Avainsana: me and my big ideas

HP Mini, eikä nyt puhuta tietokoneista

Kalenterimania-ryhmä sekä Kalenterimanian blogi voivat olla petollisia paikkoja harrastukseen hurahtaneelle ihmiselle. Minultahan löytyy Nuunaa, Filofaxia ja planneria eri tarkoituksiin, mutta ei auta: näin kuvia muiden Happy Planner Mini (Me and My Big Ideas-sarja) ryhmässä, ja jostain kumman syystä ostohousut livahtivat jalkaan nopeammin kuin ehdin sanoa ”kahvi”. Minut tuntevat tietävät, etten voisi elää ilman tuota mustaa elämän eliksiiriä, ja samanlainen tunne minulle tuli HP Ministä. Tsekkailin verkkokauppoja läpi päätyen tilaamaan Chic Companylta Happy Planner Minin, jonka kansi sopi minun tilanteeseeni paremmin kuin hyvin. Carpe Diemin A5-kokoinen planneri on ihana, mutta se ja L-kokoinen Nuuna yhdessä saavat tilan loppumaan laukusta. Sen vuoksi kaipasin pienempää versiota plannerista, joka kulkisi kivasti mukana S-koon Nuunan kanssa.

Lopulta HP Mini saapui postiin, ja revin paketin auki kuin lapsi joululahjansa konsanaan. Se oli AIVAN I-HA-NA. Sitä ei siis ollut kehuttu turhaan Maniaperheessä, ja minäkin innostuin täyttelemään ja tuunaamaan sitä. Kaveriksi tilasin Chic Companylta Happy Planneriin suunniteltuja opiskelijateemaisia tarroja, sillä HP Mini toimii samalla pääsykoetsempparina kulkien mukana myös kirjastoon.

Aikaisemmin olen ollut ehkä hieman viivakammoinen, mutta HP Miniin ne sopivat, eivätkä ne häiritse minua, vannoutunutta blanko- ja pistesivujen kannattajaa tippaakaan. Koristelulle on tilaa, ja lisäksi päivänäkymille on helppo tehdä pieniä muistiinpanoja.

Happy Planner on nimensä mukainen. Jokaisella aukeamalla on tilaa positiivisille ajatuksille, tai vaihtoehtoisesti valmiiksi jokin positiivinen ajatelma. Lisäksi välilehdillä on kannustavia ajatelmia unelmien ja suunnitelmien toteutukseen. Se sopii minulle, peruspessimistille, paremmin kuin hyvin. Toisinaan minua jopa oksettaa liika positiivisuus, mutta tässä plannerissa se vain kuuluu asiaan, eikä häiritse lainkaan.

Uskon tämän kannustavan minua myös miettimään, missä olen tällä hetkellä menossa, sillä jokaista kuukautta edeltää paitsi tärkeiden päivämäärien, muistettavien asioiden ja muistiinpanojen sivu, sinne voi myös kirjata muun muassa mitä lukee milläkin hetkellä.

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen HP Miniin, ja jo parin päivän tuttavuuden perusteella olen sitä mieltä, etten voisi koskaan luopua siitä. Uskon sen, CD A5 Floral Dotin kanssa, olevan jatkossa luottoystäväni. Se kulkee aina mukana, ja tuunaaminen sekä muistiinpanojen kirjoittaminen sujuvat erinomaisesti. En viitsi edes pahoitella mainontatyylistä tekstiä, sillä olen sitä mieltä, että jokaiselta itseään kunnioittavalta ja unelmiaan toteuttavalta ihmiseltä pitäisi löytyä ikioma Happy Planner. Erityisesti se sopii ihmisille, joilla on taipumusta negatiiviseen ajatteluun. Joten: ostakaa, ostakaa nyt ihmeessä omanne pois! Jollei verkkokaupasta tällaisia löydy, niin ei kun kauppiaalle viestiä, ja sellainen lähtee tilaukseen. (Samalla siis kehotan hankkimaan nämä jutut suomalaisten pienyrittäjien putiikeista.)

Ihania plannerihetkiä ja -innostusta itse kullekin toivotellen,

ilmeisen hurahtanut KM:n jäsenpostailija Anna

Plan with Suvi – Weekly Box Punch

Heippa manialaiset ja ihanaa alkanutta viikkoa!

Tämänkertaisessa postauksessa pääsette kuvien muodossa katsomaan miten tuunasin viime viikkoa A5-kokoiseen kalenteriini ja miten hyödynsin tuunauksessa Me and My Big Ideas Classic Weekly Box Punchia. Leikkurin idea on siis leikata Classic Happy plannereiden laatikoihin sopivia paloja. Näistä leikkureista on olemassa myös BIG-koko ja sen leikkaamat osat sopivat BIG-koon Happy planneriin. Oma leikkurini on Klemmarikellarista jonka lisäksi näitä saa mm. Heidin Korttipajalta ja Chic Companylta.

Aloitin edellisenä iltana maalaamalla A4-tarra-arkin Prima Marketingin vesivärien The Basics-setin keltaisella värillä. Tarra-arkit olen ostanut aikoinaan Suomalaisesta kirjakaupasta ja värit Klemmarikellarista. Suosittelen lämpimästi Prima Marketingin vesivärejä, niissä on voimakas pigmentti ja ne levittyvät kauniisti miltei paperille kuin paperille.

Itse leikkaaminen sujui hienosti vaikka tarrapaperi meni kivalle rullalle yön aikana. Leikkuri on tukeva, helppokäyttöinen ja tekee siistiä jälkeä. Minä en (ihan vielä) omista Classic-koon Happy planneria, vaan käytän nyt A5-Dokibookissani Prima Marketingin insertejä. Rikon siis rajoja – boksit käyvät mainiosti myös näihin inserteihin ja horisontaaliseen näkymään!

Aloitin aukeaman tuunaamisen irroittamalla sivut plannerista, jotta niitä on helpompi työstää. Bokseistani tuli todella keltaiset, joten aloitin sommittelemalla boksien paikat aukeamalle. Tästä tuli suorastaan trooppinen viikko, ainakin plannerissa!

Käytin aukeamalle Heidi Swappin Tropical life-setin washeja, Mambin Student-tarravihon ja Paperhousen tarroja sekä Nova Melinalta ostettua flamingokynää.

Koristelin tätä aukeamaa torstaina, joten loppuviikon jutut laitoin esille Flying Tigeristä ostamillani muistilapuilla. Viimeistelen aukeamaa sitten jälkeenpäin – ehkä viimeinen versio on nähtävillä Manian ryhmässä? 😉

Muistakaa aina että vaikka tuote olisi ”tarkoitettu” johonkin tiettyyn, olkaa rohkeita ja rikkokaa rajoja! <3

<3: Suvi