Avainsana: mood tracker

Esittelyssä – Maker 2025 (Ajasto)

Mainos: kalenteri saatu yhteistyössä Ajastolta.

Se olisi jälleen aika valita uusi kalenteri niille, jotka pitävät vuosikalentereista. Sain vuodelle 2025 Ajaston yhteistyön kautta itselleni siinä mielessä uuden tuttavuuden, ettei kalenteri ole ollut minulla koskaan ennen käytössä. Kyseessä siis monelle tuttu Maker joka on tänä vuonna pukeutunut kauniin violettiin. Paketin avaus on tehty aikaisemmin livenä ryhmässä.

Tiesin ennestään Makerista pari asiaa: se on pirteän värimaailman ruumiillistuma, ja sisältää fontin jota ei voi kutsua perinteiseksi Ajaston kalenterien keskuudessa. Vaikken kalenteria ollutkaan aiemmin itse kokeillut, ovat nämä ominaisuuksia joista kalenterissa erityisesti pidän. Joku voisi ajatella ulkoasun perusteella, että kalenteri on suunniteltu vain lapsen tai nuoren käyttöön, mutta olen eri mieltä. Persoonallinen fontti ja pirtsakka värimaailma käy kelle tahansa. Kukapa ei tähän syksyn pimeyteen kaipaisi piristystä?

Kalenteri kansineen on A5 kokoa, eli kulkee näppärästi mukana, joskaan en sitä aivan kompakteimman kokoista laukkua nappaisi lähtiessä. Kokonsa puolesta näkisin tämän kalenterin myös perinteisenä kodin pöytäkalenterina, jos niin haluaa. Kalenteri on keltaisin parikiertein sidottu, paperi kalenterussa on FSC- sertifioitua ja kynätestien perusteella kestää valtaosaa omista kynistäni erittäin hyvin. 

Ajaston kalenterille tyypillisesti tästäkin löytyy vuosinäkymä joita on aina vuoteen 2026 saakka. Sikäli kun tarvitsee suunnitella pitkälle eteenpäin se on mahdollista. Perineinen kuukausinäkymä on melko keveä ilmeeltään, mukavana lisänä kuukauden alussa on to-do lista joka kuukaudelle. Jos tiedätte minua yhtään, niin innostuin tästä ehkä enemmän kuin keskiverto maanikko. Kuukausinäkymät löytyvät kalenterista pitkin vuotta ripoteltuina tuttuun tapaan – niiden löytämistä helpottaa iloisen väriset tabit.

Viikko kalenterissa asettuu kahdelle sivulle. Sanoisin näkymää vaakaleiskaksi, vaikka puolet päivästä onkin muistilapun mallinen jossa myös päivän fiilis, puolet päivästä on viivoitettua. Tällaista päiväkohtaista näkymää en muista muissa kalentereissa nähneeni, ja se mahdollistaisi vaikkapa kuvan laittamisen osioon per päivä ellei päivän fiilistä halua seurata, tai jollei tilaa täytä jollain muulla. Paperi on puhtaan valkoista mutta tilaa viikossa ei välttämättä ole kauhean paljon. Itseäni tämä ei sinällään häiritse, sillä ajatuksena on käyttää kalenteria minun, puolison ja koiran menojen merkkaamiseen.

Tuttuun tapaan suomalaiset liputus- ja nimipäivät löytyvät tämän kalenterin loppupäästä, joskin nimipäivät on myös näkyvillä viikkoleiskassa. Myös muistiinpanotilaa löytyy, vaikka sivuja ei ole hirvittävästi. Kansissa on sekä etu- että takakannen kohdalla tasku, johon tarvittaessa voi memopadin tai irtopapereita heittää mukaan. Soveltuvat myös erinomaisesti tarrojen mukana kuljettamiseen! Näiden lisäksi kalenterissa kivana lisänä tulivat kolme tarra-arkkia, joista on varmasti iloa vuoden mittaan. 

Vuosi 2025 on ihan kulman takana, joten ei tarvitse odottaa kauaa että kuulemme tästä kaverista lisää. Lähden mielenkiinnolla testaamaan tätä pirtsakkaa kokonaisuutta arjen rinnalla.

-Janita R.

Arjen hahmotelmaa – Mielialan seuranta

Miltä minusta tuntui tänään? Entä eilen? Millainen mielialani olikaan viime kuussa? Välillä tuleekin havahduttua ajatukseen, että millaisia tunteita sitä on kokenut, vaikka vain viimeisen kuluneen viikon aikana. Tähän pohdintaan päätinkin tehdä pienimuotoisen helpotuksen pelkistetyn taulukon muodossa year in pixels ajatusta mukaillen.

Aluksi hahmottelin lyijykynän ja viivoittimen avulla aukeaman kolmeentoista lähes samankokoiseen riviin, noin kolmen pistevälin kokoon. Pystysarakkeita pitikin saada aukeamalle mahtumaan 32 kappaletta, joka haastoi jakamaan taulukon pienempiin ja hieman suurempiin ruutuihin, joka määräytyi päivänumeron mukaan.

Seuraavaksi vahvistin pysty- ja vaakaviivat vihreällä kynällä. Seurasin lyijykynän jälkeä vapaalla kädellä rennon taulukon aikaansaamiseksi. Kirjoitin kuukausien aloitussanat ohuemmalla turkoosilla kynällä aukeaman vasemmalla reunalla oleville riveille ja vaaleanvihreällä kynällä yläreunan päivänumerot.

Aukeamasta tuli mielestäni kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvin käytännöllinen. Päätettäväksi vain jäi millaisilla hymy-/surunaamoilla tai värikoodeilla eri mielialoja tulen tähän taulukkoon merkitsemään. Seuraatko ja tallennatko mielialojasi kalenteriisi tai muistikirjaasi? Olisi kiva nähdä ja keskustella erilaisista toteutustavoista ryhmän puolella.

”Arjen hahmotelmaa” on vuonna 2023 kerran kuukaudessa keskiviikkoisin ilmestyvä postaussarja 101-vinkkipalstalla. Niissä hyvin helpoilla ja yksinkertaisilla välineillä sekä materiaaleilla pääasiassa kirjoittaen ja piirtäen pyrin tekemään tuiki tavallista arkea helpottavaa elämän kokonaisuutta hahmottavia asioita. Aiemmat postaukset pääset lukemaan täältä. Lähde mukaan tekemään kalenteristasi ja/tai muistikirjastasi sinun tarpeitasi ja toiveitasi täyttävää ajankäyttövälinettä.

Terveisin Aliisa