Avainsana: monta kalenteria

Kalenterini juuri nyt – Inka

Kalenterini juuri nyt – niitä on 3 kappaletta. Käytössä… Heidi Swappin glitterunelmasta ja sen käytöstä kirjoittelinkin jo aiemmin, *tässä postauksessa*, ja Ajaston Planner-muistikirjaan bujoilunikin on pysynyt pitkälti saman tyylisenä kuin *täälläkin*. Niimpä kerronkin teille tänään siitä eniten koristelukalenterin virkaa toimittavasta yksilöstä – Recollectionsin Unicorn-kalenterista! Kalenteri kummitteli mielessäni useamman kuukauden. Näin sen unettomana yönä selatessani Michaelssin sivuja mielenkiinnosta, enkä sen koommin saanut yksisarviskantista ihanuutta karistettua mielestäni. Koitin kysellä kotimaisilta kauppiailta mahdollisuutta saada heidän kauttaan tilattua kyseistä kalenteria, mutta valitettavan huonolla menestyksellä.

Kyseessä on Happy Plannerin Classic-koon kanssa hyvinkin saman kokoinen kalenteri, kierresidonnalla. Sisältönä löytyy koko vuosi 2018, niin kuukausiaukeamat kuin viikkosivutkin. Kuukausinäkymä on melkoisen perinteinen ruudukko, mutta perinteisistä Happy Plannereista eroten viikkonäkyvät ovat vaakaan. Vaakanäkymään on ollut vaikeahko totutella, kun olin juuri ehtinyt jotenkin tulla sinuiksi pystypäiviin. Onneksi sen ”ongelman” voi helposti ratkaista – kääntämällä itse viikkonäkymän pystyyn! Alla olevan kuvan aukeama on aluksi peitetty kokonaan valkoisella tarrapaperilla, ja sen jälkeen rakennettu kokonaan alusta alkaen uudestaan. Ku ite tekee, ni saa mitä tulee 🙂

Suurimmat rakkauteni kalenterin tuunaamisessa ovat washiteipit ja tarrat. Voi kuika paljon erilaisia tarroja ja washeja rakastankaan! ❤ Ne siis ovat myöskin oman tuunaamiseni kulmakiviä. Kaikkein useimmin aloitan muutamalla washiteipin pätkällä, ja kun tarravarastot on leviteltyinä eteen selailtavaksi, alkaa aukeamat vähitellen syntymään! Joskus, jos käytän die cutseja tai muita leikekuvia, tai jotakin kortteja aukeaman koristelussa, kiinnitän ne aikalailla jo alkuvaiheessa paikoilleen. Joko ihan ensimmäiseksi, tai washiteippien asettelun jälkeen. Niin en myöhemmin joudu esimerkiksi peittämään jo liimattuja tarroja, jos isompi kuva tulisikin juuri siihen kohtaan. Korttien ja leikekuvien reunojen päälle taas on helppo laittaa vielä vaikka washia koristukseksi, eikä haittaa vaikka jonkun tarran reunakin osuisi kuvion päälle hieman.

Kuukausiaukeamia tuunaan myös, vaikken niitä kovin paljoa käytäkkään. Mutta on kivaa kun on koristeltavaa! Kuukausiaukeamissa viikko alkaa tässä kalenterissa sunnuntaista. Tämän korjaan aina, ja muokkaan viikon maanantaista alkavaksi. Kuukausiaukeamissa onkin eniten käytössä sekä viikonpäivä- että numerotarrat.

Kuukausivälilehtiin en ole dramaattisia muutoksia tehnyt, lähinnä liimannut tsemppaavia lausetarroja muutamia.

Näin minä tuunaan kalenteriani juuri nyt! Kuulostiko joku kohta tutulta, vai onko sinun tyylisi tuunata täysin erilainen? 🙂

 

♡, Inka

Miksi minulla on niin monta kalenteria?

Mietin pitkään mistä teille ihanille lukijoille tällä kertaa kirjoittaisin. Lopulta päädyin vastaamaan omalta osaltani ikuisuus kysymykseen. Miksi minulla on niin monta kalenteria? Tätähän meiltä monestikkin kysytään kalenterimanian facebook-ryhmässäkin. Voin kyllä hyvinkin ymmärtää miten hämmentävää se on, kun joillakin on useampi kalenteri käytössä. Itsekkin olen joskus samaa ihmetellyt, kun itse on koittanut vain yhden kanssa sinnitellä. Kunnes luovutin ja otin useamman käyttöön. Syitähän on monia, eikä vähäisin niistä ainakaan ole kaikki ihanat kalenteri-valmistajat! Koko ajan tulee markkinoille toinen toistaan kauniimpia kalentereita. Niistä kun sitten näkee ihania kuvia Kalenterimaniassa, niin heikko kun on niin sortuu uudelleen ja uudelleen ostamaan uutuuksia (he he ).  Kaikki kalenterithan mitä minulla on, eivät toki ole käytössä yhtä aikaa. Minulla on hyllyssä monta aivan uskomattoman ihanaa kalenteria, päiväämättömine sivuineen, jotka odottavat vain käyttöön pääsyä.  Heitä sitten ihailen, silittelen ja selailen välillä, ja mietin mitä mihinkin tarkoitukseen käyttäsin. Tämän asian suhteen minun on pakko tunnustaa olevani ihan ihka aito kalenterimaanikko <3. Sama pätee myös kaikkiin ihaniin koristelutarvikkeisiin joita koko ajan tulee lisää ihanille kauppiaillemme <3. En vain yksinkertaisesti malta olla ostamatta!

Käytössä tällä hetkellä minulla on kolme kalenteria. Erin Condren Life Planner, Happy Planner mini ja Bullet journal leuchtturm 1917 muistikirjassa. Minulla on myös käytössä Prima Marketingin passport kokoinen Gemini Traveller´s Journal, mutta en laske häntä kalenteriksi, koska hän toimittaa lompakon/muistikirjan virkaa.

Syy monen käytössä oloonhan on yksinkertainen. Kyllästyn helposti. Eli vaikka kalenteri olisi kuinka ihana niin saatan hukata inspiraation, tai kyllästyä esimerkiksi kanteen tai layouttiin. Mutta kun minulla on kolme erilaista käytössä, niin olen huomannut että tälläistä ongelmaa ei tule. Saattaa olla päivä tai pari, kun ei löydy inspiraatiota vaikkapa Erinin koristeluun, koska vertikaali viikkoaukeama, niin Mini Happy Plannerissa on horisontaalinen viikkoaukeama. Jos molemmat kyllästyttää, voin bujoon tehdä juuri sellaisen aukeaman kuin sillä hetkellä tuntuu oikealta ja inspiroivalta.

Myös koristelutyylissäni on eroja riippuen siitä mitä kalenteria olen koristelemassa. Erin Condrenin viikkoaukeamassa on niin paljon tilaa, että hänen kanssaan innostun koristelemaan runsaasti, mini Happy planneria hillitymmin, koska tilaa ei ole niin paljon. Bullet Journalini on välillä hyvinkin pelkistetty. Pääasiallisesti käytän tarroja, skräppipaperia ja washiteippejä koristelussani.

Kirjoitustapani on myös erilainen näiden kalenterieni välillä. Toiseen kirjoitan rönsyävämmin, päiväkirjamaisemmin. Toiseen lyhyesti ja asiapainotteisesti. Jotenka tässäkin yksi syy lisää miksi minulla on niin monta kalenteria 🙂 Joskus on vain niin kiire ettei kerkiä panostamaan kauneuteen, ja silloin on hyvä olla kalenteri missä moinen pikaisuus sallitaan. Mutta saattaisin pimahtaa, jos minun ihanaisessa Erinissäni olisi ihan tyhjää, lukuunottamatta muutamaa tarkeää merkintää.  Mini Happy Plannerissani taasen on jo valmiiksi niin sievät sivut että kiireinen pikainen muistiinpano ja koristelun puute ei haittaa. Bullet Journal on sitten taas minulle se, jonka tekemiseen kaipaan aikaa. Koska minulle hyvinkin toimiva ja rentoutumiskeino on se, että alan tyhjälle aukeamalle tekemään jotain kaunista. Bullet Journal on minulle muutenkin enempikin sellainen henkilökohtainen ja kaiken sisältävä eepos, jota ilman en voisi elää.

Myös mukana kuljettamisen helppous on tuonut tarpeen useammalle kalenterille. Rakastan Erin Condreniani, mutta kun haluan ottaa pienen laukun mukaan, niin Erin on siihen liian suuri. Silloin Happy Planner mini on huomattavasti kätevämmän kokoinen. Joten myös erilaiset tilanteet joita tulee vastaan, määräävät minulle sen että yksikertaisesti on pakko olla useampi erilainen kalenteri. Miksi sitten olen päätynyt juuri näihin kalentereihin mitkä nyt ovat käytössä? Leuctturm oli luonnollinen jatkaja edelliselle Bullet journalilleni joka oli myöskin Leuchtturm. Erin Condren siksi, että pidän sen sidonta tavasta, ja siitä että tilaa riittää. Mini siksi, koska #maniaperhe <3. Mini minulle tuli lopulta sen takia, että olin niitä kuukausi tolkulla ihaillut kaikissa kuvissa Kalenterimania ryhmässä, ja olin myös hirmuisen ihastunut noihin ruusukullan värisiin Deluxe kansiin. Myös se tosiasia, että minissä on kuitenkin normaali personal-kokoiseen planneriin verrattuna enemän tilaa kirjoittaa, oli vaikuttava tekijä valinnassa. Myös sellainen asia vaikuttaa minulla kalenterin valintaan, että voinko käyttää lempikyniäni, vai tulevatko ne sivusta läpi. Ja Erin Condrenin ja Mini Happy plannerin kohdalla toteutuu myös muunneltavuus. Kansia voi vaihtaa jos edellisiin kyllästyy. Ja WeRMemory Keepersin rei´ittäjällä saa tehtyä uusia sivuja vaivatta kumpaankin. Muunneltavuus kalenterissa on minulle tärkeää.

Eli älkää huolehtiko kanssamaanikot, kun tarkkaan miettii niin joskus on vaan aiheellista olla useampi kuin yksi 🙂

<3 Ihania kalenterihetkiä toivotellen: Rakkauvella Eiksu <3

Ps: Kuvissä näkyvistä tuotteista suurin osa on hankittu seuraavista paikoista: Se Hämeenpuiston vihkokauppa, Chic Company, Klemmarikellari, Heidin Korttipaja, Taitopuoti Paperinauha ja Kalenterimanian kirppis– ryhmästä