Avainsana: onnistuminen

Onnistumiset – Carita

Tämänkertaisessa ylläpidon haastepostaussarjassa on pohdittu omia onnistumisia kalenteriharrastuksen saralla. Aihe on mielestäni todella tärkeä, koska jokaiselle meistä tekee joskus hyvää pysähtyä miettimään asiaa omalla kohdallaan. Liian usein keskitymme siihen kaikkeen mikä ei ole onnistunut, ja sen takia omien onnistumisten tunnistaminen voi olla vaikeaa. Uskon vahvasti kuitenkin siihen, että ihan jokaisella meistä niitä on, mutta olemme vain usein liian ankaria itsellemme.

Tästä päästäänkin oikeastaan siihen, mitä itse pidän kenties suurimpana onnistumisenani. Olen oppinut olemaan lempeämpi itseäni kohtaan ja sietämään paremmin niitä epäonnistumisia. Itsekritiikki ei ole kadonnut kokonaan mihinkään ja edelleen tulee välillä valtaviakin epätoivon hetkiä, jolloin tekisi mieli luovuttaa ja todeta, ettei tästä tule yhtään mitään. Minulle on kuitenkin sanottu, että sinnikkyyteni jatkaa tästä huolimatta on yksi voimavaroistani. Tämän ajatuksen olenkin yrittänyt omaksua viimeisen vuoden, puolentoista aikana. Olen nimittäin aina ollut sellainen, etten halua luovuttaa, varsinkin jos on kyse jostain itselleni tärkeästä asiasta. En vain ole osannut aiemmin nähdä, miten tärkeä asia se on ja miten se on vienyt minua eteenpäin.

Epäonnistumisen pelko on varmasti se, mikä jarruttaa meitä monia, oli kyse sitten kalenteriaskartelusta tai jostain muusta tekemisestä. Itse kuitenkin koen, että siitä pääsee eroon vain tekemällä ja yrittämällä rohkeasti uudestaan. Jos mietin harrastustaivaltani tähän asti, voin helposti sanoa kehittyneeni tässä todella paljon. Harvoin mielestäni lopputulos on täysin sellainen, mitä olisin toivonut sen olevan. Kysymys kuuluu, onko se sitten kuitenkaan automaattisesti huono? Ja vastaus tähän useimmiten on, että ei ole.

Voinkin siis sanoa onnistuneeni siinä, miten suhtaudun itseeni ja omaan tekemiseeni. Siinä Kalenterimania-ryhmä ja sen jäsenet ovat auttaneet minua paljon. Oman mukavuusalueen ulkopuolelle jatkuvasti meneminen ja kärsivällisyys jatkaa prosessia ovat oikeastaan saaneet alkunsa ryhmästä, muiden kannustuksesta ja siitä loputtomasta inspiraatiosta, jota sieltä saa päivittäin. Minut tuntevat tietävät, että kärsivällisyys ei ole vahvimpia piirteitäni, joten tämän toteaminen on todellakin paljon. Olen oppinut kärsivällisyyttä itseäni kohtaan, ja sitä kautta koen ehkä onnistuvani jopa niinä hetkinä, kun lopputulos ei ole ihan sitä mitä odotin.

Oikeastaan nyt, kun olen oppinut lempeyttä itseäni kohtaan, koen myös löytäneeni vahvasti ne omat juttuni. Oman tyylin, omat välineet ja oman tavan tehdä. Olen kuitenkin myös sellainen ihminen, joka ei osaa oikein jäädä jumiin tuttuun ja turvalliseen, vaan koen jatkuvaa tarvetta haastaa itseäni. Tiedonjano ja oppimisenhalu ovat valtavia. Ja jo senkin takia on ollut tärkeä oivaltaa, että itseään kohtaan on syytä alkaa olla armollisempi. Nautin tekemisestä ja joskus jopa siitä pelosta ja jännityksestä, mitä uudet asiat tuovat mukanaan, koska niiden pelkojen selättäminen on se, mikä tuo vahvemman onnistumisentunteen kuin lähestulkoon mikään muu.

Onnistumisia ja lempeyttä kaikille,
Carita

Rakas päiväkirja

Heippa ja syksyistä maanantaita kaikille! Mä ajattelin jakaa teille kuluneen kesän suurimman onnistumiseni, nimittäin päiväkirjan kirjoittamisen.

Kyselin ryhmässä miten muut on kirjoittaneet päiväkirjaa vai kirjoittavatko ollenkaan. Sain kannustusta ja toisaalta myös kerrottiin epäonnistumisistakin, mikä laski omaa rimaani huomattavasti. Ilahduttavinta oli kuitenkin kuulla, ettei päiväkirjojen kirjoittelu ole jäänyt unholaan, päin vastoin!

Oma kiinnostukseni päiväkirjan kirjoittamiseen lähti liikkeelle puhtaasti siitä, että tulin taitekohtaan elämässä. Olen tehnyt kuusi vuotta putkeen töitä, vaihtanut välillä vain alaa. Olen kamppaillut mielenterveyteni kanssa ja vihdoin alkaakin tuntua, että olen saavuttamassa kunnollista tasapainoa elämässäni. Tämän kuun alusta jäin kesälomalle, enkä palaa töihin vähään aikaan. Olen matkalla äidiksi, ja minusta tuntui helpottavalta ja oikealta ratkaisulta alkaa kirjoittaa asioita kuluneista päivistäni ylös.

Valitsin päiväkirjakseni A5+-kokoisen Dingbatsin, joka on väriltään kauniin keltainen ja keskellä sen kantta on susi. En varsinaisesti ole susifani, mutta se symboloi itselleni tiettyjä piirteitä, joita pidän tärkeänä. Ja tietenkin metsää, joka on minulle erityisen tärkeä. Itse kirjoittamisessa pääsin parhaiten alkuun siten, että istuin alas ja tein yksinkertaisen viikkopohjan itselleni. Ensimmäinen aukeama kattaa kaksi ensimmäistä viikkoa päiväkirjastani, koska pitämällä päiväkohtaisen tilan pienenä laskin tietoisesti rimaa kirjoittamiselta. Pikkuhiljaa lisäsin kirjoitustilaa, ja sain rutiinin kirjoittamiselle syntymään. Seuraava rimanalennustaktiikkani on se, että teen maksimissaan kaksi viikkoa sivuja etukäteen valmiiksi. Uskaltauduin kertaalleen kokeilemaan dutch dooriksi kutsuttua taktiikkaa jossa leikkelin tietyn määrän sivuja pienemmiksi. Se oli hauskaa!

Koska pidän kiinni kahden viikon etukäteismaksimista, teen kaikenlaisia muitakin sivuja päiväkirjasisällön sekaan. Siispä käsissäni onkin löyhä bullet journal, mutta ilman varsinaista kalenteriosuutta. Olen sisällyttänyt päiväkirjaani kesän bucket listin (joka meni aivan reisille, en ole toteuttanut sieltä yhtään kohtaa), lista ostettavista asioista, fiilistelysivu jossa on lapseni ultraäänikuva, Eveliinan ryhmään postaamia intuitiivisen kirjoittamisen harjoituksia, mietteitä korttipakkojen korteista ja niin edelleen. Turhaa painetta en kuitenkaan ns. ylimääräisen sisällön tuottamisesta ota, sillä kirjoittamisen tulee olla pääprioriteetti tässä muistikirjassa.

Tämän postauksen tullessa julkiseksi on minulla menossa jo yhdeksäs kokonainen päiväkirjaviikko. Olen siitä hurjan ylpeä ja olen löytänyt kirjoittamiselle oman tilan jokaisesta päivästäni. Se helpottaa nukahtamistani, se helpottaa tyhjentämään varsin ruuhkaisen pään. Se auttaa huomaamaan mitkä asiat menevät jo oikeasti paremmin. Voin vain lämmöllä suositella päiväkirjailua ihan jokaiselle.

Maanantaiterkuin Surppa