtötilanteeseen! Joulukuu on saatu juuri ja juuri käyntiin ja itse ainakin alan olla jo ihan kunnolla joulutunnelmassa – yllättävä käänne, eikö?

Tunnelmallista joulukuun alkua kaikille!

-Anna-Johanna