Avainsana: paperiaskartelu

Plan with AJ – Tervetuloa, syksy!

Syksy on ehdottomasti lempparivuodenaikani! Syksyssä on kaikkea ihanaa: luonto värikkäässä asussaan, kirpeät syysaamut ja pimenevät illat. Neuleasut, huivit ja villasukat. Takkatuli, kynttilät ja puolukat. Ai, että! Aivan innoissani siis aloitan syksyn ”jo” elokuusta – ja kalenterin koristelu kulkee ilman muuta vahvasti teemassa. Tervetuloa mukaan fiilistelemään!

Kalenterinani toimii Heidi Swappin Memory Planner Large. Tältä näyttää koskematon viikkoaukeama eli tästä lähdetään liikkeelle!

Kuvaa tarvikekasasta seuraavassa. Minä kun olen Se Tuunaaja, joka haalii kaiken fiilikseen sopivan ensin näkyville ja alkaa sitten vasta hommiin. Siksi ylipäänsä saan kuvaa materiaalista, joita milloinkin käytän! Hyvin vahvasti värimaailma tulee olemaan ruskeaa, oranssia sekä keltaista. Mikä olisikaan sen syksyisempää?

VAIHE 1. Irrotan aukeaman kalenterista, jotta saan tasaisen ja jämäkän pinnan jonka päällä tuunailla. Haluan piilottaa Swappin värimaailman kokonaan ja siihen käytän kelohenkistä skräppipaperia. Mittaan kaistaleiden leveydet huolella, ettei mitään jää pilkistämään mistään – se näyttää minun silmääni aina epäsiistiltä.

VAIHE 2. Teen yksireikäisellä rei’ittimellä reiät paperin jo valmiiksi oleviin kohtiin.

VAIHE3. Kun olen reiät tehnyt, on vuorossa päivänumerointien piilottaminen. Teen sen kahdesta syystä. Ensinnäkin elokuun ensimmäinen päivä ei ole maanantai niin kuin Swapp tahtoisi sanoa. Toisekseen haluan niistäkin värin piiloon. Leikkaan siis valkoisesta paperista pyöreällä lävistäjällä paperikiekkoja, joita sitten liimaan päivien kohtiin, jotta ne menevät piiloon.

VAIHE 4. Kun paperikiekot peittävät alkuperäiset päivänumeroinnit, on siihen päälle hyvä laittaa oikeat päivämäärät. Vaikka yleensä teen numerot käsin, tällä kertaa minulla sattui olemaan numerotarroja joita käyttää! Päädyin myös loppujen lopuksi piilottamaan myös August- tekstin.

VAIHE 5. Lisään washiteippiä ja leimasinkuvat ensin. Washia käytän tällä kertaa aika säästeliäästi. Mielestäni minulla on niin paljon kivoja muita koristeita, joita käyttää, että en halua tunkea aukeamaa liian täyteen (ainakaan heti!)

VAIHE 6. Lisään tarrat ja die-cutsit ynnä muut koristeet, joita keksin käyttää! Tähän teemaan halusin vielä askarrella vasemmassa yläkulmassa näkyvän lintuklemmarin sekä oikeassa reunassa olevan journaling cardin. Sen reiät sopii Swappin reikiin (kun niin tein) eli se tulee seilaamaan tuohon sivujen väliin. You can do it- teksti etusivulla ja Slap it high!- teksti takasivulla tuovat vähän asennetta viikkoon!

Tuunattuani aukeaman monesti annan sen istua silmään hetken ja teen sen jälkeen vasta muutoksia. Tästä aukeamasta tiedän jo sen verran muuttavani, että lisään väriä taustaan tai ainakin leimattuihin kuvioihin – voimistan olemassa olevia tekstejä ja muutakin värimaailmaa. Syksyn tunnelmaa siis tulossa, aivan ehdottomasti! Kynäilyt tulevat toki lisääntymään myös viikon edetessä.

Tästä on hyvä hypätä elokuun matkaan. Iloa syksyn odotukseen myös kaikille lukijoille!

 

-Anna-Johanna

 

Haaste: Mitä haluaisin vielä oppia?

Havahduin tällä viikolla siihen, että surffailin netin ihmeellisessä maailmassa ja eksyin tarroja vilkuilemaan. Aikani katseltuani mietin, että olisipa hieno juttu kun löytäisin tarroja, joissa olisi pärstän kuvia. Naamoja eri ilmeillä. Niitä voisi sitten viljellä sen mukaan miltä sinä päivänä tuntuu. Yllätyin itsekin. Siis naamoja? Niitä joilla on silmät ja suu? Niitä mitä olemme piirtäneet valtaosan elämästämme aina milloin mihinkin ja millä milloinkin. Ja nyt niiden pitäisi olla valmiina piirrettynä, leikattuna ja itseliimautuvina? Hei haloo. Siihen ralliin en lähde – pitää minunkin jotain vähän tehdä itse. Siispä piirtäminen ja kirjoituksieni kuvittaminen on se juttu minkä otin tähtäimeen tässä oppimishaasteessa.

Erityisen traagisen tästä tilanteesta tekee se, että olen ollut kuvataidekoulussa kuusi vuotta elämästäni. Pääsykokeissa Anna-Johanna ,9, oli luottavainen sillä tehtäväksi osoittautui auringonlaskun maalaaminen. ´Tämän mä osaan – mä pääsen niin sisään!` Ja Anna-Johanna pääsi. Kävi uskollisesti vuosikausia ja teki ties millaista teosta. Harrastukset alkaa ja ne myös loppuu kun elämäntilanteet muuttuu. Ihmettelen kuitenkin mihin se tekemisen palo hävisi. Into luoda ja kokeilla. Ylpeys siitä, että ´minä tein tämän – eikö oo hieno!´ Se oli joskus, mutta en tiedä missä se on nyt tämän 15 vuotta piilotellut. Saattoi käydä niin, että Anna-Johanna kasvoi aikuiseksi ja hänestä tuli perfektionisti, jonka tulee onnistua kaikessa ekalla yrittämällä ja jäljen tulee olla priimaa. Valitettavaa, mutta totta. Ei kuitenkaan lopullista – jos hän niin itse päättää. Näin hänen tulisi sanoa itselleen useimminkin.

Taide. Jos maalaat, piirrät, muotoilet tai veistät niin teet taidetta? Olet siis taiteellisesti lahjakas? Mitta-asteikkoa ei ole, koska työsi jälki on yksilöllinen ja kauneus on katsojan silmässä. Täytyy sanoa, että en ole koskaan kokenut olevani taiteellisesti lahjakas. Kaikki muut ovat, mutta en minä. Kuka sen on päättänyt? Minä, mutta miksi ihmeessä? Eikö voi tehdä ollenkaan jos ei koe itse olevansa taiteilija? Jos olenkin niin surkea piirtämään kuin kuvittelen niin eikö olisi hienoa kun tekemällä huomaisi, että se suunta todellakin on vain parempaan? Ajatus huvittaa minua. Vino pino vapaapäivänä tuhlattua paperia takassa, ettei kukaan näe, että antauduin tunteen vietäväksi ja aloin luomaan oikein olan takaa. Ja kaikesta siitä koetusta tunteenpalosta huolimatta siitä pilvestä ei tullut tarpeeksi pehmeän näköinen. Järjellä kun ajattelen niin osaan päättää, että alan toteuttaa hyväksi havaittua taktiikkaa: yrityksen ja erehdyksen kautta. Ja tuli mitä tuli- mentaliteetilla mennään. Aion ottaa kynän käteen, vähän pensseliäkin ja katsoa mitä lähtee syntymään. Ehkä joskus kerron miten haasteen suorittaminen sujuu ja mitä olen matkan varrella huomannut.

Ihmettelen kuitenkin yhtä asiaa. Miten ihmisestä, joka rakastaa kaikkea kaunista ja esteettistä, tulee tällainen puusilmä? Sokea nimenomaan sille, mitä kaikkea oikeasti osaisi itse tehdä jos haluaisi tarpeeksi. Väitän, että siitä se on itselläni kiinni. Kun ei yritä niin ei voi epäonnistua. Epäonnistua missä? Vain itsehän minä tiedän millaisen tekeleestäni päässäni suunnittelin. Jos nyt aloitan niistä naamoista. Mikä on pahinta mitä voi tapahtua? Päästä tulee suippo? Siinä tapauksessa piirrän sille suipon lakin – kyllä se pärjää. Niin pitäisi minunkin.

 

Luomisen iloa päiväänne!

-Anna-Johanna