Muutama viikko sitten tein ryhmään aloituksen, jossa pohdiskelin inspiraation katoamista. Siis sitä, kun mikään kalenteri ei enää aiheuta säväreitä, sitä tunnetta että haluan vain silitellä kansia, kun ei ole jatkuvaa tarvetta tehdä koko ajan jotain. Sain ketjuun muutamia kommentteja, että pitääkö sen kalenterin muka koko ajan säväyttää? Ehkä ei sinulla, mutta minulla kyllä
Minä olen se, joka elää adrenaliinilla, joka etsii ja janoaa seikkailuja, uusia kokemuksia, jännitystä vatsanpohjassa, huumaavaa iloa. Vaikka ja ehkäpä juuri siksi, että rakastan arkea haluan siihen jotain extraa. Varsinkin jos puhutaan asiasta jonka ylipäätään pitäisi ilahduttaa minua, en näe mitään syytä miksi pitäisi pakottaa itsensä tekemään jotain mitä en oikeasti halua tehdä. Kalenterimania on minulle yksi tapa nollata päätä, siirtää ajatukset pois huolista ja murheista, se on tapa rauhoittua ja istua alas. Tiedän että monilla ryhmäläisillä on periaate että samaa kalenteria on käytettävä vuosi. Tottakai se olisi unelma, kaikki yksissä kansissa. Tunnen kuitenkin itseni niin hyvin, että tiedän että minun on turha edes yrittää. Kalenterini menevät vaiheittain, samoin kuin muukin elämä. Välillä menee hyvin ja välillä huonosti. Ja yleensä kun menee huonosti, jää aiempi kalenterini sivuun ja siirryn seuraavaan.
Nyt vain ei ole tullut sellaista kalenteria vastaan mikä säväyttäisi, mikä aiheuttaisi sitä huokailua ja tarvetta silitellä. Olen asiasta jopa hämmästynyt, koska esimerkiksi Happy Plannerin uutuuksista on julkaistu videoita jo. Toki siellä on paljon kauniita tuotteita, mutta ei yhtään sellaista että olisi PAKKO SAADA. My Plannerin uutuudet julkaistaan näinä päivinä, saa nähdä löytyykö sieltä jotain mikä saa sydämeni sykkimään. Tai sitten aika on tosiaan vihdoin kypsä sille, että minä ryhdyn bujoilemaan. Koska Auranotebookia odotan. Olen odottanut siitä asti, kun Aino siitä ensimmäisen kerran minulle puhui.
Mitä sitten tapahtui muutaman kalenterin kanssa? Erin Condren oli yksi niistä joilla oli todella iso merkitys minulle, mutta fiilistä latisti se, että kaiken mahdollisen toimitukseen liittyvän kanssa oli älyttömästi ongelmia. Se heijastui siihen että en enää halunnut käyttää Lifeplanneriani. Recollectionin zipperin kanssa olisinkin voinut elää kokonaisen vuoden, mutta veljeni kuoleman myötä kalenteri ahdisti. Kaikki siihen liittyvä kimalle ja kauneus tuntui feikiltä.
Kaiken kaikkiaan Kalenterimanian on tarkoitus tuottaa minulle iloa ja hyvää fiilistä, ei ahdistusta ja ärsytystä tai pettymyksiä. Ja jos se hyvä fiilis tulee siitä, että vaihdan kalenteria kun kyllästyn edelliseen, niin olkoon sitten niin. Sallikaa itsellenne niitä pieniä ihania väristyksiä arjen keskelle. Muistakaa myös ettei ole väärää tapaa harrastaa, ihmiset ovat erilaisia ja sen myötä myös tavat ja tyylit tehdä. Antakaa armoa itsellenne ja siinä sivussa myös muille.
Ihanaa viikkoa kaikille!
-Mirppu
Paketin saavuttua pääsin hommiin. Päädyin leikkaamaan rengassysteemin ympäriltä keinonahan ihan kynsisaksilla auki. Melko siististi sain, mutta operaatio jätti tietenkin sisämateriaalit parin – kolmen sentin levyiseltä kaistaleelta näkyviin. Liimasin keinonahan reunat sisämateriaaliin ja peitin leveällä washilla sen parin sentin railon. Muistin virkistykseksi tarkistin vielä, miten nuo kuminauhat yleensä menevät TN:ssa selkäpuolella ja samaisilla kynsisaksilla törkin mielestäni sopiviin kohtiin kuminauhalle reiät. Itselläni oli tarve kahdelle viholle ja passille paikat, niin virittelin nauhan kolmeen reikäpariin. Asettelin vihot, passin ja kuminauhapakettiin kuuluneen charmin paikalleen ja olin todella tyytyväinen lopputulokseen.
Sitten putkahti mieleeni, että vihkoset tarvitsevat muutamat tabit. Tuli aiemmin hankittua iso vihko 
