Avainsana: päiväkirja

Päiväkirjan kirjoittamisesta

Muistan ihailleeni tarhaikäisenä Tiimareissa ja kirjakaupoissa hienoja lukollisia päiväkirjoja. Ei mun elämässä mitään jännittävää silloin tapahtunut, mitä olisi tarvinnut alkaa kirjaamaan ylös, mutta jotenkin nuo kauniit kirjat vaan kiehtoivat. Lapsena koetun, ikuisuudelta tuntuneen haikailun jälkeen, sain lopulta syntymäpäivälahjaksi ensimmäisen päiväkirjani – ja ai että miten hienoa oli omistaa tuo ruusukantinen lukittava kirja!

En ole kirjoittanut päiväkirjaa vuosiin, sillä jo lapsena niihin kirjoittamisen ylläpitäminen tuntui mahdottomuudelta. Ne olivat vähän kuin Tamagotcheja, jotka vaan lopulta jätettiin kuolemaan jonnekin laatikon pohjalle, kun niiden hoitaminen alkoi kyllästyttää. Tämän takia allekirjoittaneen laatikoista löytyy yhä kymmeniä aloitettuja päiväkirjoja ja muutamia kuolleita Tamagotcheja – mukaanlukien tämä kuusivuotislahjaksi saamani päiväkirja, ja nelivuotiaana Ruotsinlaivalta kinuttu pinkki Tamagotchi.

Päiväkirjan sisältö on juurikin niin laadukasta, mitä voi olettaa ala-asteen aloittamista odottavalta Miljalta. Tai en oikeastaan tiedä millaisia oletuksia teillä on siitä, millainen kyseinen Milja on ollut, mutta tykkäsin kovasti kirjoittaa jo silloin. Oma päiväkirja oli loistava paikka kanavoida tuota kuusivuotiaan tajunnanvirtaa upeine harakanvarpaineen. Käsialani on yhä onnettoman surkea, mutta sentään pari askelta ollaan senkin kehittymisessä päästy eteenpäin.

En millään osaa kertoa, olenko päivännyt ensimmäisen upean ”laulun” tammikuun toiselle päivälle, vaiko kenties helmikuun puolelle. Vuosiluku 1999 sentään on melkein selkeä lukea, vaikka numerot ovatkin hieman erilaisia kuin mihin olen nykypäivänä tottunut. Voi olla myös täysin mahdollista, että olen päättänyt kirjoittaa päivämäärän peilin kautta. Mitään skenaariota ei voi laskea pois, kun kyseessä on ensimmäisen päiväkirjan käsiinsä saanut Milja.

Laulujen päärooleissa nähdään erilaisia eläimiä, joilla tuntuu olevan suurempiakin ongelmia olla ystäviä eri lajien kanssa, ja ne jostain syystä ”loikkivat” tai ”eksyvät” aina metsään. Kissan kaveriksi ei ole käynyt pupu, sillä pupu on kissan mielestä ollut ”liian iso.” En todellakaan tiedä millaisia jättiläiskaneja olen pienenä nähnyt, sillä jokainen tapaamani kissa on poikkeuksetta ollut tapaamiani kaneja isompi. Jostain syystä olen myös kokenut, että ”kotihin” on runollisempi tapa kirjoittaa sana ”kotiin” – tämän faktan on pakko olla tullut jostain lastenlaulusta tai -tarinasta, sillä vaikka puhun oudon formaalisesti myös Internetin ulkopuolella, on ”kotihin” vähän turhan absurdia kieltä jopa minulle.

Eläinten eksyessä jatkuvasti metsään tapaamaan toisia puhuvia olentoja, on runosuoneni sykkinyt myös upeiden tarinoiden myötä. Halloween on jo pienenä ollut lempipyhäni, minkä voi päätellä tästä upeasta taiteellisesta valinnasta, joka löytyy eläinlaulujen jälkeiseltä sivulta. Tässä vaiheessa olen myös jättänyt päivämäärien merkitsemisen pois, mutta tiedän etten ole pitänyt tätä(kään) päiväkirjaa muutamaa kuukautta pidempään elossa. Kuten niitä Tamagotchejakaan.

Pienten kirjainten oppiminen helpotti huomattavasti luetunymmärtämistä tarinoiden kannalta, mutta ne eläimet on tosiaan nyt jätetty sinne metsään pyörimään. Sen sijaan olen pitänyt sokeripaloja ilmeisen taitavina kävelijöinä, ja olen ollut hyvin perillä sokerin sulamistodennäköisyydestä vesiolosuhteissa. Dramaattinen juonenkäänne todella dramaattisen ja pitkän tarinan lopettamiseen, tiedän. En tiedä, onko ”yht’äkkiä’ vai ”kotihin” pahempi miljaismi, mutta voin ainakin hyvin lämmöllä todeta olleeni stereotypia itsestäni jo vuonna 1999.

Mikäli teillä on lapsia – lykätkää niille käsiin oma soma päiväkirja. Saatte varmasti hupia, mikäli lapsistanne löytyy vähänkään yhtä taiteellisia kirjailijasieluja, kuin kuusivuotias Milja on ollut. Voittaa aina jatkuvasti piipittävät Tamagotchit, jotka lapsesi varmasti jossain vaiheessa määrätietoisesti murhaa.

– Milja, pian 26-vuotias sellainen

p.s. upeita lapsuudenmuistoja pääsee kurkkaamaan myös AJ:n ja Inkan päiväkirjoista nimien linkkien takaa!

Kalenteritermistö auki – Art Journal & Junk Journal

Art Journal, toisin sanottuna Artist’s Journal, eli suomennettuna taiteilijan päiväkirja, on nimensä mukaisesti taidetarkoitukseen tarkoitettu kirja, vihko, lehtiö tai muu nide omiin taidemuistiinpanoihin. Tarkoituksena on kääntää perinteinen kirjoitettu päiväkirja visuaaliseen muotoon – esimerkiksi luonnoslehtiöt voi halutessaan myös määritellä jonkinlaisiksi art journaleiksi.

Art journalissa sekoittuu useimmiten perinteinen päiväkirjamainen muoto yhteen piirtämisen, maalaamisen ja kollaasien tekemisen kanssa. Jokainen mahdollinen tekniikka, tyyli, materiaali ja tapa on yleistä art journalissa, ja useimmiten sekatekniikka (mixed media) on art journalistien suosiossa. Varsinaisia sääntöjä ei taidepäiväkirjan pitämisessä ole – sivuja voi siis täyttää joko pelkästään maaleilla, tai esimerkiksi kirjaten omien luonnostensa kautta omaa kehitystä.

Art journaliin voi myös kirjata jokaisen sivun yhteyteen käytetyt tuotteet, tehdä värivertailusivuja esimerkiksi eri merkkien vesiväreillä, tai piirtää oman päivän tapahtumansa kirjoittamisen sijaan. Art journalin pääpiirre pysyy oman taiteellisuuden esiintuomisessa, luovuudessa ja omien taitojen ja tyylimuutosten seuraamisessa. Usein art journaliin lisätään päivämäärät sivujen kohdalle, jotta päiväkirjamaisuus säilyy. Tämäkään ei kuitenkaan ole millään tapaa pakollinen tehdä, ja taidepäiväkirjan toteuttaminen on varsin vapaata.

Art journalia voi käyttää esimerkiksi omien tunteiden hallintaan, joidenkin isompien elämänmuutosten tueksi tai käsittelyyn, tai yksinkertaisesti kirjan pitämisen luovasta tekemisestä nauttimisen vuoksi. Mikään ei estä myöskään yhdistämästä näistä kaikista isompaa kokonaisuutta, ja tekemään oman art journalin esimerkiksi Traveler’s Notebookin vihkoihin.

Esimerkiksi Kalenterimaniassa pyörivä doodle challenge on oiva ensiaskel art journalin aloittamiseen.

Suosittuja tuotteita nimenomaan art journal mielessä suunnittelee Jane Davenport, ja niistä löytyy laaja valikoima esimerkiksi Heidin Korttipajalta.

Junk Journal, eli ”roskapäiväkirja”, yhdistää yleisimmin erilaisia askarteluvälineitä ja -tarvikkeita, sekä kierrätettyjä materiaaleja. Junk journal -nimi tuleekin kierrätysmateriaalien hyödyntämisestä. Esimerkiksi roska- ja mainosposti, ilmaisjakelulehdet, tuotteiden pakkausmateriaalit, vaatteiden hintalaput, hedelmätarrat ja muut muuten roskiin päätyvät tuotteet löytävät oman paikkansa junk journalin sivuilta.

Junk journaliin voi yhdistää myös uusia tuotteita, kuten tarroja ja papereita. Musteiden, kynien ja maalien käyttö on myös mahdollista sivujen koristelussa.

Junk journalista on myös yhtenä tyylisuuntana vintage-journalin pitäminen, jolloin junk journaliin lisätyt ja tehdyt asiat on tehty muistuttamaan vanhempia – eli vintage – aikoja, tai sivuissa on hyödynnetty pelkästään esimerkiksi vanhoja valokuvia ja muistoja. Esimerkiksi teellä ja kahvilla sivuista voi tehdä vanhemman näköiset ja täten vintagehenkiset.

Junk journal on erinomainen tapa kierrättää lehtileikkeitä, kirjekuoria ja postimerkkejä, ja sen toteuttaminen on helppoa. Kollaasitekniikan ansiosta jokaisesta journalista tulee erilainen, ja aukeamilla voi tuoda omaa persoonallisuutta ja luovuutta esiin vaihtelemalla tekniikkaa ja tyyliä vaikka jokaisella aukeamalla.

Junk journalissa saadaan kontrastia valkoisiin, tyhjiin sivuihin tekemällä aukeamista erilaisten tekstuurien ja visuaalisten asioiden avulla rönsyileviä. Journaliin voi piilottaa taskuja, kiinnittää kauppakuitteja, ostoslistoja tai vaikka hyvän karkin käärepaperin. Junk journalin lähestymistapa onkin varsin kasuaali ja rento, ja epätäydellinen ulkoasu tuo oman tunteensa kirjaan.

Muut Kalenteritermistö auki -postaukset löydät täältä!

Ihan älyttömän suuri kiitos myös kuvia omista teoksistaan tätä postausta varten lähettäneille ryhmäläisille. Katsokaa nyt millaisia taideteoksia, vau! Harmi etten voinut ihan jokaista tähän postaukseen ahtaa, mutta lisää art journal -kuvia löydätte myös tosiaan ryhmän puolelta kuvakansiosta!