Avainsana: päivätty kalenteri

Wonderland 222 -kalenteri

Tänä vuonna mulla on mennyt paljon aikaa ja rahaa löytää itselle mieluinen kalenteri. Aina oon jonkin aikaa ollut tyytyväinen, mutta jokaisessa kokeilemassani kalenterissa on ollut joitain asioita, jotka on kuukauden päästä häirinnyt niin, että inspiraatio sen käyttöön on kadonnut. Toki mukana on ollut myös ihan vaan mielenkiinto saada uudenlaisia kalentereita ns. testiin. On kokeiltu Hobonichi Weeksiä, Hobonichi A6, Hobonichi Cousinia, Jibunin eri kokoja ja bullet journalia yms. (joista suurin osa käytössä joka tapauksessa ), mutta nyt vasta löysin itselle toimivan kalenterin tälle vuodelle. Nimittäin Wonderland 222 A5-kokoisena.

Wonderland 222 on yhdysvaltalainen kalenterimerkki. Kalentereita on saatavilla A5-, B6- ja A6-koossa joko päivättynä tai päiväämättömänä. Tämän vuoden päivätty kalenteri alkoi 2021 marraskuusta ja loppuu 2022 joulukuuhun. Kuvassa näkyvät jo koristellut kannet.

Saatavilla on myös samoissa koossa olevia ”muistikirjoja”, joko 192- tai 368-sivuisena. Värivaihtoehtoja on muutamia. Niin kalentereissa kuin muistikirjoissakin on alussa kolme valmista index-sivua sekä yksi key-sivu ja kaikki sivut ovat numeroituja. Paperina näissä käytetään Tomoe River -paperia (Hobonichista tuttu), joka on erittäin ohutta, mutta kestävää, eikä se ohuudesta huolimatta vuodata kovin monien kynien musteita läpi. Ainakin kalentereissa on kaksi kirjanmerkkinauhaa, kullankeltainen ja tumma sinertävänharmaa.

Index-sivujen jälkeen tulee neljän vuoden kalenteriaukeamaa, johon oon merkannut vaan läheisten synttäripäivät.

Seuraavaksi tulee tämän vuoden näkymä, jossa seuraan erästä tärkeää asiaa, jota en tässä nyt halua näyttää. Aukeamalla on jokaiselle päivälle oma pieni alue, johon merkata mitä ikinä haluaakaan ja alla paljon kirjoitus- tai koristelutilaa.

Sitten seuraa sivut, joissa on aukeamalla kolme kuukautta kerrallaan. Itse oon käyttänyt näitä tilauksien seurantaan, mutta näille voisi keksiä paljon muutakin käyttöä.

Sen jälkeen on vielä tracker-sivut, jotka ovat sivuttain, eli kalenteri täytyy kääntää (huom. A6-koossa nämä ovat oikein päin). Perfektionistina tämä aluksi vähän häiritsi, mutta totuin asiaan kuitenkin nopeasti! Nämä on omasta mielestäni tosi kivat ja kätevät seurata itselle tärkeitä juttuja. Tilaa on seurata ainakin 18 eri asiaa!

Sitten päästään varsinaiseen kalenteriosuuteen. Wonderland 222 -kalentereissa on kuukausinäkymä, jota seuraa heti perään kyseisen kuukauden viikkosivut (ei siis kuten esim. Hobonicheissa, että kaikki kuukaudet ovat peräkkäin ennen viikkosivuja). Kuukausinäkymä on mielestäni ihanan selkeä ja ainakin tässä A5-koossa tilaa on paljon kirjoittaa tärkeitä menoja ja muistutuksia. Sivussa on ohut sarake vaikka tehtävälistojen tekemiseen ja sen alla edellisen sekä seuraavan kuukauden mininäkymä. Jokaisen kuukauden alussa on yksi overview-sivu vaikka kuukauden tärkeimmille muistettaville asioille (itse käytän laskujen seurantaan) ja lopussa review-sivu, johon voi vaikka tehdä yhteenvedon mitä kuukauden aikana tapahtui yms.

Viikkosivut on itselle se lemppari osuus. Mulla on iso käsiala erityisesti, jos haluan kirjoittaa nopeasti, ja tässä kalenterissa yksi sarake on 4,3 cm levyinen! Lauantai ja sunnuntai on jaettu samalle sarakkeelle, eli niissä on vähemmän tilaa pystysuunnassa. Joillekkin tuo on iso miinus, mutta itse olin valmis maksamaan sen hinnan siitä, että saan kirjoittaa ”leveästi”. Kaikki lauantait ja sunnuntait ovat tummemman harmaalla pohjalla niin viikko- kuin kuukausisivuillakin. Maanantaista perjantaihin on myös tunnit merkittynä klo 07-21.

Viikkosivujen jälkeen alkaa ns. päiväsivut, joita on 77. Nehän ei riitä koko vuodelle sivu päivässä -systeemillä, mutta sivuja voi vaikka jakaa tai käyttää johonkin muuhun tarkoitukseen. Mä käytän näitä listoille (leffat, kirjat yms.) ja loppusivuja käytän sellaisille isommille to do -jutuille, jotka ei mahdu muualle kalenteriin. Näillä sivuilla on myös vasemmassa reunassa vuorokauden kaikki tunnit klo 1-24.

Tilasin kalenterin Wonderlandin omilta sivuilta (www.wonderland222.com) Yhdysvalloista ja lisäkulut oli melko suuret, mutta jälleenmyyjänä ainakin aiemmin on toiminut saksalainen myyjä Scrappies (www.scrappies.de), josta luulisi saavan tilattua halvemmalla. Mutta tällä hetkellä siellä ei näitä ollut.

A5-kalenterin hinta on normaalisti Wonderlandin omilla sivuilla 37,95€, mutta tällä hetkellä päivätyt kalenterit ovat -40% alessa, eli 22,95€ (+ tietysti lähetyskulut ja alv.)

Lopuksi vielä A5-kalenterin mittoja ynnä muuta:
Sivumäärä: 288
Paksuus: n. 1,3cm tyhjänä
Paino: 255g tyhjänä
Korkeus: 21cm
Leveys: 14,8cm
Ruudun koko: 4mm
Viikkosarakkeen leveys: 4,3cm
Kuukausiboksin leveys ja korkeus: L 3,2cm K 3,65cm.

Huom! B6 on tällä merkillä pienempi kun mihin ehkä ”täällä päin” on totuttu. Wonderlandin B6 on 17,6 x 12,5 cm, kun taas esim. Stalogy on 18,2 x 12,5 cm. Muovisuojakannet ovat siis myöskin pienemmät ja niitä saa ainakin Wonderlandin omilta sivuilta tilattua.

Jos kysymyksiä jäi, mulle voi laittaa Facebookissa viestiä (Hanna-Mari Keskinen) ja osaan jonkin verran vastata myös B6-kokoiseen liittyviin kysymyksiin!

Hyvää kevään jatkoa kaikille!
– Hanna-Mari

Uudelleen löytynyt inspiraatio

Minulla meni pari vuotta kalenterin osalta hyvin minimalistisesti inspiraation puuttuessa. Käytössä oli pieni taskukokoinen kalenteri, johon merkkasin vain pakolliset menot. Nekin perus kuulakärkikynällä. Inspiraatio kalentereita kohtaan oli siis täysin hukassa.


Tänä vuonna kalenteri-innostus on pikkuhiljaa noussut koko ajan, ja kun sain tiedon, että pääsin opiskelemaan, päätin että nyt panostan kunnolla taas kalenteriin. Selasin läpi vanhoja kalentereitani ja mietin, mikä on niissä minua miellyttänyt ja millaiset viikkonäkymät ovat toimineet parhaiten.

Alkuvuoden käytössäni oli ollut pocket-kokoinen tn (traveler’s notebook), johon olin pieneen pistevihkoon tehnyt itse viikkonäkymät. Väliin tein taskun, sekalaiset vihon, laitoin klemmareita ja koristelin minimalistisesti kalenterisivuja. Tämä oli ollut minulle mieluisa ja olen pitänyt kalenterista, mutta syksyn lisääntyvissä menoissa tarvitsin ehdottomasti enemmän tilaa. Halusin myöskin ns. helpomman vaihtoehdon, eli valmiin kalenterin.


Totesin Happy Planner Minin miellyttävän eniten ulkonäöllisesti sekä koon puolesta. Vanhassa HP Minissäni päivät olivat vaakatasossa, joka ei niin hyvin toiminut minulla, joten lähdin etsimään Miniä pystypäivillä.

Vaatimuksena oli myöskin että kalenteri on valmiiksi päivätty, koska tunnetusti minä en ole hyvä päiväämään kalenteria itse. Jossain kohtaa menee aina pieleen ja laitan päivämäärän väärään kohtaan, sekoan numeroissa tai muuta vastaavaa. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun näin on käynyt. Joten nyt en enää halunnut siihen hommaan lähteä.


Happy Planner on minulle myös hyvä vaihtoehto siinä mielessä, että siihen saa hyvin erilaisia lisäosia. On lisäsivuja, taskuja, post it -lappuja, muistilappuja, omia jokaiseen HP-kalenteriin sopivia tarrapaketteja ja paljon muuta.


Pikaisen selauksen tuloksena löysin Klemmarikellarista ihanan värisen HP Minin, jossa päivätkin ovat haluamallani tavalla ja valmiiksi päivätty. Tietenkin ostoskoriin valikoitui myös lisäsivuja sekä pari taskua. Klik ja tuotteet oli ostettuna. Valitsin noudon, koska matka on sen verran lyhyt. Tämä oli ehkä sinänsä virhe, koska paikan päällä mukaan tarttui vielä tarroja sekä isommat kiekot. Isommat kiekot toki osoittautuivat tarpeellisiksi, kun rupesin lisäsivuja ym. lisäämään kalenteriin.

Kalenteri on hempeän vaaleanpunainen norsuilla ja palmunlehdillä. Melko söpö siis. Kuukausivälilehdissä jatkuu viidakkoteema vaaleanpunaisina ja vihreinä. Näistä osa ei ehkä ole ihan minun näköisiäni, mutta sopivat hyvin kalenterin teemaan.


Myöhemmin tuli käytyä uudestaan Klemmarikellarissa, ja silloin mukaan tarttui, yllätys yllätys, lisää tarroja sekä budjettisivupaketti. Budjettisivut ovat olleet nyt kalenterin välissä pari kuukautta, mutta en ole oikein osannut ottaa niitä edelleenkään käyttöön. Mutta siellä ne odottavat kalenterissa sitä päivää, kun vihdoin opin niitäkin käyttämään. Tarvetta ainakin on.

Kuten tästä saattoi jo tulkita, Klemmarikellari on minulle melko vaarallinen paikka, silloinkin kun ihan vaan käyn katsomassa. Aina tarttuu jotakin mukaan, ja Jonnan aina iloinen persoona piristää joka kerta. Heräteostosten loppusummakaan ei hirvitä, kun poistuu hyvän mielen ja ihanien tuotteiden kera.

Olen nyt uutta kalenteriani täyttäessä huomannut, että koristeluissani on washiteipit jääneet hyvin vähäiselle käytölle. Koristelutyyliini kuuluu tällä hetkellä pääosin erilaiset tarrat sekä eriväriset geelikynät. Erivärisiä kyniä olen tykännyt käyttää aina, koska värikoodatessa menoni aivoni rekisteröivät ne paremmin. Huomaan heti mitkä ovat omia menojani ja mitkä lasteni. Samoin sen, mitkä ovat tärkeitä ja täytyy huomioida ja mitkä esimerkiksi vain omia merkintöjäni mm. päivän fiiliksistä. Samalla niillä saa lisättyä väriä ja tunnelmaa sivuihin. Vaikka kalenterimieltymykseni ovat vaihtuneet paljonkin vuosien varrella, ei mieltymykseni värikoodaukseen ole hiipunut mihinkään.


Taskusivut on myöskin pysyneet mukana, suurimmaksi osaksi siksi että niihin saan kätevästi muutaman tarran aina mukaan. Lisäksi löysin kaapista muutama vuosi sitten ostamani Minin muovitaskusivut. Näihin olisi tarkoitus tulostaa kuvia koristamaan kalenteria.


Klemmareiden käyttöni on myöskin selvästi hiipunut. Vielä alkuvuoden tn:ssä niitä on mukana, mutta HP Miniin en ole niitä laittanut. Ainakin tähän asti kuluvaa viikkoa kuvaava irtomerkki on ajanut hyvin asiansa ja ollut riittävä. Itseni tuntien tiedän kuitenkin, että klemmareitakin ilmaantuu kalenteriini jossain vaiheessa. Onhan ne ihania, vaikkakin aina niitä kiroan kuskatessani kalenteria mukanani esim laukussa.

Jo edellisen Minini aikaan haaveilin mustista snap in -kansista, mutta silloin en niitä löytänyt. Silloin Miniin valikoitui mintunvihreät kannet, joiden kanssa sainkin aikaan mieleisen kokonaisuuden. Tähän kalenteriin ne vaan eivät värimaailman puolesta sovi. Joten taas haaveilen mustista snap in -kansista. Jotkin asiat eivät vain näköjään muutu. Ei hajamielisyyteni eikä haaveeni mustista Minin kansista. Sen verran pulska minini tällä hetkellä jo on, että jos vielä saan metsästettyä nämä kaipaamani kannet kalenterille, on se taas uuden Klemmiskierroksen paikka, koska näihin renkaisiin ei kannet enää mahdu. Näen tämän kyllä vain positiivisena ongelmana.

Olin jo päässyt unohtamaan, miten paljon iloa itseäni miellyttävä, oikeasti toimiva kalenteri minulle tuokaan. Enkä oikein edes uskonut löytäväni itselleni näin hyvin osuvaa kalenteria. Mutta niin kai sitä oppiit untemaan itseään ja tarpeitaan. Ja oppii myös erilaisista malleista, kokovaihtoehdoista ym. jolloin osaa myös miettiä itselleen toimivaa pakettia. Ainakin hetkellisesti, kunnes kalenterimaku ja tarpeet muuttuvat taas. Toivottavasti se ei kuitenkaan ole ihan lähiaikoina.


Tästä huomasi taas, että vaikka inspiraatio ja jaksaminen on välillä hukassa, ei se tarkoita etteivät ne voisi myös palautua. Uudella innolla uutta kohti.

-Sanna