Avainsana: paperiaskartelu

Minun kalenterini

Täällä kirjoittelee melko tuore kalenterimaanikko, hei! Kaikki alkoi alkukesästä, kun vanha kalenterini loppui, enkä halunnut ostaa tylsää kaupan kalenteria. Päätin askarrella kalenterin itse. Kiekot kalenteriin ostin Heidin Korttipajasta ja paperit kalenteriin leikkelin joskus Lidlistä ostetusta paperikosta. Rei´ittimellä tein siihen reijät, ja saksilla leikkasin pienet lovet, jotta paperin saa liu’utettua paikoilleen. Tykkään kalenterini sivujen liikkuttelusta. Siivous-trackerit ja lasten lukujärjestykset seuraavat perässä, kun kuukaudet menevät eteenpäin.

Eksyin kerran YouTubessa Amandarachlen kanavalle, jonka kautta tutustuin bujoiluun ja kalenterin koristelemiseen. Sittemmin löysin tieni Facebookin kalenteriyhteisöihin – nyt vähän harmittaa, etten tiennyt tällaisten olemassaolosta aiemmin! Olisin kalenteriholistina ja tussimaanikkona tehnyt kalenterini melko toisenlaiseksi kuin nyt. Sittemmin olenkin joitain sivuja kalenteriini uusinut, koristellut enemmän ja lisäillyt kuukausitrakkereita.

Siitä päästäänkin tämän viikon viikkoaukeamaan! Tombown tussit ovat uusin intohimoni, ja kirjoittelu ihanan värisillä tusseilla on vain niin terapeuttista. Väriksi valikoitui uusimpien tussieni joukosta kaunis ja utuinen sävy: Mist purple 553.

Viikonpäivät kirjasin niin, että Clas Ohlsonilta ostetun sticky note-paperiteipin leikkasin kolmeen kapeaan soiroon, ja kiinnitin paperille.  Teipin päälle kirjoitin viikonpäivät, ja revin teipin pois. Näin sain aikaiseksi efektin boordista, joka on letteringin eli kirjoituksen ”edessä”.

Samaa tekniikkaa käytin to do-listan ja ruokalistan reunuksissa. Teippasin kohdat ja ympärille piirtelin lehtiä. Ruokalista jäi vielä kuvausvaiheessa suunnittelematta, mutta ehkäpä sunnittelen sen myöhemmin..  Sivun sisäreunoihin laitoin vähän washia tuomaan väriä muuten aika vaaleaan viikkoaukeamaan. Viikonlopun kohdalle kirjottelin tuollaisen pikku muistutuksen, että myös itsestään täytyy pitää huolta, ja rakastaa myös itseään.

Pienet koulubussit olen piirrellyt koneella, tulostanut ja leikannut muotoonsa.  Viikko-aukeamasta tuli mielestäni oikein nätti. Viikonloppuna sen askartelin, värit ja kaikki jotenkin kuvastavat minun sen hetkistä olotilaa, olin hieman alakuloinen. Muutenkin syksy ja sen pimeys sekä sateet saavat minut hieman masentumaan. Täytyy ensiviikolle tehdä jotain oikeen reippaita värejä, jospa siitä mielikin kirkastuisi!

Syysterveisin, Jolanda

Taas kärryillä elämästäni

Siisti koulupöytä houkuttelee. Otan tuolin alleni ja kaivan lukollisesta laatikosta pienen päiväkirjani: ”Rakas kukkis! En ole kirjotanut sinulle pitkään aikaan.” Uppouduin kertomaan tapahtumista läheisimmälle ystävälleni, päiväkirjalle. Aika pysähtyi. Ja sitten se vieri, ja kieri, läpi murrosiän vuoristoradat ja heitti huolella kaikki kiepit opiskelijan ihmissuhdeviidakossa. Lopulta minä putosin kelkasta asemalle vuonna 2013. Isoja asioita tapahtui elämässäni yhtenä vyörynä. Vaikka suurin osa niistä olikin positiivisia, olivat ne jälkeenpäin ajatellen kuitenkin minulle liian suuria asioita samalla kertaa. Elämä jatkui vuosi toisensa jälkeen, mutta minä olin jäänyt kyydistä. Aloin kaivata ystävääni, päiväkirjaa, jonne vuodattaa tuntemuksia ja tapahtumia. Harvoin olin jaksanut kaivaa sen esille harmitellakseni, ettei se ollut ollenkaan ajan tasalla. Toisin sanoen päiväkirjan täyttäminen oli jäänyt, koska oli vaikea hypätä elämän ehkä isompien asioiden yli niin kylmästi.

Syksyllä 2017 ajoin autolla ja kuulin pätkän radiolähetyksessä bullet journalista.”Se on kuin kalenteri, päiväkirja, muistilaput – yksissä kansissa.” Päiväkirja! Ja kalenteri! Ja itse tekeminen! Ne kolahtivat minuun. Laitoin kotona Googlen laulamaan – siitä tulikin seireenin laulua, jonka pauloissa olen ehkä lopun elämääni! Olin löytänyt itelleni uuden elämän bujoilun avulla. Google oli tuonut minut myös Kalenterimanian ovelle. Kurkistelin ensin ikkunoista, mutten uskaltautunut painamaan ovikelloa. Istuin terassille bujoilemaan.

Pikkuhiljaa aloin kiinnostua muustakin kuin värikynillä piirtelystä. Löysin tieni Teippitarhaan, josta mukaani tarttui washiteippejä ja sivellintusseja. Samaan aikaan aloin kiinnostua harrastukseen liittyvästä tuunailemisesta ja etsin Facebookista vihkotuunareita, tuloksetta. Sitten tajusin katsoa selkäni taakse. Siinä oli ovi, jossa luki: ”Kalenterimania, kalenterituunauksesta kiinnostuneet. Huom. Tervetuloa myös bujoilijat!” Aa! Siis minä! Nousin reippain mielin kainalossani bujo ja kymmenkunta sivellintussia ja soitin ovikelloa!

– ”Tervetuloa!! <3 <3 Heidi Swapp, EC, HP mini tai personal, miitti, kittejä, katteja, yksisarviset ja laiskiainen..”

– ”Joo, laiskiainen, moi vaan kaikki! -ööh, en kyllä ymmärrä mitä kieltä täällä puhutaan..”

Vaikka aluksi puuttui yhteinen kieli, tunsin tulleeni kotiin. Täällä oli niitä, jotka kirjoittivat kirjeitä ja halusivat niillä ilahduttaa toisia, juuri niin kuin minäkin! Täällä oli niitä, jotka myös bujoilivat ja kirjoittivat päiväkirjaa, ja mikä parasta paljon paljon askartelemisesta, kädentaidoista ja taiteesta kiinnostuneita, suurisydämisiä ihmisiä!

”Voi että ootte kaikki ihania!!<3 Olen kiitollinen, että tulitte elämääni!”

Nyt elämääni ja bujoiluuni kuuluu niin kitit ja katit kuin livet ja lovetkin. Pikkuhiljaa olen päässyt perille myös maniaperheen yhteisestä kielestä ja tuunailuni meinaa lähteä vähän manian puolelle.

Avaan uuden ystäväni, bujon, otan puhtaan sivun ja annan tunteideni ohjata: ”Rakas päiväkirja, en oo kirjottanu taas pitkään aikaan mutta: Oon taas kärryillä elämästäni ja se on laiffii! <3”

Rakkaudella Sarkku