Avainsana: mielikuvitus

Harrastuksen haasteet – Carita

Kun aloitin tämän harrastuksen, koin haasteelliseksi löytää oman tyylini. Toisaalta samaan aikaan olen aina pitänyt sen etsimisestä, koska on tullut kokeiltua erilaisia juttuja ja käytettyä omaa mielikuvitusta. En ole aivan varma, onko se oma tyyli vieläkään löytynyt, mutta muodostunut selkeämmäksi ainakin.

Todellinen harrastuksen haaste minun kohdallani taitaa olla itseensä uskominen ja olla ylpeä omista tekemisistään. Yksi selkeistä ongelmakohdistani jokapäiväisessä arjessa on, että vertaan itseäni jatkuvasti muihin. En ole onnistunut täysin välttymään siltä tämänkään harrastuksen kohdalla. Siinä missä muiden tekemisten katsominen on valtavan inspiroivaa, se aiheuttaa toisinaan myös epävarmuutta. Kalenterimania-ryhmä on täynnä toinen toistaan lahjakkaampia persoonia, ja usein muiden kuvia katsellessa löytääkin itsensä pohtimasta, osaisipa tehdä itsekin jotain vastaavaa.

Olennaista oman itsevarmuuden kasvattamisessa on ollut tajuta, että jokainen toteuttaa itseään eri tavalla ja jokainen tapa on yhtä oikea. Omaa maailmaani on myös avartanut se, että olen uskaltanut astua oman mukavuusalueen ulkopuolelle siitä huolimatta, etten koe jotain osa-aluetta itselleni kovin vahvaksi. Aluksi meni pitkään, ennen kuin ylipäätään uskalsin julkaista mitään ryhmässä. Kiitos sallivan ja kannustavan ilmapiirin, pääsin kuitenkin eroon siitä pelosta. Viime aikoina olen vuorostaan mm. uskaltanut osallistua Doodle-haasteeseen, vaikka en osaa lainkaan piirtää.

Minulle suuri syy kalenteriharrastuksen aloittamiseen on ollut sen lukemattomat mahdollisuudet. Tämä harrastus inspiroi minua jatkuvasti toteuttamaan itseäni uudella tavalla ja kokeilemaan uusia asioita. Senpä takia koitan pahimmallakin itsekritiikin hetkellä muistaa, että teen tätä ensisijaisesti itseäni varten. Aina tärkeintä ei suinkaan ole lopputulos, vaan koko prosessi ja tekemisen ilo.

Omista päähänpinttymistään on välillä vaikea päästä eroon, mutta tämä harrastus on ilman muuta tehnyt minusta rohkeamman. Ehkä juuri se, että olen etsinyt omaa tyyliäni ja löytänyt oikean suunnan, on myös tuonut mukanaan lisää itseluottamusta.

Olen myös vähitellen onnistunut muuttamaan ajattelutapaani siten, etten enää saman tien luovuta, jos totean, etten ole hyvä jossakin. Lähes kaikkea voi opetella, jos vain löytyy tarpeeksi aikaa, rohkeutta ja kärsivällisyyttä. Ihan vielä en esimerkiksi omia doodlailuja tai tekstausharjoituksia ryhmässä julkaise, mutta ehkä jonain päivänä. Jos niin teen, lupaan unohtaa turhan itsekritiikin ja keskittyä iloitsemaan siitä, että olen jälleen uskaltanut lähteä kokeilemaan jotain, mikä on selkeästi oman mukavuusalueeni ulkopuolella. Samaan haluan kannustaa teitä muitakin!

-Carita

Aiemmin harrastuksen haasteita ovat pohtineet Piia, AJ, Milja, Inka, Mirppu, Nanna, Eija ja Suvi.

Art journalia Tiian kanssa

Olen ollut innostunut art journalista jo jonkun aikaa. Parasta siinä on se, että voin toteuttaa sitä juuri niin kuin milloinkin hyvältä tuntuu. Hiljattain bongasin eräästä artikkelista nämä lauseet: ”Kuvataiteessa voi olla oma itsensä. Siinä ei ole oikeita tai vääriä vastauksia.”

Esittelen teille nyt yhden tuotokseni vaihe vaiheelta, kuinka toteutin sen. Jostain syystä halusin tehdä yksisarvisaiheisen työn. Olen aika tyytyväinen lopputulokseen. Sain sisällytettyä siihen senhetkisiä ajatuksia, tunteita ja mielikuvia, jotka todennäköisesti näkyvät vain minulle. Aloitin hahmottelemalla yksisarvisen säästämälleni lahjapaperille.

Väritin kuvan Promarker-tusseilla, sarven maalikynällä. Rajaukset tein Staedlerin tusseilla.

Vanhoista verhoista leikkasin palat ja liimasin ne art journalissa käyttämääni skräppikirjaan. Tässä kirjassa on mustat paksut sivut, jotka kestävät hyvin kaikenlaista ”sotkottelua”.

Seuraavaksi maalasin sivun valkoisella gessolla (pensselinä käytin jostain hiusväripakkauksesta tullutta sutia). Tuolla sivun alla on myös sanomalehteä (alustana olevan lisäksi), jotta seuraava sivu ei sotkeentuisi.

Gesso kuivuu aika nopeasti, joten pääsin jatkamaan melkein saman tien. Sapluunan ja vaaleanpunaisen akryylimaalin kanssa tein nurkkiin palloja.

Tässä välissä touhusin jotain muuta, ja kun työ oli taas kuiva, jatkoin leimailemalla. Leimamusteeni alkavat olla aika loppuunkäytettyjä, joten jälki on melko hailakkaa. Vasen yläkulma meni pieleen, niinpä peitin sen myöhemmin.

Suihkin vielä akryylimaalia (punaista) aavistuksen ennen yksisarvisen kiinnittämistä. Kaulaan pujotin pätkän juuttinarua ja liimauksen tein askartelulakalla (matta) laittamalla sitä vähän alle ja pensselillä maalaten päälle.

Tekstilaput on leikattu mustasta nahkapaperista. Nahkapaperi kannattaa kastella ja sen jälkeen rutata ja rytistellä. Näin tulee elävämpi, nahkamainen pinta. Tekstit leimasin valkoisella musteella.

Yksisarvinen sai vielä pintaansa valkoisia pisteitä maalitussilla, samoin tekstilappuihin lisäsin pieniä pisteitä reunoihin. Vasemmassa yläkulmassa on valkoisella helmiäiskohomaalilla muutamat pallerot. Tässä kohtaa tuijottelin työtä jonkun aikaa ja totesin, että se on valmis!

Oma kokemukseni on, että olipa sitten visio valmiista tai ei, niin lopputulos on kuitenkin aina yllätys.

Voin suositella art journalia lämpimästi jokaiselle. Sen ja itsensä toteuttamiseen ei tarvitse välttämättä investoida kalliisti. Vain mielikuvitus on rajana sen suhteen mitä materiaalia käyttää. Ja tarvikkeita voi halutessaan hankkia pikkuhiljaa. Minä aloitin aikanaan pelkillä kynillä, piirtäen.

Ihanaa kevättä jokaiselle! Artjournaloimisiin!

-Tiia