Avainsana: muste

Materiaalien monipuolinen hyödyntäminen

Helou helou helou! Kalenterimanian Facebook-ryhmän puolella on keskusteltu viime aikoina useasti jo olemassa olevien tarvikkeiden käyttämisestä, sen sijaan että haalittaisiin vain loputtomasti uutta. Yksi hyvä keino tälläiseen kestävämpään tuunailuun ja askarteluun on esimerkiksi kierrätysmateriaalien käyttäminen. Siitä saatiinkin kiva postaus hetki sitten Aliisalta, ja pääset lukemaan sen klikkaamalla *tästä*. Kierrätysmatskujen käyttämisen lisäksi yksi tapa monipuolistaa tekemistään on käyttää jo olemassa olevien tuunailukamppeidensa potentiaalia eri tavoin, ja haluankin tässä postauksessa pohtia muutamista esimerkkejä.

(Washi-)teipit

Washit ovat yksi monen tuunaajan tekemisen kulmakivistä, ja niitä pystyy käyttämään moooonin eri tavoin! Tyypillisimmin washeja näkyy aukeamilla vaakasuuntaisesti aseteltuina. Teipithän voi kuitenkin asetella aukeamalle myös pystyyn, oletko ikinä kokeillut? Washit voi leikata saksilla siististi, tai repiä palat huolettomamman vaikutelman aikaansaamiseksi – tai yksinkertaisesti siksi että repiminen on helppoa ja nopeaa. Palojen pätkimisen lisäksi washeja on hauska repiä myös vaakasuunnassa, ja silloin tavallisenkin levyinen washi alkaa palvella myös ohuempana versiona! Washilla voi täyttää päiväsarakkeista kohtia kokonaan ikäänkuin tapetoiden, silloin saa full box -tarran näköisiä kohtia loihdittua. Mikään ei myöskään estä leikkaamasta washista pienempiä kuvioita – esimerkiksi bannereita tai viirejä! Ja jos oikein jaksaa näprätä, voi teipistä muotoilla saksilla vielä pienempiä kuvioita. *Tässä* vanhemmassa postauksessa on loihdittu washeilla kokonainen aukeama, vaikka se äkkivilkaisulla näyttäisi sisältävän enemmänkin tarroja.

Vesiliukoiset kynät

Mikäli penaalistasi löytyy vesiliukoisia tusseja, esimerkiksi Tombown Dualbrusheja, löytyy sinulla mahdollisuudet monenlaisen jäljen luomiseen. Jos keskitytään kaksipäisiin sivellintusseihin, löytyy siinä jo 2 erilaista päätä luoda erilaista jälkeä. Otsikoita, merkintöjä, doodlauksia, ruutujen värittämistä… tai vaikka pienien pilkkujen lisäilyä sivuille. Vesiliukoisuus-ominaisuus kuitenkin tekee kynistä käytännössä myös vesivärit: väriä muovialustalle värittämällä ja hiukan vettä sekaan lisäämällä pääset maalaamaan! Samalla tekniikalla voi luoda myös ihania taustoja, painamalla paperin tai sivun suoraan sekoitettuun ”vesiväriin”. Ja kun puhutaan kynistä, tarjoaa jo eri fonteilla leikittely liki loputtomat mahdollisuudet luoda samoilla välineillä aina jotain uuden näköistä.

Leimasinmusteet

Vaikka musteista puhutaankin useimiten juuri leimasinmusteina, ei niiden käyttöön ole välttämätöntä omistaa oikeita leimasimia. Väriä voi levittää mustetyynystä sivuille lukemattomin eri tavoin – siihen tarkoitetuilla levittimillä, mutta myös esimerkiksi erilaiset meikkiharjat toimivat kuulemma kivasti. Mustetta voi painaa pinnoiksi kuplamuovilla, aaltopahvilla, kynien korkeilla, sapluunoiden läpi, suoraan tyynystä paperille… vain mielikuvitus on rajana!