Avainsana: paperikko

Mixed mediaa Lauran kanssa – Epätäydellisen täydellistä

Hyytelövesivärit on saatu Suomen Taidetarvikkeelta ja Art by Marlene tekstitarrat ostettu Vihkokaupasta.

Heippa hei ja tervetuloa taas kerran seuraamaan mixed media -postaussarjaa, jolla toivon inspiroivani teitä siellä ruudun takana kokeilemaan itsekin mixed median ihmeellistä maailmaa. Tällä kertaa päätin pitkästä aikaa kaivaa Brushot kaapista ja lähteä niiden kautta rakentamaan työtä. Suunnitelmaa toteutukselle ei löytynyt, vaan tällä kertaa lähdettiin täysin fiilispohjalta tekemään.

Valitsin väreiksi tällä kertaa violetin ja harmaan (joka sisältää paljon muutakin väripigmenttiä kuin harmaata). Suihkuttelin alkuun pienellä pullolla vettä sivulle, jonka jälkeen ripottelin värijauhetta märkien kohtien päälle. Vettä tuli lopulta liikaa, joten päädyin kuivaamaan osan talouspaperiin, jonka jälkeen lisäilin vielä hieman värejä, pienen sumutuksen seuraamana.

Seuraavana aiemmistakin postauksista ehkä tuttuna elementtinä tuli pohjan kanssa samalla sävyllä lisättyä tekstiä. Tällä kertaa musteet olivat käytössä sapluunan avulla, eikä leimasimella, kuten viime kerralla. Yhtä lailla efektinä toimisi jokin abstraktimpikin kuviointi, mutta minulla näyttää nyt olevan joku tekstikausi.

Hyytelövesivärit olivat olleet Brushojen kanssa samassa kaapissa myös unohdettuina hetken aikaan, joten halusin ottaa edes yhden niistä tällä kertaa käyttöön. Alun suunnitelma värin käyttöön oli hieman erilainen, mutta Brushojen kuivuttua, idea muuntautui siihen, että tuputtelin siveltimellä tummimpiin läiskiin hieman kimalletta. En halunnut lisätä sitä koko sivulle, mutta varmasti tällä hopealla saisi ihanan tähtitaivaan aikaiseksi maalaukseen.

Minulta meni ihan luvattoman kauan päättää, mihin suuntaan lähtisin pohjan kuivumisen jälkeen. Selailin pitkään paperivarastojani, eikä mikään oikein tuntunut kutsuvan. Päätin kuitenkin napata uuden musteen ja tuputella ensin paperin kauttaaltaan jo käytetyllä sinisellä musteella, jonka jälkeen reunat värjäsin vielä liilalla. Päädyin lopulta leikkaamaan pienen paperikon moneen eri kokoiseen osaan ja asettelin niitä taas kerran liian pitkään eri paikkoihin.

Lisäsin myös paperikkojen päälle hetken selailun jälkeen La Dolce Vitan tyttötarran, josta leikkasin taas valkoiset reunat irti. Tämän jälkeen nappasin juuri viikko sitten postista hakemani uuden tekstitarrakirjan Art by Marlenelta. Tekstitarroista on tullut iso osa kaikkia art journal töitäni ja niitä tulee käytettyä lähes poikkeuksetta kollaaseissa.

Tekstivalinnaksi osui kaksi erillistä tekstiä, jotka puhuttelivat ja sopivat myös työn henkeen. Ensin olin vain laittamassa ”It is okay if they don’t like you. Not everybody has good taste.”, mutta työ jäi kovin tyhjäksi ja lisäsin vielä ”You don’t have to be perfect”, josta tämän postauksen otsikkokin sai inspiraationsa.

Työ ei kuitenkaan tuntunut vielä täydelliseltä, joten lisäilin lopuksi vielä ympyräleimasimella liiloja ympyröitä kohtiin, jotka tuntuivat liian autioilta. Ja jotenkin heti tuntui siltä, että sivu oli enemmän minun näköiseni ja ryhdikkäämpi. Joskus pitää ostata lopettaa ajoissa ja joskus pitää mennä fiiliksellä ja lisätä se loppusilaus.

Joko sinä olet uskaltautunut kokeilemaan mixed mediaa? Tule ihmeessä esittelemään omat työsi ryhmän puolelle, näkisin ne enemmän kuin mieluusti. Ensi kertaan! – Laura S.

Mixed mediaa Lauran kanssa – neiti Värikäs

Muistikirja, leimasin sekä muste on saatu Vihkokaupalta.

Heippa hei! Taas on aika lähteä tutkimaan yhdessä mixed median maailmaa ja otetaan työn pohjaksi yksi lemppari kierrätysmateriaaleistani eli paperitavaratilausten mukana tulleet silkkipaperit. Näillä saa tekstuurin lisäksi kivasti väriä työhön ja sen myötä ainakin itselle iskee usein pieni inspiraatiopuuska, kun lähden pohtimaan työn etenemistä.

Lähdin liikkeelle siitä, että revin jotakuinkin sopivan kokoiset suikaleet paperia ja sivelin Gel mediumia muistikirjan sivulle. Rypyttelin paperia pinnan muovaamiseksi ja sen jälkeen kiinnitin vielä reunat sivelemällä lisää liimaa paperin päälle ja reunoille. Tämä kuivuu välillä ihan tuskaisen hitaasti omille hermoilleni, joten lisäsin nopeasti perään jo oranssinkin silkkipaperin ja kerrostin sitä vihreän kanssa.

Seuraavaksi lähdin kaivelemaan akryylimaalejani. Halusin saada jonkin kivan, sopivan värin sivulle, ja päädyin lopulta Amsterdamin keltaiseen. Puristin väriä valmiiksi sivulle ja lähdin levittämään sitä ihan tavallisella siivoussienellä. Sienellä tuputtelemalla maaliin jää kiva, huokoisen näköinen pinta, joka on peräisin sienen koostumuksesta.

Väriä levitin tyhjän tilan lisäksi myös paperien reunoille ja siirsin sitä pieniä määriä tuputellen myös pidemmälle vihreään silkkipaperiin asti. Värit olivat ehkä aavistuksen liian lähellä toisiaan, jotta olisivat paremmin näkyneet, mutta ainakin väreihin tulee pientä vaihtelua.

Tykkään lisätä töihini joko leimasisimilla tai sapluunoilla kontrastia. Tällä kertaa tartuin suloiseen ympyräleimasimeen ja oranssiin väriin, jotka sain muutama vuosi takaperin Vihkokaupan ylläripaketista. Tämä kombo on todella toimiva omasta mielestäni, mutta taas kerran olin liian hätäinen odottaessani maalien kuivumista. Muutamat renkaat levisivätkin leimatessa, mutta sillä mentiin.

Halusin saada jonkinlaisen ihmishahmon työhön ja hetken varastojani kaiveltuani bongasin tämän hauskan die cut -pään, jolle päätin itse sitten rakentaa mekon paperikosta ja piirtää kädet ja jalat (surkeilla) piirrustustaidoillani. Oletettavasti pää on Art by Marlenen käsialaa, jonka kollaasipaperikko on itse asiassa myös käytössä tässä.

Päätin ohuella permanenttikynällä ”rajailla” mekon reunoja, hakien hieman samanlaista fiilistä, mitä pään art stylessä oli käytetty. Sen jälkeen mustalla akryylimaalitussilla lähdin tekemään kenkiä ja käsiä – taas kerran huomatakseni, ettei gel medium ollut vieläkään kunnolla kuivunut. Pienen taistelun jälkeen sain jotakuinkin itseäni miellyttävän lopputuloksen ja lisäsin vielä neitokaisen käteen yhden PET-kukkatarran.

Muutama hauska tekstitarra Tim Holtzin tarrakirjasta, mustalla tussilla vielä reunoille kehykset (edelleen tussi tuntui kärsivän sivun märkyydestä) ja muutamaan renkaaseen lisäsin pieniä pisteitä niitä korostaakseni. Ja työ oli sillä valmis!

Olen suhteellisen tyytyväinen lopputulokseen, vaikka saammekin nähdä, ovatko kynäni enää malttamattomuuteni takia käyttökelpoisia jonkin ajan päästä (hupsista!). Tykkään todella paljon art journal -töistä, joissa on paljon erilaisia elementtejä ja tekstuuria. Toivottavasti taas tämän postauksen myötä siellä ruudun takana innostut kokeilemaan uudenlaisia materiaaleja ja jos lähdet kokeilemaan, näkisin mielelläni mitä sait tehtyä! Nähdään ryhmän puolella ja ihanaa kevään jatkoa sinulle!

– Laura S.

P.S. Aikaisemmat Mixed mediaa Lauran kanssa -sarjan postaukset löydät täältä.