Tämän postauksen kirjoittaminen pakotti oikeasti tutkiskelemaan omaa kalenteria ja pohtimaan, mitkä asiat ovat minulle tyypillisiä ja tärkeitä kalenterissani. Se oli aika hauskaa ja jopa hieman silmiä avaavaa, sillä tajusin olevani aika kaavoihin kangistunut ihminen.
Aloitetaan väristä. Minun kalenteri tunnistaa siitä, että se ei ole koskaan räikeä. Rakastan murrettuja värejä, erityisesti tummia ja maanläheisiä, ja kalenterissakin se näkyy. Tämän vuoden kalenterini, A6-kokoinen Wonderland 222, on aivan ihana tumma metsänvihreä, enkä edes harkinnut muita värivaihtoehtoja sen nähdessäni. Kalenterissani on myös viininpunaiset, hieman ruskeaan taittavat kannet.
En ole koskaan ollut mikään kauhean hyvä kansien taskujen koristelija eivätkä nämä nykyisetkään nahkakannet ole sisäpuolelta varsinaisesti mitenkään kuvaukselliset. En osaa pitää niitä järjestyksessä tai visuaalisesti kauniina. Se mitä taskuista kuitenkin lähes aina löytyy, on jotain pientä ”tilpehööriä”. Nyt taskuissa on pari nättiä klipsiä, minun silmääni miellyttävä die cut, jota en ole raaskinut käyttää koristeluihin ja pienen pieni linnunsulka. En edes muista, mistä olen sulan alunperin saanut, mutta rakastan sulkia.
En ole henkeen ja vereen vaaka- tai pystypäiväihminen, joten siitä minua ei tunnista. En ole myöskään vannoutunut yhdenlaisen tai tietyn kokoisen kalenterin käyttäjä, vaikka tämä A6-koko onkin nyt ollut tosi kiva. Koristelutyylini on kuitenkin ollut jo pitkään melko yhtenäinen, ja siitä pystyin löytämään paljon itselleni sopivia tunnuspiirteitä.
Hurahdin maalaamiseen kolmisen vuotta sitten ja siitä lähtien kalenterini sivuilla on aina nähty maalauksia tai muuten vaan maalien käyttöä osana koristeluita. Voisin siis todeta, että minun kalenterini tunnistaa vesivärimaalauksista. Joskus ehkä käytössä ovat muutkin maalit, mutta pääasiassa nykyään vesivärit.
Yksi selkeä aukeamillani toistuva elementti ovat washiteipit. Saattaa minulla olla satunnaisesti sellaisia viikkoja, joissa ei ole washin washia, mutta yleensä se on ensimmäinen asia, josta lähden liikkeelle. Toinen lähes yhtä varma ovat tarrat. Haluaisin käyttää enemmän erilaisia materiaaleja viikkoaukeamien teossa, mutta washiteipit ja tarrat ovat kyllä ne kaksi, joita minun kalenterissani näkyy eniten. Ne ovat helppoa ja kiireisen arjen keskellä säästävät aikaa. Lisäksi niitäkin on olemassa niin paljon erilaisia, että kaikki aukeamat eivät silti näytä keskenään samanlaisilta.
Viimeisimmäksi tunnuspiirteeksi haluan nimetä runsauden. En nyt puhuisi suoranaisesti no white space -tyylistä, sillä kyllä sivua jää aina näkyviin. Koristelutyylini on kuitenkin suhteellisen runsas ja minua joskus suorastaan ahdistaa, jos aukeamalle jää selkeitä tyhjiä aukkoja. Ne täytänkin yleensä sitten joillain täysin satunnaisesti valituilla tarroilla. Minimalisti en siis todellakaan voi väittää olevani.
Siinäpä ne tärkeimmät minun kalenterini tunnuspiirteet olivatkin!
Tämänkertainen ylläpidon torstaipostaussarja onkin varsinainen throwback, sillä jokainen vuorollaan pohtii omaa kalenterimatkaansa ja oman plannerointityylin kehittymistä. Havaitsin jo heti alkuun, että olen vuosien varrella omistanut jopa enemmän erilaisia kalentereita ja muistikirjoja, kuin muistinkaan. Niiden kaikkien läpikäyminen vaatisi varmaan useammankin postauksen, joten päätin poimia parhaita paloja matkan varrelta. Toim. huom. alla olevassa kuvassa on vain murto-osa kaikista omistamistani kalentereista!
Aloitin aikuisiän kalenteritaipaleeni hyvin perinteisellä bullet journalilla. Taisin jopa ihan ostaa tuolloin myynnissä olleen uutuuskirjan ”Bujoilun voima”, jonka mukana myös tuli aloittelijalle sopiva mustavalkoinen bujo. Tunnollisena ihmisenä myös tein bujoa juuri niin kuin alkuperäisen idean mukaan kuuluu. Hyvin nopeasti tosin jouduin toteamaan, että mielikuvat kauniista ja käytännöllisestä bujosta eivät mitenkään kohdanneet todellisuuden kanssa, joten taisin jo aika varhaisessa vaiheessa jättää bujoilusta pois joitain elementtejä ja aloin tehdä sitä enemmän oman näköisesti.
Bujoilun myötä löysin Kalenterimanian. Elettiin vuotta 2017, jolloin Happy Plannerit olivat tosi kova juttu ja niitä sai useasta eri kaupasta. Tuolloin löysin ehkä kaikkein pitkäikäisimmän rakkauteni eli Happy Planner Minin. Siitä se innostus oikeastaan kunnolla lähti, ja valmiskalenterien lisäksi löysin myös tarrat, washiteipit ja muut koristeet. Mambin tarrakirjat olivat selkeästi minulle se ”the juttu” ja omistan niitä edelleen ison pinon.
En tarkalleen muista, missä järjestyksessä kokeilin mitäkin kalentereita, mutta Minit ja bullet journal (aina jossain muodossa) roikkuivat hyvin pitkään mukana vuodesta toiseen. Alkuun olin tosiaan kova valmistarrojen suurkuluttaja, ja innostus laajeni Mambin tarrakirjoista myös muihin tarravalmistajiin. Koristelutyylini on ollut aina melko runsas, vaikka ei ehkä ihan no white space -tasolle ollakaan menty.
Tässä vanhoja kalentereita ja bujoja selaillessani huomasin myös, että olen aina selkeästi kallistunut enemmän vaaka- kuin pystypäiviin. Bujoissa olen tehnyt aina vaakasuuntaiset viikkoaukeamat ja Happy Planner Ministä ei pitkään ollutkaan saatavilla edes muita kuin vaakasuuntaisia kalentereita. Kuten moni meistä, myös minä kyllästyin kuitenkin jossain kohtaa (järkyttävää, sillä en uskonut, että HP Miniin voi koskaan kyllästyä!) ja päädyin kokeilemaan Traveler’s Notebookia. Luulen, että tuo ajanjakso on myös ollut ensimmäinen selkeä siirtymä pois pelkistä tarroista ja washeista. Aloin laajentaa die cutseihin, leimailuun ja journaling-kortteihin, joskin aika pikkuhiljaa. Aloin kuitenkin selkeästi olla rohkeampi kokeiluissani.
En ole koskaan ollut mikään super DIY-ihminen, enkä ole vieläkään, mutta luulen, että jossain kohtaa tajusin luovuuden ilmenevän paljon monella muullakin tavalla kuin sillä, teenkö kaiken alusta asti itse tai osaanko esimerkiksi tehdä upeita ATC-kortteja. Sen tajuaminen oli jotenkin vapauttavaa.
Suurin käänne omassa tyylissäni tapahtui kohta melkein kolme vuotta sitten, kun löysin maalaamisen ilon. Tuolloin olin jo aika lailla luopunut perinteisestä bullet journalista, koska en vain jaksanut luoda viikkonäkymiä ja kaikkea muuta siihen päälle alusta asti itse. Valmiskalenterit olivat helppoudellaan vieneet siitä voiton. Maalaamisen myötä kuitenkin innostuin perinteisestä bujoilusta uudestaan, ja suurin ylpeydenaiheeni onkin vuoden 2021 bullet journal, jonka toteutin lähes pelkästään kynällä ja siveltimellä. Yksinkertaisimmillaan se tarkoitti sitä, että toisella sivulla oli simppeli viikkonäkymä ja toisella viereen maalattu kuvituskuva. Se ei ollut mitään erikoista, mutta se oli täysin minua.
Viime vuonna taas maalailut jäivät selkeästi vähemmälle, kun elämässä tuntui tapahtuvan niin paljon kaikkea. Pelastukseni oli upea Tinne+ Mian TN-tyyppinen kalenteri, jonka sain Chic Companylta (nykyinen Paperinoita). Se oli samaan aikaan paluu vanhaan (koska TN oli jättänyt jäljen sydämeeni) ja samalla mahdollisuus jälleen kokeilla jotain uutta. En usko, että olen koskaan hyödyntänyt kalenteria niin luovasti kuin tuolloin. Pyrin myös selkeästi yhä enemmän ja enemmän siihen, että mahdollisimman vähän tyhjää tilaa jäisi näkyviin. Käytin hyödykseni kakkupapereita, kirjan sivuja, leimoja, sinettivahoja ja mitä ikinä. Ainut, mitä en juurikaan päässyt tekemään, oli se maalaaminen, sillä tämän kalenterin sivut eivät kestäneet vettä juuri lainkaan.
Vuosi 2022 loppui ja oli aika miettiä uutta kalenteria. Olisin varmasti tilannut uuden Tinne+Mian ulkomailta, ellei minulle olisi tarjoutunut helppoa mahdollisuutta kokeilla Wonderland222-kalenteria, jonka Emmi myi minulle. Olin jo varautunut siihen, etten tule toimeen sen kanssa, mutta toisin kävi. Vuosi on kohta lopuillaan ja käytän sitä edelleen. Parasta oli, että sen sivut kestävät vesivärejä erinomaisesti ja olen taas päässyt kiinni lempiharrastukseni eli maalaamisen pariin. Olen toisaalta samalla myös palannut jonkin verran taaksepäin tarrojen pariin, sillä on ollut pakko myöntää, että ne ovat helppo ja nopea tapa koristella viikkoaukeamia. Sitä paitsi, Mambin tarrat ovat mielestäni vieläkin vaan ihan tosi nättejä.
Jos tästä sekametelisopasta pitäisi tehdä jonkinlainen yhteenveto, niin voisin ainakin todeta, että pienet kalenterit ovat aina olleet minun juttuni. Olen kokeillut välissä isoja Happy Plannereita, mutta todennut aika nopeasti, että ne ovat liian isoja. Tällä hetkellä A6-koko tuntuu juuri oikealta. Olen myös huomaamattani siirtynyt vaakapäivistä pystypäiviin, mitä en olisi kyllä vielä pari vuotta sitten uskonut tapahtuvan. Tyylini on selkeästi kehittynyt enemmän siihen suuntaan, että suosin maanläheisiä värejä enkä halua kalenteriini mitään kirkasta, mikä taas oli kova juttu silloin, kun aloitin. Bullet Journal on nyt vähän niin kuin lopullisesti jäänyt, mutta Wonderland222:n monipuolisuuden ansiosta hyödynnän nykyäänkin paljon elementtejä siitä, esimerkiksi erilaisia listoja ja trackereita. Jos joskus vielä siedin valkoista tilaa kalenterissani, niin nykyään mennään jo aika lähellä no white space -osastoa.
Se, mikä minua harmittaa erityisesti, on se, että TN-aikoina ja viime vuonna Tinne+Mian kanssa hyödynsin todella paljon enemmän erilaisia materiaaleja, mitä en nykyään enää tee. Toisaalta vanhoja kalentereita selailemalla sain taas jonkinlaisen uuden inspiraation kaivella varastojani ja palauttaa mieleen muutkin mahdollisuudet, kuin ne, mitä tällä hetkellä käytän. Se, mistä taas olen hyvin iloinen, on maalaamisen paluu kalenteriarkeeni. Välillä tuntuu, että aiheet kiertävät kehää, mutta pääasia on, että edelleen maalaan säännöllisesti.
Olen nyt ehkä löytänyt oman tyylini ja sen, mihin suuntaan sitä haluan viedä. Kenties ensi vuoden kalenterissa nähdään joitain tuttuja ja hyväksi havaittuja asioita, mutta tehdään myös paluuta vuosien taakse ja ehkäpä kokeillaan jopa jotain ihan uutta!
