En muista, mistä ajatus tämän postauksen kirjoittamiseen lähti. Jostain muuhun kuin postauksiin liittyvästä keskustelusta se lähti, ja luulen sen liittyneen joko poikabändeihin, tai leikekirjojen tekemiseen. Kumpaakaan en heti myöntänyt fanittaneeni tai tehneeni – kunnes tajusin että puhuin ihan läpiä päähäni. Leikekirja. Poikabändi. MINÄHÄN OLEN TEHNYT POIKABÄNDISTÄ LEIKEKIRJAN. Ei, kyseessä ei ole Backstreet Boys. Ei New Kids on the Block. Ja ei, edes Boyzone tai Take That. En edes ole varma, voiko tätä luokitella poikabändiksi, mutta kyseessähän on.. Sunrise Avenue! Voi pojat, että mä elinkin koko sydämestäni Sunrise Avenuelle teini-ikäisenä Inkasena! Samaan aikaan kova juttu oli kyllä myös Marilyn Manson ja rosk- & goottimeno – ristiriitaa much? 😀

Mutta unohdetaan mummoja pelästyttäneet tukkakokeilut ja ei-niin-kauniit mustat silmänrajaukset, ja keskitytään sunkkareihin! Rakkauteni bändiin on omien sanojeni (kyllä, olen kirjannut leikekirjaan ”Mistä kaikki alkoi”-kohdan..) mukaan alkanut, kun Samu ja Raul ovat olleet juontamassa jotain biisilistaa The Voicella, josta olen bändin sitten äkännyt. Biisit Romeo, Fairytale Gone Bad ja Forever olivat aikamoisia radio-ralleja, ja varmasti monelle tuttuja. Itsehän toki omistin levyn jos toisenkin, erikoispainoksineen, ja KAIKKI alkutuotannon biisit tulivat tutuiksi. Tätä postausta kirjoittaessani oli pakko teemaan sopivasti laittaa vanhat tutut biisit soimaan. Yllätyksekseni osasin edelleen sanat todella monesta biisistä lähes kokonaan! Siitä ei enää ole muistikuvaa, että kehen silloiseen teini-ihastukseen olen aikoinaan päässäni rakkaus-aiheisia lyyrikoita yhdistellyt, mutta tarpeeksi monta kertaa ilmeisesti on tullut kuunneltua. Ei nimittäin tarvinnut pahemmin pinnistellä sanoja muistellessa.

Huoneeni seinät olivat pari vuotta melko kirjaimellisesti vuorattu SunriseAve-aiheisilla asioilla; julisteilla, korteilla, nimmarikuvilla (vastauspostit fanikirjeisiin <3) ja lehtileikkeillä. Ja superman-aiheisilla asioilla, koska ilmeisesti se liittyi jotenkin bändiin? Tätä yhteyttä en enää muista. Jos joku muistaa/tietää – saa kertoa! Julisteet, kortit ja muu sälä saivat pysyä seinillä koristeina, mutta lehtileikkeet saivat jossain kohti muuttaa leikekirjan sisälle, varmaan talteen. Ja mikä olisikaan parempi säilö tämmöisille aarteille, kuin kirkkaanpunainen albumi sydänkuosilla. Suosikkia, Demiä, Miss Mixiä.. ja mitähän lie kaikkia muita aikansa suosikkilehtiä tähän onkaan silputtu! Pienimmätkään kuvat eivät varmasti päässeet menemään ohi fanitytön silmiltä, vaan varmasti päätyivät saksittuina fani-albumin väliin.

Lehtileikkeiden lisäksi on kansien väliin kirjattu ne muutama keikka, joille onneni kukkuloilla pääsin osallistumaan. Voin edelleen muistaa sen hurmion fiiliksen joka pikku-Inkalla keikoilla oli, voi että. Merkittäväksi tapahtumaksi on laskettu myös solistin vastaaminen kommenttiin muinoin niin loisteliaassa Irc-Galleriassa. Voi nostalgiaa! Sivuille on myös liimailtu runsaalla kädellä tarroja. Jotkin asiat eivät siis muutu! Onneksi jotkin kuitenkin muuttuvat, tai minulla olisi vieläkin osittain siilii tukka, ja siihen kaljuksi ajeltuna takaraivossani SA:n rumpalin nimikirjaimet. Sami Osalan siis. Jep – kuljin pienen hetken elämästäni ”SO” takaraivossani lukien…

Täytyy kyllä sanoa, että vaikka nolous nostikin päätään kun postauksen kirjoittaakseni kaivoin tämän kansion kaapin perältä, niin onhan tämä omalla tavallaan aika söpö muisto. Jos selviän hengissä kiikkustuoli-ikään, on tätä varmasti huvittavaa mutta mukavaa selailla silloin. Ja voi, kyllä mä vieläkin tästä bändistä tykkään, ja Samun äänestä!

♥, Inka