Kuvissa vilahtava Ajaston Color A6 Luumu saatu, osa teipeistä/tarroista tullut Teippitarhan joulukalenterista.
Rakas perjantaipäiväkirja,
siitä on taas hetki vierähtänyt, kun olen viimeksi kuulumisiani tässä muodossa kertonut. Vuosi 2023 tuntui hujahtavan ohi sekunneissa, enkä vieläkään oikein käsitä, mihin ne kaikki päivät katosivat. Sitä aina kuulee, että lapsen kanssa aika kuluu nopeasti, mutta nyt vasta huomasin sen itsekin. Samaan aikaan haluaisin pysäyttää ajan ja nauttia pienestä ihmisestä, mutta toisaalta kehityksen seuraaminen on ollut erittäin palkitsevaa ja en malta odottaa esimerkiksi yhteisiä askartelutuokioita tulevaisuudessa.
Arjessa uuden opettelu on ollut perheemme vuoden kantava teema. Syksyllä tyttäremme aloitti päiväkodissa miehen palatessa töihin, ja on onneksemme viihtynyt siellä loistavasti. Pienen paikkakunnan etuja on ehdottomasti pienet päiväkotiryhmät ja tutut hoitajat, rauhallinen lapsentahtinen tekeminen. Tunnen itseni onnekkaaksi, että meillä on näinkin hyvä tilanne varhaiskasvatuksen puolella, kun tiedän, ettei samaa luksusta valitettavasti ole kaikkialla. Toki työmme on tuonut oman haasteen päiväkodin aikataulutuksessa, mutta sekin on onneksi hoidettu erittäin mallikkaasti.
Aikatauluttaminen ja kalenterin tärkeys onkin noussut todella isoon rooliin kahden vuorotyöläisen ja päiväkodin hoitoaikojen kanssa. Mieheni on oppinut katsomaan seinällä roikkuvaa perhekalenteria päivittäin (!) ja muistaa jopa satunnaisesti kirjata omat menonsa sinne. Huomasin myös, että tarvitsemme värikoodauksen, sillä pelkällä mustalla kirjoitetut työajat eivät enää meidän tarkoituksiimme toimineet. Olen myös pikkuhiljaa siirtänyt samaa värimaailmaa omiin kalentereihini, ja yhdellä vilkaisulla näen kuka on missä milloinkin.
Viime vuosi oli henkisesti myös erittäin raskas, kun jouduin viimein myöntämään, että kaikki ei ole ihan kunnossa, ja hain apua pitkään jatkuneeseen olotilaan. Masennusdiagnoosin saaminen oli samaan aikaan helpotus – en ollut vain huono ja laiska ihminen – mutta sen hyväksyminen ja siitä ääneen puhuminen on vieläkin työn alla. Lääkitys on kuitenkin auttanut valtavasti ja toimintakykyni on palautunut kovaa vauhtia. Luonnollisesti vielä on paljon tehtävää itsensä kanssa, mutta viikoittaisia keskustelukäyntejä en ole tarvinnut sitten lokakuun.
Nyt kun vuosi on vaihtunut, voin vain katsoa taaksepäin ja hengähtää, että tuli selvittyä jokseenkin kunnialla. Töissä oli loppuvuonna erittäin hektistä, kun tuli hieman väliaikaisia muuttujia esihenkilötiimiimme, joka toi minulle paljon ylimääräistä työtä. Unohtamatta tietenkään isointa kaupan sesonkia eli joulua. Päiväkodin aloitus toi luonnollisesti meille sairastelukierteen, joka suurimmaksi osaksi osui tyttäreen ja mieheen, mutta nappasin itselleni ikiflunssan, joka kiusaa minua edelleen tätä kirjoittaessani. Mutta me selvisimme, kotimme on pystyssä, kissat ja lapsi hyvinvoivia ja suhteellisen tyytyväisiä ja parisuhteemme on niin kunnossa kuin se kaiken tämän härdellin keskellä voi olla. Vaikka tiedän, ettei puolisoni tätä lue, haluan kiittää häntä ymmärryksestä ja tuesta, jota olen vuoden aikana saanut. Se merkitsee minulle paljon.
Toivonkin vuodelle 2024 hieman parempaa mielenterveyttä, vähemmän päiväkodista rantautuvia flunssia ja ristin sormet ja varpaat pienelle euriborille korkojen tarkistuspäivän lähestyessä.
– Laura S.
