Avainsana: Plan With Me

Plan with Sini – Happy Planner Classic

Esittelin keväällä hieman, miten koristelen classic-kokoista Happy Planner -kalenteriani. Tyylini ei juurikaan ole muuttunut, mutta koristeluun käytettävissä oleva aika on ollut kevään ja kesän aikana todella tiukilla. Viime viikon aukeamassa päätin jälleen haastaa itseäni ja ottaa käyttöön värejä, joita en normaalisti käytä. Eräs ihana ryhmäläinen lähetti minulle kesän alussa RAK-postia (RAK on lyhenne sanoista random act of kindness, eli vapaasti suomennettuna kiltteyden ele), joka sisälsi aivan ihania vihreän ja punertavan persikan värisiä die cutseja, joiden teemana on rakkaus. Ajattelin ensin, että voisin käyttää saamiani die cutseja ystävänpäiväaukeamaan, mutta hääpäivä tuli vastaan pikemmin!

Viime aikoina olen aloittanut aukeamien koristelun tarroilla ja die cutseilla, koska en tällä hetkellä käytä koristeluun juuri lainkaan washiteippejä. Aikaisemmin aloitin aina teipeillä ja vasta sitten oli tarrojen vuoro. Pakko muuten mainita, että tuo tarra, jossa lukee: ”Wherever you go, I will follow”, sai mieleeni pyörimään Gilmore Girlsin tunnusmusiikin Where you lead, joka soi päässäni koko ajan, kun tein tätä aukeamaan.

Rakastan kukkia ja ensiksi huomioni kiinnittyi setin kukka -die cutseihin, jotka otin myös aukeaman inspiraatioksi. Niissä on myös sopivasti montaa eri väriä, joista oli helppo rakentaa aukeaman väriteema. Muistin, että minulla on Simple Storiesin tarroja, joissa on samaa väriteemaa ja jotka olivat jääneet minulta käyttämättä kokonsa takia. Tähän aukeamaan ne kuitenkin istuvat mielestäni todella hyvin. Mitä enemmän tässä nyt tuijottelen tämän viikon aukeamaa, sitä enemmän ihastelen näitä saamiani Simple Storiesin die cutseja. Ne ovat suorastaan niin ihania, että taidan tilata niitä lisää ja tuo Adore-setti löytyy ainakin Taitopuoti Paperinauhan valikoimista.

Minusta on ihanaa, jos aukeamalla on aina piristäviä yksityiskohtia tai suloisia kuvia. Tällä kertaa suloisin tarra lienee possutarra, joka on aukeamalla muistuttamassa minua maksamaan laskut ajoissa. Possutarra on Simple Storiesin tarrasetistä Domestic Bliss, jonka ostin Se Hämeenpuiston Vihkokaupasta, mutta tuota samaa settiä ei näkynyt ihanilla kauppiaillamme olevan juuri nyt myynnissä. Myös tarra, jossa on kukkia maljakossa, on mielestäni aivan ihana.

Tämä Happy Planner Best Year Ever on päiväämätön, joten päivämäärät kirjoitin itse. Jokainen kuukausi on myös väriteemaltaan erilainen, ja mielestäni oli hauska huomata, että vaikka die cutsien vihreä ja sivun sinivihreät päiväpalkit eivät ole täysin samaa vivahdetta, ne sointuvat silti kauniisti yhteen.

Jokaiseen aukeamaani tulee nykyään jonkin verran tekstattuja sanoja, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Minusta on aivan ihanaa, kun hallitsen sivellinkynillä kirjoittamista jo sen verran, että pystyn tuottamaan niillä aukeamiini kauniita tekstipätkiä. Tällä aukeamalla olen käyttänyt harmaata Pentel fude touch sign peniä, mintunvihreää ja vaaleanpunaista Tombow’n dual brushia tästä setistä sekä hopeista Sta-merkkistä glitterkynää, jonka ostin Suomalaisesta kirjakaupasta mutta josta en ihan hirveästi tykkää.

Valmis aukeama on mielestäni ihanan hempeä. Tunnelmaltaan se on hyvin samanlainen kuin uuden työpöytäni miljöö.

Ihania hetkiä kalentereiden parissa!

Sini

Onko Happy Planner sinulle vielä tuiki tuntematon? Käy kurkkaamassa tämä laaja tietopaketti näistä ihanista kalentereista!

Inspiraationa Kalenterimafia – Mirppu

Nämä ylläpidosta inspiroitumispostaukset ovat olleet valtavan hauskoja minusta, mutta kun omalle kohdalleni osui Janita, eli Nanna, niin vähän säikähdin. Janita edustaa minulle pikkutarkkuutta, selkeyttä ja girl boss -meininkiä, hän on kaikkea päinvastaista kuin minä. Olen suurpiirteinen ja vähän sinne päin-ihminen, se jota ei häiritse jos jokin tarra nyt ei ole millilleen oikeassa kohdassa. Tiedän että tuollaisilla asioilla on Nannalle merkitystä ja hän tekeekin hyvin omannäköistään, selkeää ja kaunista tyyliä. Mietin hetken lähdenkö toteuttamaan jotenkin graafista, selkeää linjaa vai mitä ihmettä teen. Yksi asia on kuitenkin ylitse muiden, jonka yhdistän Nannaan, nimittäin Etsy. Nanna on se, jonka puoleen minä ohjaan jäsenet, kun Etsyn kanssa on ongelmia. Joten lähdin toteuttamaan tätä haastetta sen kautta.  En suuremmin ole Etsyn ystävä, enkä harrasta kittejä. Kuten olen sanonut, olen se joka yhdistää kaikkea mahdollista ja lopputulos on suloinen sekamelska. Nyt otin kuitenkin käyttöön Tapio`s Daughterilta tilaamani kitin (tai siis osan siitä) ja nappasin varmuudeksi vielä viereen muutamat boxitarrat. Koska olen minä, oli mukaan pakko saada kuitenkin insipiraatiolauseita ja niitä oli onneksi jo kitissä valmiinakin. Washiteippi on Heidi Swappin teippi ja se on ostettu Chic Companyltä.

Käsittelyyn otin Mannan ensimmäisen hoitoviikon, joka tavallaan meillä tarkoittaa sitä, että syksy ja arki palaavat kehiin. Samalla minun olisi tarkoitus (taas kerran) alkaa pitää itsestäni huolta, eli suomeksi sanottuna aloittaa lenkkeily uudestaan. Olen tsempannut itseäni tähän lähestulkoot koko kesän ja nyt se on ylhäällä kalenterissakin (vieläpä Micronilla kirjoitettuna, ei voi pyyhkiä pois) joten pakkohan se on myös toteuttaa eikö?

Ensin ajattelin lähteä toteuttamaan itselleni ominaista pinkkiä aukeamaa, siitä kertovat jo päivämäärätarratkin, mutta lopulta päädyin tuomaan värimaailmaa alas, jotenkin Nanna ei tuo mieleeni pirskahtelevuutta ja pinkkiä, vaan enemmänkin revontulia asfaltin raosta, pirteyttä tasaisuuden keskellä, räjähtävää väriloistoa. Nanna on ihmisenä niin moniulotteinen, että ei sitä voi muutenkaan kuvailla. Toivon että aukeamani kuvastaa sitä jotenkin edes. Muistiinpanokohtaan liimasin quoten ”A strong woman looks at challenge in the eye and gives it a wink”. Tämä jotenkin tiivistää minut itseni ja Nannan.

Kurkkaa sarjan aiemmat postaukset tästä: AJ ja Piia.

ps. käyttämällä koodia KALENTERIMANIA10 saat 10% alen Tapio`s Daughterilta ja söpön freebien. Me emme hyödy koodista rahallisesti.

-Mirppu