Onnistuminen. Oma onnistuminen? Niin kovin vaikeaa aina pohtia, saati uskaltaa sanoittaa moista ääneen. Onnistuin nousemaan ylös sängystä. Olen onnistunut pitämään lapseni hengissä ainakin toistaiseksi. Olen onnistunut kaatamaan täyden kupin kahvia sohvalle. Mutta tosissaan, ilman huumorin sävyä tai negatiivista sävyä, missä sitä on viime aikoina tullut onnistuttua?
Harrastuksen tiimoilta mieli alkoi hakea onnistumisista jotain suurta ja näyttävää, oikein upeaa aukeamaa onnistumiseksi. Mutta täyttääkö mikään viime aikojen aukeama kriteereitä riittävästi? Onko millekään viikkoaukeamalle päivien tekstit kirjoitettu tarpeeksi tasaisella käsialalla, ovatko tehdyt atc-kortit olleet fantastisia tai art journalin aivojen nollaus -teokset henkeäsalpaavan upeita? Eivät ne ole. Mutta ehkä siinä juuri piilee se onnistuminen – olen tehnyt. Olen luonut jotain. Ja olen ollut pääpiirteittäin tyytyväinen, enkä vihannut jokaista sivua sen ollessa täydellisyydessään vajavainen.
Toivon että joskus tulee se päivä, kun osaa suoraan vastata kysymykseen ”Missä olet viime aikoina onnistunut?”, tai kertoa missä on itse hyvä. Ilman piinavan pitkää hiljaisuutta ennen epäröivää ja itseään vähättelevää vastausta. Ilman ”no jos on pakko sanoa”, ”ihan hyvä”, ”voisi olla huonompikin” sanapareja asiaa vesittämässä. Ja eiköhän se tule, kun sitkeästi harjoittelee, eikä loputtomiin ruoksi itseään ja etsimällä etsi vikoja. Niin tuunauksessa kuin elämässä ylipäätänsä. Opettelee nauttimaan, maailmasta, itsestään ja osaamisestaan.
Viime aikoina mä olen onnistunut luomaan. Mä olen onnistunut lukemaan enemmän kuin vuosiin. Mä olen onnistunut tekemään törkeän hyvää kasvissosekeittoa. Mä olen onnistunut maalaamaan taulun. Mä olen onnistunut päivittämään kalenteria ajantasalla yllättävän hyvin. Mä olen onnistunut iloitsemaan tekemisestä.
-Inka
