Avainsana: puoliso tuunaa

Plan with Mutku

Helou helou helou! Täällä kirjoittelee Inka, mutta tällä kertaapa en olekaan itse tuunannut tai askarrellut yhtään mitään tätä postausta varten. Tuunaustarvikkeisiin tarttui nimittäin tällä kertaa avopuolisoni! Eikä tämä ole edes ensimmäinen kerta – *täältä* pääsee kurkkaamaan mitä Mutkun tuunaamana viimeksi syntyi kalenteriini, reilut 4 vuotta sitten.

”Mitä tänne pitää laittaa?”, ”Paljonko tänne pitää jäädä tilaa?”, ”Saanko leikata tän kuvan puoliksi, että se mahtuu tänne?”. Tällaisia kysymyksiä kuului keittiönpöytämme ääressä sinä kesäkuisena iltana, kun mies tuunaili kalenteriani. Itse malttamattomana tuunailua kurkkien koitin saada valmiiksi lapsen päiväkodin kiitoskortteja pöydän toisella puolella. Lempikysymykseni olivat kuitenkin ”Missä sun kaikki hyvät tarrat on?” ja ”Eikö oo mitään hyviä kuvatarroja?”. Tämähän tarkoittaa selkeästi nimittäin sitä, että TARVITSEN lisää tarroja, eikö? Nyt siitä on myös toisen ihmisen mielipide.

Kun lähdin etsimään tarvikevalikoimaa tarjolle tuotavaksi, yritin kartoittaa esimerkiksi väritoiveita. Vastaukseksi sain että ”vaikka keltaista ja mustaa”. Mustaa aukeamalle löytyikin helpommin, mutta keltainen jäi toteutuksessa kyllä uupumaan – selkeästi ei nyt visiota vastaavia keltaisia asioita löytynyt käyttöön.

Jossain vaiheessa pöydälle nousi väliimme näköeste tarrakirjasta saatesanoin ”saanko nyt tehdä rauhassa”. Kun mies alkoi itsekseen naureskella, ehdin kieltämättä hetkeksi huolestua ja pelätä että syntyykö aukeamalle jotain mikä ei täytä julkaisukelpoisuuden määritelmää…. Yhtään esimerkiksi räävitöntä piirrosta ei helpotuksekseni kuitenkaan lopputuloksesta löytynyt, vaan voin näyttää teille millainen aukeama tästä tuli!

Kirosanateipin tarjolle valitessani olin jo täysin varma, että se tulisi käyttöön, ja sieltähän ne voimasanat maanantain kohdalta löytyvät – ”radiate positivity” tarran alta. Don’t step on snek -teksti on yksi omista suosikeistani aukeaman yksityiskohdista, samoin eri tarroista yhdistelty ”do all the things LATER” -teksti. Kokonaisuutena aukeama saa minut hymyilemään. Siinä on ihania sarkastisia lausahduksia, yhteen sointuva tummanpuhuva värimaailma ja mukavan tasapainoinen sommittelu. Ja toki se fakta, että oma rakas sen pyynnöstäni teki, eikä tarvinnut edes uhkailla, lahjoa tai kiristää!

Rakkauskirje

Marraskuun ensimmäinen. Monille varmasti masentavakin päivämäärä, harmaa marraskuu on saapunut. Mulle tää päivämäärä on kuitenkin henkilökohtaisesti tärkeä ja rakas, tänään on nimittäin mun ja miehen vuosipäivä. Ja tänään vietetäänki ensimmäistä kertaa parisuhteen pyöreitä synttäreitä, kymppisynttäreitä!

Miten ihmeessä se nyt Kalenterimaniaan liittyy sitten mitenkään? No siten, että mun jo usean vuoden Kalenterimania-taipaleen menossa mukana on tuo partanaama roikkunut enemmän ja vähemmän taustalla mukana myöskin. Mies on kuvannut livejä ryhmään kun oon avannut saapuneita paketteja. Muistan elävästi sen ilmeen kun noin nelisen vuotta sitten kesällä istuttiin olohuoneen sohvalla kuvaamassa mun Teippitarhalta saapuneen tilauksen avaamista livenä ryhmään. Miestä nauratti mun hihkuminen tarroista ja silmät liki pyöri päässä. Usean vuoden lempeän painostuksen myötä sain kerran pakotet.. eikun siis innostettua hänet myös tuunaamaan mulle yhden viikon. Hän on jaksanut ei vain yksi, vaan kaksikin kertaa vastailla mun kysymyspatteristoon blogipostauksia varten. Olen saanut autokyytejä miitteihin, ja saanut kysellä väriehdotuksia tuunailuihini oman pään lyödessä tyhjää.

En voi sanoa että Kalenterimania olisi meidän yhteinen harrastus, enkä sitä haluaisikaan – mutta tsemppausta ja iloa mun ilosta olen saanut roppakaupalla vuosien varrella. Tarrojen liimailulle ja teippien ihastelulle on ehkä naureskeltu hyväntahtoisesti, muttei koskaan vähätelty.

Joten kiitos Mutku – kiitos kun olet osallistunut, mahdollistanut, kannustanut ja ymmärtänyt pipertämisen tärkeyden. Mää rakastan sua. Monesta muustakin syystä, mutta ne ei enää liity Kalenterimanian teemaan, joten niitä toivottavasti muistan sulle kertoa kasvotusten.

Tälläinen rakkausvuodatus tähän maanantaihin, ehkä tänään voisi kirjoittaa kiitoksia vaikka kalenteriin ylös muutenkin. Muistaa miten erilaisin pienin tavoin elämän ihmiset osoittaa välittämistä – ja miten sitä voi itse näyttää.

-Inka