Kaupallinen yhteistyö Ajasto

Heinäkuussa tupsahteli taas mukavaa postia Ajastolta, eli tulevan vuoden kalentereita vuodenvaihdetta odottelemaan. Hämmennys olikin suuri kun minun pakettini ohjautuikin ison kokonsa vuoksi paikalliselle postikonttorin virkaa tekevälle kuntosalille ja hain sieltä littanan lättysen laakean paketin! Pitää myöntää, että hetken ajattelin koko paketin olevan vitsi, mutta tästä linkistä pääset katsomaan kun salaisuus paljastui.

Minun paketissani olikin seinäkalenteri, Perhemuistikko Ihana!

Tässä kalenterissa on aina viikko yhdellä sivulla. Lisäksi sivulta näkee liputus-, pyhä- ja nimipäivät. Kalenterin strategiset mitat ovat 29x29cm, paperi on vahvaa. Tulevan vuoden värimaailma on lilan sävyinen, en siis valita asiasta lainkaan. Viikkonäkymä on jaettu viiteen sarakkeeseen eli meidän perheessä se tarkoittaa äitiä, iskää, esikoista, kuopusta ja yleisiä asioita. Meillä on käytetty jo kuluvakin vuosi samantyylistä kalenteria, eli tämä tulee luonnolliseksi jatkumoksi tänä vuonna päättyvän perhekalenterin tilalle.

Omasta mielestäni perhemuistikon ruudut ovat hyvänkokoiset, kokonaisuus selkeä ja sopivan leikkisä, ja juuri siksi tämän tuotteen lisänimi Ihana ei ole lainkaan huono.

Nähdään ryhmässä; tule vaikka kertomaan lähteekö tämä kalenteri juuri teidän perheelle testiin!

Suvi