Ajasto lähetti minulle viime vuoden lopulla vuodelle 2022 kalenterin. En silloin ollut vielä yhtään varma, mitkä fiilikset itselläni olisi kalenterista. Kalenterissa on sidotut sivut, eikä luonnollisestikkaan silloin niitä saa siirrettyä, ja tähän asti olen ajatellut sen olevan minulle sopimaton tyyli. Olen nimittäin käyttänyt ainakin kolme vuotta rengaskalenteria. Kuitenkin parin kuukauden käytön jälkeen se on osoittautunut ihan turhaksi ennakkoluuloksi ja olen aivan rakastunut kalenteriin. En haaveile tällä hetkellä mistään toisesta kalenterista.
Tuntuu siltä, että olen myös löytänyt oman tyylini tuunata tätä kalenteria. Nimittäin aina kalenterin vaihtuessa täytyy hieman etsiä omaa tapaansa tehdä, sillä usein sivun layout eli asettelu eroaa edellisestä kalenterista. Toisaalta taas tuntuu, että on ”jumittunut” yhteen tapaan tehdä koristeluita. Onko se huono asia? En itse osaa oikein sanoa tähän juuta enkä jaata. Välillä se harmittaa, että kaikilta aukeamilta löytyy samoja elementtejä. Useimmiten se ei kuitenkaan vaivaa mieltäni, vaan tykkään kaikista aukeamistani joita olen tehnyt. Kalenterimanian YouTube -kanavalta löytyy myös paljon Plan with Me -videoita, kun koristelen kalenteriani.
Kalenteristani löytyy kuitenkin myös tyhjiä aukeamia, vaikka tykkäänkin kalenteristani kovasti. Se on myös ihan OK! Aina ei tarvitse jaksaa ja huvittaa tuunailla kalenteria. Ennen podin huonoa omaatuntoa asiasta ja suunnittelin aina, että kyllä mä ne sitten jälkikäteen koistelen. Lopulta myönsin itselleni totuuden, että en koristele. Aika harvoin näiltä tyhjiltä aukeamilta löytyy edes merkintöjä, sillä aina ei vain jaksa.
Tämän kalenterin aukeamat ovat inspiroineet tekemään todella paljon kollaasimaisia koristeluja, jotka leviävät hieman viikkosivun puolelle. Kokonaan tyhjä sivu luo paljon mahdollisuuksia tehdä kaikenlaista. Jännityksellä odotan, miten tuunailuni muuttuvat tämän vuoden aikana kalenteria käyttäessäni. Vai muuttuvatko ollenkaan? Toinen asia joka jännittää on kalenterin kestävyys, sillä olen käyttänyt aika paljon papereita koristelussa. Kuinkakohan paksu kalenteri on vuoden lopussa?
Moikka. Olen Pia, 36-vuotias elämäntapa-askartelija Porista. Sairastan kroonista kipua ja väsymystä, joten elämänlaatu on aika heikko ja aikaa aktiiviseen tekemiseen on sen vuoksi hirveän vähän. Oon innostunut junk journaleista joskus vuoden 2017 paikkeilla ja jossain määrin koko ajan ajatuksissa on kytenyt tehdä ns. daily journal jota käyttäisin vähän päiväkirjan omaisesti. En orjallisesti ihan joka päivä, koska se ei sairastamisen vuoksi edes onnistuisi ja ei myöskään siksi että mä en ole yhtään rutiini-ihminen. Sidoin itselleni jo jonkin aikaa sitten kirjan melkolailla pelkistetysti. Sivut ovat sekalaista kirjansidontapaperia ja muutama yhteen liitetty kirjekuorikin löytyy joukosta. Ajatus tälle kirjalle oli tosiaan täyttää sitä kaikenlaisella ns. jokapäiväisellä, mitä se milloinkin sitten on. Tähän asti kun junk journalieni käyttö on lähinnä ollut art journal -tyylistä askartelusta nauttimista. Rakastan kuitenkin ajatusten paperille laittamista ja myös lukea entisaikojen ihmisten ajatuksia – joten miksi en itse tallettaisi ajatuksia vaikka vaan itseni luettavaksi tulevaisuuteen.
Oon lähtenyt tätä kirjaa tekemään ihan järjestyksessä. Tehnyt sivun tai aukeaman kerrallaan sillon, kun semmonen fiilis on ollut ja tehnyt siihen mitä sitten milloinkin mielessä on pyörinyt.Tässä postauksessa esittelen yhden aukeaman prosessin. Vahvasti kantavana teemana oli ystävältäni Aliisalta (Kalenterimanian ylläpitäjänäkin tunnettu) lainaksi saamani Rhonda Byrnen Taikavoima-kirja sekä ajatus siitä että en vaatisi itseltäni niin paljon. ”Done is better than perfect” on mainio voimalause just mulle, joka vitkastelen asioiden tekemisen kanssa. Koska en ole varma onko se just se asia jonka haluan tehdä tai että saanko sen asian juuri sillä kertaa tehtyä varmasti juuri niin täydellisesti kuin ylipäätään on mahdollista. Eli ainakin nyt alkuvuoden teemani on madaltaa kynnystä, laskea aita niin matalalle että pääsen sen yli vaivatta ja hymyillen. Haluan kannustaa siihen myös muita täydellisyyden tavoittelijoita, jotka tavoittelun lomassa syyllistyvät viivyttelyyn eivätkä siksi saa lopulta mitään aikaiseksi.
Aloitan yleensä papereiden ja keskeisten koristeiden valitsemisella. Näistä voi kyllä ihan leppoisasti lipsua ja monesti lipsunkin. Näiden tarkoitus on saada homma käyntiin. Valitset jotain mikä puhuttelee tällä hetkellä ja mistä on suhteellisen helppo aloittaa. Kaikkea ei pysty miettimään loppuun asti ja mulle tulee yleensä tosi paljon ideoita lisättävistä aineksista siinä vaiheessa, kun homma etenee askel kerrallaan.
Tämä kultakuparin värinen vesivärijauhe on yksi hyvä esimerkki siitä, ettei kaikkea pysty mitenkään suunnitelemaan alussa. Tämä on siis ihan akvarelliväriä ja aivan huikean metallimaista. Ajattelin käyttää sitä vähän sinne tänne tällä aukeamalla koska papereissanikin oli vähän kultaisuutta. Jauhe siis sekoitetaan veteen ja sitä voi käyttää aivan kuin vesiväriä. Se on tosi voimakaspigmenttistä ja silti hyvinkin edullista. Tuo purkki oli parin euron hintainen Tigerissa ja sitä oli kolmea eri sävyä.
Aluksi sitä oli tarkoitus laittaa vain vähän noiden muiden papereiden reunoihin ja ”sinne tänne”, mutta sen ja tuon keltaisen kontrasti alkoi tökkimään pahasti mun silmään joten päätin sutia sitä ihan kauttaaltaan.
Muissa papereissa se toimikin ihan suhteellisen kivasti, mutta juuri tuo keltainen, jonka kontrasti mua tökki, ei jostain syystä ottanutkaan väriä itseensä vaan irtosi kun käsi siihen kävi.
Mä en tykkää jos journalin välissä on jotain mikä sotkee – käsiä tai muita sivuja – joten päätin pyyhkiä kangasliinalla irti sen mikä lähtee. Ja lähtihän sitä. Tuo keltainen paperi on ilmeisesti sen verran liukaspintainen ettei väri tarttunut siihen, olihan toi kumminkin vesiväri joten en ihmettele. Tämä on kuitenkin semmosta mulle sopivaa työskentelyä. Mä en pienestä hätkähdä jos joku ei toimikaan niinkuin ajattelin tai toivoin. Että sikäli perfektionisti minussa ei pidä suurta valtaa – mä sopeudun yllätyksiin. Ennemminkin perfektionismini ilmenee aloittamisen tai säännöllisen tekemisen vaikeutena. On siis vaikea lähteä ylittämään aitaa tai ylittää aitoja joka viikko samana viikonpäivänä ihan vaan siks että pitää, mutta sitten kun oon siinä aidalla ja huomaan että toisella puolella onkin vaikka lätäkkö, keksin kyllä keinot jatkaakseni.
Nyt itseasiassa lopputulos miellyttää mua paljon enemmän kuin lähtökohta (se ärtsy keltainen) tai välivaihe (se hohtava metallipinta, johon ei varmaan ois edes mikään kynä tarttunut).
Oon myös jahkaillut ja vitkastellut daily journal -kirjan tekemistä koska en ole tykännyt käsialastani. Noh – tässä sitä nyt on esillä. Mietit varmaan miten kovasti harjottelin saamaan aikaiseksi käsialan joka miellyttää mua itseäni. Salaisuus – en harjoitellut. Päätin alkaa tykätä siitä. Päätin olla välittämättä siitä että se ei ole ”sellaista kuin tuolla toisella” – ei tietenkään ole, kun se on mun. Tässäkin ajatus siitä, että kirjoitetut sanat, ajatukset, muistot ja mietteet on kalliimpia kuin kirjoittamatta jätetyt. Niitä ei kukaan voi koskaan ihastella – jos ei liiemmin kauhistella käsialan rumuuttakaan. Itse olen kuitenkin niin paljon alkanut viimevuosina rakastaa erilaisia käsinkirjoitettuja vanhoja papereita, että päätin alkaa rakastaa omaa käsialaani just sellasena kuin sen just nyt on. Voi miten nopea tapa oppia mieleinen käsiala!
Lopuksi vielä satunnaisia doodlailuja – palloja, pisteitä, katkoviivoja – sinne tänne tasapainottamaan kokonaisuutta. Sen ei tarvitse olla mitään ihmeellistä kun se tekee jo ihmeitä.
Laitan yleensä leimalla päivämäärän, milloin olen tehnyt tai saanut valmiiksi aukeaman, koska niistä on kiva seurata myös miten tekeminen muuttuu ajan myötä.
Kettu-assistentti tarkastelee lopputulosta ja vaikuttaa tyytyväiseltä.
Muista myös sä: Done is better than perfect!
Päivät pitenee, kevät tulee. Kuulin jo lintujen lauluakin. Mukavaa kevään odotusta Kalenterimanian blogin lukijoille ja kiitos ylläpidolle mahdollisuudesta tehdä oma postaus.
