Ihanaa alkavaa viikkoa, vihdoin marraskuu vetelee viimeisiään ja päästään aloittamaan ihan virallisesti joulun odotus. Meillä joulua on kyllä odotettu rehellisesti taas läpi vuoden ja joulukuusi ja osa koristeista on kaivettu jo marraskuussa esiin. Kyllä vain, kaikki teistä sen varmaan jo tiesivätkin, minä rakastan joulua. Joulu on ihmisen parasta aikaa. Aloitan jouluvalmistelut yleensä hyvissä ajoin, etteivät ne aiheuta stressiä ja paineita. Joulun kuuluisi mielestäni olla kiiretön, rauhallinen, perhejuhla, jossa lapset ovat suurimmassa osassa. Meillä onkin joulunaika rakennettu aikatauluineen niin, että se sopii Mannalle parhaiten.
Mutta vielä, ennen kuin hypätään ihan täysin joulujunaan, niin jutellaan hetki menneestä syksystä. Syksyt ovat minulle vaikeita. Tai niistä on tullut vaikeita näin aikuisiällä. Nukkuminen vaikeutuu, Mannalla selkeästi sama homma. Syksyisin myös inspiraationi tekemiseen katoaa, väsymys vie sen mennessään. Olen koittanut vaikka mitä jippoja, mutta lopulta törmään samaan fiilikseen. Ei kiinnosta. Kiinnostukseni kalenterointiin varmasti välittyy tämän postauksen kuvista. Tiedättkö sen tunteen, kun inspistä ei vain ole? Tätä marraskuuta kuitenkin piristi edes yksi juttu, nimittäin uusi yhteistyö, josta vähän jo huhuilinkin ryhmän puolella ja kerron teille heti kaiken, kun vaan saan.
Muuten täällä on kulkenut pienen pieni Moleskinen kalenteri mukana, jossa ei ole siis tarran tarraa. Raukka ei ole ikinä edes kuullut mistään washiteipeistä tmv. Olen todennut, että töissä on turha kantaa mukana isoa kalenteria ja kuvitella tekevänsä sinne hienosti ja kauniisti merkintöjä. Se ei toimi. Ensi vuodeksi sain Solidaarisuuskalenterin, koska kuulun Rauhanpuolustajiin, joten se kulkee mukanani ensi vuonna. Sen rinnalle tuleekin sitten se uusi yhteistyöjuttu, josta kuulette ryhmässä läpi vuoden.
Nyt jään odottelemaan sitä maagista joulukuuta, jouluvaloja, lasten riemua ja lahjapaperin rapinaa.
-Mira
