Heippa mania ja hyvää marraskuun ensimmäistä maanantaita. Täällä on syksy alkanut toden teolla ja meidän pieni perhe odottaa jo kovasti joulua. Kuka ruoan, kuka loman ja ketkä lahjojen vuoksi, siitä ei tässä postauksessa oteta vielä selvää.
Syksy ja arki haukkasi minut mukaansa niin, että happi ei välillä ole meinannut riittää. Olen paininut riittämättömyyden, epäonnistumisen ja itseluottamuspulan kanssa. Henkinen patteri pääsi kerran jo kunnolla loppumaan, kun tunsin olevani liian voimaton edessä olevien haasteiden tiellä. Onneksi työterveys otti minusta hyvin koppia ja olen päässyt kasaamaan itseäni uudestaan. Välillä kaikki mitä olen jaksanut, on halata omia lapsiani ja olla heille läsnä ja lähellä. Loppu energia onkin sitten käytetty kodinhoitoon ja siihen, että meillä on kotoa poistuessa puhtaat vaatteet.
Kun on kova innostumaan asioista mutta huono tekemään mitään valmiiksi, on soppa valmis. Todella tiedän, että pystyn ja osaan, tiedän että olen oikealla polulla ja nyt pitää vain pieni etappi kerrallaan kulkea eteenpäin. Olen ylpeä siitä, että olen oppinut tarttumaan auttavaan käteen ja kertomaan haasteistani ennemmin, kuin väkisin hukuttautuisin haasteitteni alle. Yhdistelen parhaani mukaan pikkulapsiarjen, työelämän ja lisäkouluttautumisen. Joskus menee penkin alle, mutta varmaa on se, että eteenpäin puksutellaan joskus hitaammin, joskus nopeammin.
Ruuhkavuositerveisin, Suvi
